Miten päästä yli ihmisestä jota kaipaa, jota ei enää näe(kuin sattumalta)

En ole nähnyt häntä vuoteen kuin kaukaa vilaukselta. Hänestä tuli minulle tosi tärkeä. En ole sitä kertonut ja tuskin hän voi aavistaakaan miten paljon hän minulle merkitsi. Hän on tosi ystävällinen ihminen, ja tiedän, että jos ottaisin häneen yhteyttä, hän ei olisi tyly. Mutta uskon että hän ei halua olla tekemisissä, niin en halua sitä pettymystä kokea, että hän suhtausuisi asiaan tyyliin "kiva kun otit yhteyttä, hyvää jatkoa.."

Olen ollut vastaavissa tilanteissa usein, mutta kukaan muu ei ole jäänyt näin mieleeni. Kukaan muu ei ole tuntunut jotenkin niin erityiseltä. Olisin voinut olla hänen seurassaan vaikka kuinka kauan. Mutta paikka jossa näimme/ne tilanteet olivat sellaisia ettei pidempään keskusteluun ollut mahdollisuutta. Enkä oikein voinut näyttää sitä kunka paljon hänestä pidin.

Hän oli aika oma itsensä, näin hyvät ja huonot puolet. Pidin hänestä juuri sellaisena kuin hän oli. Puhuimme henkilökohtaisia asioita, sellaisia joita ei olisi siinä tilanteessa niin tarvinnut. Minun elämäntilanteeni oli erityinen, myöhemmin myös hänen. Tuli jotenkin outo tunne, että oli niin uskomaton sattuma että kohtasin hänet. Ajattelin että meillä voisi olla paljon annettavaa toisillemme.

Miksi vaan en pääse tästä yli vaikka aikaa on jo vuosi kuin olen hänet edes nähnyt? Olen kiitollinen siitä että olen hänet tavannut ja ollut tekemisissä edes sen aikaa kuin olin. Mutta jotenkin niin raastavaa kun ei vaan pysty unohtamaan. Aina vain toivoo että kunpa vielä tapaisin hänet, kunpa voitaisiin jutela ,kunpa hän kokisi samoin.

Järki sanoo että unohda. Mutta kun ei vaan pysty.

Onko neuvoja kenelläkään? Tai vastaavia kokemuksia? Olisin niistä tosi kiitollinen