Ex-työkaveri utelee työpaikan asioita, ärsyttää :/
Eli entinen työkaverini oli määräaikaisessa suhteessa työpaikassani useamman vuoden, reilu vuosi sitten työsopimusta ei sitten enää uusittu, sovittiin, että soitellaan ja pidetään yhteyttä. Alkanut nyt ärsyttämään kyseinen henkilö, soittelee useasti ja ainoa puheenaihe ja mikä häntä kiinnostaa on työpaikan asiat ja ne eivät hänelle enää kuulu, en ole kertonut hänelle mitään muuta kuin ympäripyöreää mitä työpaikalla tapahtuu eli lyhyesti vain "kaikki on ihan ok" ja vaihdan puheenaihetta mutta eipä tuo usko vaan alkaa taas utelemaan, oli pakko sanoa viime viikolla, että työpaikan asiat eivät kuulu ulkopuolisille enkä tule niistä mitään puhumaan, puhelu loppui sitten lyhyeen ja taisi suuttua mutta ei voi mitään, itsellä lähinnä vain hyväksikäytetty olo tuolta suunnalta :(
Kommentit (2)
Itsellä ollut samankaltainen kokemus, soitot ja mielenkiinto loppuivat siihen, kun vaihdoin työpaikkaa ja minusta ei ollut kyseiselle henkilölle enää hyötyä, ikävä tunne ja kova pettymys ihmiseen.
Itselleni tylsin tapaus oli ex-työkaveri joka joskus osui samaan bussiin ja halusi keskustella työpaikan asioista, firman ja henkilöt nimeltä mainiten kuuluvalla äänellä.