Sanoin miehelle joskus seurustelun alussa

että kun muutamme yhteen, niin en todellakaan halua kodista sellaista roinapesää kuin mikä miehen koti on. Haluan valoisaa, avaraa, harkittuja koriste-esineitä jne. eikä mitään televisiota paraatipaikalla ja kirjahyllyä täynnä kirjoja työpöydästä ja monesta tietokonenäytöstä puhumattakaan. Nyt kun olisi hyvä hetki muuttaa yhteen ja hankkia yhteinen asunto (olen valmistunut ja saanut töitä, opiskelijakämpästä pitää joka tapauksessa muuttaa pois), mies ei suostukaan yhteenmuuttoon. Hän vetoaa siihen, että haluaa pitää oman kotinsa omanlaisenaan. Lisäksi hän vetoaa kavereihinsa, joiden puolisot ovat muutossa kantaneet roskiin (tai varastosta heivanneet pois) kaiken sen, mistä eivät itse pidä. Mies ei halua samaa kohtaloa tavaroilleen, joten hän ei halua yhteenmuuttoa. Voin kuulemma asua luonaan sen aikaa, että etsin omaa kämppää, mutta silloinkin vain sillä ehdolla, että en siivoa enkä ryhdy sisustamaan. (Miehen koti on todella siisti, ei siellä mitään roinaa ole)
Oliko tämä nyt tässä? Kannattaako edes jatkaa, jos ei aiota koskaan asua yhdessä? Niin ja minä en halua lapsia, ei siis kannata pohtia sitä, miten tästä eteenpäin, jos lapsia tulee.