Miksi Sinnemäki antaa kiusaamisen jatkua? On kyllä viimeinen kerta kun äänestän vihreitä!!!!!
"Kyseinen esimies saa jatkaa tehtävässään eikä hänen siirtämistään toisiin tehtäviin ole harkittu."
"Sinnemäki tuntee asiaa kahden ja puolen vuoden ajalta."
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/524986-raivoava-pomo-aiheutti-…
Kommentit (25)
Sinnemäki on taitava runojenkirjoittaja ja opiskellut mm. kirjallisuutta yliopistossa. Muusta varsinaisesta työstä ei taida olla kokemusta, siis poliittisen toiminnan lisäksi.
Harvemmin johtajanpaikalle istutetaan porukkaa työssäoppimisperiaatteella mutta poliitikolle tuollainenkin on tavallista.
Järkyttävää! Miten tämä sallitaan!!
arvaan, että nyt tämä asia hautautuu pois julkisuudesta ja kiusaaja saa jatkaa tehtävässään eläkeikään saakka. mitä tälle voisi tavallinen pulliainen tehdä?
Työsuojelulaissa on kohta, jossa sanotaan, että työnantajan on huolehdittava työntekijän työturvallisuudesta. Onko tuollainen työpaikka, jossa joutuu jatkuvasti kohtaamaan täysin asiatonta käytöstä ja jossa kuka tahansa tuollaisen uhriksi joutuessa sairastuisi henkisesti, muka turvallinen?
Mikäli työnantaja ei huolehdi työturvallisuudesta, voi työntekijä hakea korvausta oikeusteitse.
Todella, todella uskomatonta antaa tuollaisen jatkaa työpaikassa - ja näköjään edes julkisuus ei auta. On kyllä pokkaa!
Haluaisin tehdä jotain..? Mutta ilmeisesti ainut keino on AP:n tavoin olla äänestämättä vihreitä. Siinähän miettivät sitten että mistä äänten lasku johtuu..
Epäilen, ettei tästä asiasta voi keskustella täällä.
Jos kiusaaminen on jatkunut 20 vuotta niin miksi alaiset eivät ole tehneet mitään?
Valistunut arvaukseni on että on käynyt kuten yleensä käy eli alaiset eivät ole ottaneet vastuuta työkaverereistaan vaan ei olla oltu näkevinäänkkään kun työkaveria on kiusattu ja näin työpaikan piru on saanut mellastaa rauhassa kun alaiset on olleet niin nahjuksia.
Rohkenenko ajatella että kiusaaja on nainen ja tämän takia kiusaminen on saanut jatkua? Jos olisi mies niin olisi jo potkittu pois.
Vierailija kirjoitti:

Alaiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Kuvitteletko tosiaan, että tällainen despootti ei uhkaa potkuilla jos häntä vastaan noustaan?
Vierailija kirjoitti:
Rohkenenko ajatella että kiusaaja on nainen ja tämän takia kiusaminen on saanut jatkua? Jos olisi mies niin olisi jo potkittu pois.
On nainen, nimikirjaimet SM.
Vierailija kirjoitti:
Jos kiusaaminen on jatkunut 20 vuotta niin miksi alaiset eivät ole tehneet mitään?
Valistunut arvaukseni on että on käynyt kuten yleensä käy eli alaiset eivät ole ottaneet vastuuta työkaverereistaan vaan ei olla oltu näkevinäänkkään kun työkaveria on kiusattu ja näin työpaikan piru on saanut mellastaa rauhassa kun alaiset on olleet niin nahjuksia.
Jos johtamiskulttuuri on vaivalla rakennettu pitkän ajan kuluessa niin vaikea siihen on yksittäisen alaisen puuttua kokonaisuutena. Muutenkin tietyntyyppisellä ongelmajohtajalla on omat suosikkinsa jotka saavat normaalia, jopa hyvää kohtelua ja sitten ne harvat joihin kohdistuu se päinvastainen kohtelu. Oikeassa elämässä harva on valmis uhraamaan varman työpaikan ja pitkän työuransa pelkästään siksi ettei pidä siitä miten pomo kohtelee joitain työntekijöitä. Viisikymppisenä työttömänä ja paskan työtodistuksen kanssa on vähän ikävä lähteä hakemaan uraa yksityissektorilta koska tuollainen pomo pitää suhteillaan huolen että julkiselle sektorille et pääse ainakaan.

Todetaan vielä että tämä oli yleisesti, en tiedä tämän tapauksen yksityiskohdista tai edes missä se on tapahtunut yhtään mitään.
A.Sinnemäki ei ole virkansa tasalla. Jos "boss-lady" ei kykene komentamaan alaisiaan järjestykseen niin, että yhteisössä säilyy työrauha, on Sinnemäen parasta luovuttaa asemansa sellaiselle henkilölle, joka on tehtävien tasalla ja osaa hoitaa homman tehokkaasti.
"Esimieskiusaajalle" kengänkuva persuksiin ja mars! kilometritehtaalle.
- Oikea kysymys kuulu: Ovatko Sinnemäki ja "esimeskiusaaja" samasta puolueesta, vai muuten vaan kavereita?
Ei korppi korpin silmää noki.
Vierailija kirjoitti:
Jos kiusaaminen on jatkunut 20 vuotta niin miksi alaiset eivät ole tehneet mitään?
Valistunut arvaukseni on että on käynyt kuten yleensä käy eli alaiset eivät ole ottaneet vastuuta työkaverereistaan vaan ei olla oltu näkevinäänkkään kun työkaveria on kiusattu ja näin työpaikan piru on saanut mellastaa rauhassa kun alaiset on olleet niin nahjuksia.
Mistä sitä tietää, kuinka paljon ovat yrittäneetkin puuttua, silläkin uhalla, että olisivat tulleet itse irtisanotuiksi tai myös työpaikkakiusatuiksi pomonsa taholta? Niin tai näin, tuollainen ei ole heidän käsissään millään tavalla.
Sen sijaan tämän kiusaaja-pomon esimiehen tehtävä on katkaista tuollainen ja mikäli varoitukset eivät auta, niin irtisanotaan tällainen! Aivan uskomatonta, että tuollaisen annetaan jatkua jopa silloin, kun asia tulee julkiseksi!
olen itse kokenut kiusaavan esimiehen ja keinot puuttua ovat huonot. työsuojelukaan ei uskalla puuttua esimiehen käytökseen koska sen jälkeen heitäkin kiusataan. Ainoastaan esimiehen esimies voi tehdä jotain. Tässä tapauksessa Sinnemäki! Mutta jos hän ei tee mitään.... Niin kiusaaminen saa jatkua.
Ei se ole kiusaamista että kolisuttaa laatikoita.
Vaadin eroa kiusaajan lisäksi Sinnemäelle!