Entä jos antaisin vammaisen lapseni adobtioon? Mitä hänelle kävisi?

En tahdo tunnistamissyistä kertoa lapsen tarkkaa diagnoosia, mutta hän tarvitsee apua lähes kaikessa. Kyse on 4-vuotiaasta lapsesta, joka ei pysty kävelemään. Lapsen isä poistui elämästämme lähes heti, kun saimme tietää lapsen diagnoosin muutaman kuukauden ikäisenä. Sairaus ei vaikuta lapsen odotettuun elinikään, eikä se myöskään pahene ajan myötä. Aikuisena hän varmasti pärjäisi omillaan avustajien tai vähintäänkin palveluasunnossa asuen. Uskoisin hänen voivan vielä saada kumppanin ja ehkä myös oman perheen.

En vaan koe olevani oikea vanhempi tälle lapselle ja se särkee sydämeni. Hän on ainokaiseni ja aikoinaan vahinko. En välttämättä olisi selvinnyt kunnialla edes terveestä lapsesta saati sitten näin paljon vaativasta erityislapsesta, joka vaatii niin paljon enemmän huolenpitoa. Hänen älyssään ei ole mitään vikaa ja hän puhuu jo normaalisti, mutta kävelyyn kykenemättömyys on hyvin suuri ongelma. Tuntuu, että sen vuoksi hänestä pitää huolehtia kasvaessaankin vielä kuin pikkulapsesta.

Jos antaisin lapseni adoptioon, niin huolisikohan häntä kukaan vai jäisikö hän laitoslapseksi? Sitä kohtaloa en millään tahtoisi hänelle ja ehkä tällainen huonompikin vanhempi on sitten parempi kuin laitoslapsuus. Olemme lastenhuollon asiakkaita ja olemme saaneet yhteyskunnan puolesta kaiken mahdollisen tuen, joten sitä ei kannata ehdotella ratkaisuksi.

Ihan sydän ruvella mietin tätä adoptiovaihtoehtoa.