Oletko hyvä itsesi ystävä?

Minusta olen aika hyvä itseni ystävä. Muiden kanssa toimeen tuleminen on vaikeampaa. En tajua sellaista itsen arvostelua tyyliin mulla on kauhea nenä/pakarat/vatsa/polvet tms. Miten omassa itsessä voi itsen mielestä olla jotain kauheaa? Eikö silloin oikeasti vain katsota itseä muiden tuomitsevin silmin? Ei kai nyt kukaan itseleen tahdo ilkeä olla, siitähän kärsii - vain itse. Miksi laittaa itse itsensä kärsimään, eikö muu maailma tarjoa sitä ihan tarpeeksi - moitetta, pilkkaa, kiusaa ja halveksuntaa. Jos sulla on mielestäsi ruma nenä, niin ei kuule mua kiinnosta alkaa lohduttaa, koska sä et kuitenkaan muuta mieltäsi, vaan kerjäät vain jonkinlaista sympatiaa.
Jos ei jossain, mitä et ole ennen tehnyt, pärjää, niin syytätkö itseäsi, vai olosuhteita? Minusta se, että syyttää olosuhteita, vaikka syy olisi oikeasti loppujenlopuksi itsessä, ei ole oman itsen hyvää kaveruutta. Se on itsepetosta. Oman itsen hyvä ystävä kykenee näkemään itsensä kykenemättömänä JA seisomaan itsensä tukena kestää se.