Lasten isä vankilaan..
Ensin tuli tieto, että mies joutuu vankilaan. Päätin, että suhteemme päättyy myös nyt tähän. En halua olla suhteessa rikollisen kanssa. Mies vankilassa tosiaan nyt, mutta sydän meinaa särkyä, kun pieni poikani kysyy -Milloin isä tulee kotiin? En tarkalleen edes itsekään vielä tiedä, vuosia tulee istumaan. Parisuhteemme ei tule jatkumaan näiden vankilavuosien jälkeen joten tilanne on kamala. Olen hajalla ja surullinen. Muita joiden mies joutunut vankilaan.. ? Ja tosiaan en tiennyt, että mieheni on ajautunut väärille poluille.. En siis ole alunperin suhdetta aloittanut rikollisen kanssa.
Kommentit (8)
Millaisesta syystä hän joutui vankilaan, onko ollut vankilassa aiemmin, ja kauanko hän on siellä?
Kerran linnakundi, aina linnakundi. Jätä se.
Tsekkaa myös porttivapauteen.fi. Sieltä löytyy monenlaista tietoa.
Voi ei. Oma mies joutui vuosia sitten myös. Perhe hajosi. Kyllä siitä silti jotenkin vain selvittiin. Tänä päivänä lapset hyvin pärjääviä nuoria aikuisia ja siitä olen äitinä iloinen <3
Huumeisiin liittyvää. Ei ole minun tietääkseni aiemmin ollut tai ikinä ei ole mistään rikoshistoriasta maininnut. Tosi sokissa olenkin..
Ehdottomasti vertaistukea ja vaikka perheneuvolaan soitto? Sieltä osataan neuvoa, että kuinka auttaa lasta asiassa, mitä/miten kertoa asiasta jne. Tuo on kuitenkin tosi vaikea tilanne lapsen kannalta, kuten myös toki sinunkin kannalta.
Kovasti tsemppiä tulevaan, kyllä kaikki järjestyy!
Elämässäsi on kriisi. Puolison vankilaan joutuminen on kova paikka (sen kokeneena voin näin todeta) ja avioerokaan ei ikinä ole helppo. Mainitsit, että sinulla on myös ainakin pieni lapsi. Hakeudu itse ihan vaikka jollekkin terapeutille, tarvitset henkistä tukea rankassa tilanteessa ihan ammatti-ihmiseltä.
Suomessa toimii Vankien Omaiset VAO ry, josta löydät vertaistukea. Heillä hyvät nettisivut, josta löydät tietoa. Krits Ehjä perhe -toiminta -sivuilta löydät tietoa vanhemman vankeusrangaistuksesta lasten näkökulmasta.