Mulla tuli mitta täyteen.

Tosin naimisissa oltu vasta 6 vuotta mutta kimpassa jo 9 vuotta.

Mies on melkein joka kuussa vähintään viikon ulkomailla työmatkoilla.

Kotona meilläkin mies osallistuva, eli hoitaa lapsia, tekee kotitöitä jne.

Itse olen siltikin vain miettinyt että kuinka kauan tätä jaksaa.

Pakko kysyä niin ap:ltä kuin tältä kohtalotoveriltakin, että onko tuo tilanne sitten tullut jotenkin yllätyksenä?



Siis kun olette niitä lapsia alkneet siihen liittoon väkrätä niin onko mies silloin sitten ollut kotona aina ja tukena ja osallistunut ja niin edelleen?



Kun tulee sellainen vaikutelma, että jotenkin yllättäen on alkanutkin reissata vaikka selkeästi olette tienneet tilanteen jo ennen kun arkeanne olette lasten kanssa alkaneet elää.



Miksi ihmeessä sitten mies ei vaihda sellaiseen duuniin, etä voi olla lasten ja TEIDÄN kanssa kotona? Eikö miestä kiinnosta olla läsnä? Entä te, onko koko elämä lasten ympärillä? Muu sosiaalinen verkosto?



Vaikka ymmärrän, että väsyttää ja on kamalaa, niin herää kyllä kysymys, että miksi olette niitä lapsia tehneet tuollaiseen elämään jos olette käytännöllisesti katsoen yh.

t. yksi jonka mies on aina muualla töissä. viimeksi kävi 2 vk sitten ja seuraavan kerran tulee 3 vk päästä. miehestä tuntuu muutenkin pahalta kun ei näe lasten kasvavan niin en sitten kyllä hauku sitä siitä vielä lisäksi

Mies panostaa duuniinsa muutaman vuoden kunnolla ja mä " uhraudun" eli hoidan kodin ja lapsen. Vaihdoin jopa ammattia saadakseni säänöllisen päivätyön. Käytännösä tätä panostusta kesti 3.5 vuotta ja mies koko ajan matkoilla tai töissä ja kotona vasta 20-22.



Sitten vaihtoi duunia ja tilanne aluksi vähähän helpompi, sitten vaihtoi vaativampaan tehtävään ja nyt matkoja lähes viikoittain. Kaiken piti muuttua toisen apsen synnyttyä kaksi vuotta sitten, mutta paskat se miksikään muuttuu koskaan. Me ei olla, tai minä en ole ,niin tärkeä kuin työt. Ne harvat lomat mitä ollaan yhdessä (siis me kaksi) vietetty, niin silloinkin pitää lukea sähköposti ja vastailla puhelimeen.



Raha kyllä kelpaa joo, mutta enköhän minäkin ole omalla panoksellani sen tienaamiseen osallistunut?



Kai tää on sitä erilleen kasvua sitten, miestä vie työ ja mulle on muut arvot tällä hetkellä tärkeempiä. En vaan jaksa enää tapella, syy on kuitenkin aina vain minussa.



ap

Miehen työnkuva vaan on vuosien mittaan muuttunut. On ollut kokoajan samassa työssä mutta ennen siihen ei sisältynyt lainkaan matkustelua.

Itselläni sen verran hyvä vanhempainraha (meillä vauva 4½kk) että pärjättäisiin pelkästään jo sillä asuntolainoja maksellessa, joten älä tule väittäämään että kelpaa ne miehen rahat kuitenkin:P

mitäs meinaat tehdä? Meillä ei enää tehoa uhkailu, joten täytyy vissiin oikeesti ottaa se ero. Tääkin asia me ollaan jo keskusteltu ja mies on valmis viikko-viikko systeemiin. Sinänsä merkillistä, koska tähän saakka harvoin tullut kotiin ennen viittä, en tiedä miten meinaa lapset hoitaa...



Saapahan sitten ainakin tietää millasta on sumplia menonsa välillä munkin aikatalujen mukaan. Oikeesti säälittää lapset, mutta mä en enää jaksa riidellä enkä näy tilanteeseen sopeutuvan.



kestämistä sulle ja iloista kevättä kaikesta huolimatta:)



ap

niin on pakko kysyä...

Millä tavalla elämääsi helpottaa se että eroat miehestäsi? Tietenkään ette riitele niin paljon, mutta käytännössä joudut silloin hoitamaan lapset todellakin koko ajan ihan yksin, ei ole miehestä sitäkään apua mitä siitä on nyt.



Yritä nyt saada miehesi todellakin ymmärtämään tilanne, musta tuntuu että todella moni mies ei usko vaikka vaimo uhkailee milloin milläkin, sitten koko asia, siis ero, tulee niille yllätyksenä.

Ei jaksa enää, mieluummin vaikka hoitaa ne lapset itse. Mä olen yrittänyt keskustella miljoona kertaa. Ei ne johda mihinkään, syyttää vaan mua kaikesta.



Paras ratkaisu kai olis asumusero, mutta se ei taida olla taloudellisesti mahdollista.



ap

Miehellä on töitä=no se on aina siellä

olette saaneet lapsia=no niitä on niin raskasta hoitaa

iso talo=no siinä on niin kova siivoaminen

Kaikkialla kun on taas neuvottelut menossa miehen alalla..

Pitäisi saada omaa aikaa itselle, vaikka joku harrastus tms niin ehkä silloin jaksaisi itsekin paremmin.

Väsyneenä tulee aina ekana ero mieleen.

Vauva vielä vaatii paljon, joten vähemmästäkin tuntuu seinät kaatuvan niskaan. On vielä maitoallerginen tapaus, joten on pakko imettää ja viedä vauva kaikkialle mukaan minne itsekin menen. Kaksi vanhempaa lasta saan kohtalaisen helposti hoitoon tarvittaessa.

Riittäisi edes maitoa lypsettäväksi, mutta ei... eikä lääkäri suostu kirjoittamaan reseptiä erikoismaitoon kun on vauva kerran täysimetyksellä. Kehotti vaan imettämään vuoden ikään asti. Sillähän ei ole mitään väliä että äiti ei jaksa ainaista kotonaoloa ja lapsia jos ei välillä pääse tuulettumaan vaikka leffaan.

Toistaiseksi elellään entiseen malliin.

t. se kohtalotoveri.