Frendi kuoli puolitoista vuotta sitten - en vain pääse yli

Eikö kukaan toinen kaveri lähtis sun mukaan tähän harrastukseen? Tai laita nettiin ilmoitus missä haet uutta tuttavuutta tämän lajin harrastamiseen. Puoltoista vuotta on aika lyhyt aika. Mutta uskon että tarviit nyt jotai uutta tai tekemistä elämääsi.

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Ette te välttämättä enää edes olis ystäviä jos hän olis elossa. Nyt voit viedä haudalleen kukkia ja säilyttää muistoissa ne hyvät hetket.

Vierailija kirjoitti:

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Ihana ❤️

Vierailija kirjoitti:

Ette te välttämättä enää edes olis ystäviä jos hän olis elossa. Nyt voit viedä haudalleen kukkia ja säilyttää muistoissa ne hyvät hetket.

Kyllä me olisimme. Vielä vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Ihana ❤️

Veit sanat suustani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te välttämättä enää edes olis ystäviä jos hän olis elossa. Nyt voit viedä haudalleen kukkia ja säilyttää muistoissa ne hyvät hetket.

Kyllä me olisimme. Vielä vuosikymmeniä.

Hän on nyt kuitenkin jokatapauksessa kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Minunkin läheiseni haudalle ilmestyy aina välillä kukkia ja kynttilöitä. Tuntuu hyvältä ajatella, että on muitakin, jotka muistavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Ihana ❤️

No jaah, äitinsä oli kuulemma jo vuosia miettinyt että kuka kumma sinne tuo kukkia, ei kukaan sukulainen ollut tunnustanut. En ole aikoihin nähnyt kenenkään itkevän niin vuolaasti, että ystävä vielä muistaa hänen tytärtään näin pitkän ajan jälkeen. Mutta ystäväni oli minulle rakas,niin muistan tällä tapaa joka vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te välttämättä enää edes olis ystäviä jos hän olis elossa. Nyt voit viedä haudalleen kukkia ja säilyttää muistoissa ne hyvät hetket.

Kyllä me olisimme. Vielä vuosikymmeniä.

Hän on nyt kuitenkin jokatapauksessa kuollut.

Väitettiinkö tässä jotain muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Minunkin läheiseni haudalle ilmestyy aina välillä kukkia ja kynttilöitä. Tuntuu hyvältä ajatella, että on muitakin, jotka muistavat. 

Eikö olis outoa närkästyä tuosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette te välttämättä enää edes olis ystäviä jos hän olis elossa. Nyt voit viedä haudalleen kukkia ja säilyttää muistoissa ne hyvät hetket.

Kyllä me olisimme. Vielä vuosikymmeniä.

Hän on nyt kuitenkin jokatapauksessa kuollut.

Väitettiinkö tässä jotain muuta?

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Minunkin läheiseni haudalle ilmestyy aina välillä kukkia ja kynttilöitä. Tuntuu hyvältä ajatella, että on muitakin, jotka muistavat. 

Eikö olis outoa närkästyä tuosta?

Kommenttisi on outo, jos jokin. 

Oletko ap käynyt asiaa läpi ammatti-ihmisen kanssa? Varaa aika esim. terveyskeskuksen psykologille.

Ihan normaalin surun puitteissa mennään, jos tunteet ovat eläneet tämän kuluneen ajan myötä eivätkä tuntuneet koko ajan samalta. 

Ap, pystytkö itkemään? Etsi jotain itketysmusiikkia ja pidä surusessio, olen itse huomannut että se helpottaa taas hetkeksi. Pahinta on, jos suru vaan kasautuu ja kertyy ja muuttuu lyijyksi elimistössä ja sumentaa aivot. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan toinen kaveri lähtis sun mukaan tähän harrastukseen? Tai laita nettiin ilmoitus missä haet uutta tuttavuutta tämän lajin harrastamiseen. Puoltoista vuotta on aika lyhyt aika. Mutta uskon että tarviit nyt jotai uutta tai tekemistä elämääsi.

Muitakin harrastajatovereita on mutta ystäväni oli eräänlainen oppi-isä monille meistä ja häntä on mahdotonta korvata missään muodossa edes osittain.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap käynyt asiaa läpi ammatti-ihmisen kanssa? Varaa aika esim. terveyskeskuksen psykologille.

No ei tollaseen saa aikaa. Itsemurhaa yrittäneetkin joutuvat odottamaan kuukausikaupalla käyntiä, joita saa ehkä pari hassua, jos tuuri käy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikansa se ottaa. Minäkin menetin hyvän ystävän kauan aikaa sitten, oltiin sillon nippa nappa täysi-ikäsiä. Käyn vieläkin joka vuosi hänen haudallaan ja vien kukkia tiettynä päivänä. Viime vuonna sattui niin että hänen äitinsä oli samaan aikaan haudalla... kysyi että sinäkö olet tuonut tänne joka vuosi kukkia, vielä kymmenen vuoden jälkeen. Minähän se.

Minunkin läheiseni haudalle ilmestyy aina välillä kukkia ja kynttilöitä. Tuntuu hyvältä ajatella, että on muitakin, jotka muistavat. 

Eikö olis outoa närkästyä tuosta?

Kommenttisi on outo, jos jokin. 

Ehkä tässä yhteydessä..

Ei siitä kuulu tai tarvitse päästä yli. Kyllä suru ja kaipaus kulkee mukana koko loppuelämän. Mutta elämän pitää jatkua. Saisitko jostain keskusteluapua, joko ammattiapua tai vertaistukea?

Ajan kanssa helpottaa. Vanha klisee mutta totta.

Minultakin kuoli hyvä ystävä muutama vuosi sitten. Monesti häivähtää ajatuksissa ja monesti tulee mieleen, että tämäkin asia olisi ollut mukava jakaa hänen kanssaan.

Itselläni oli kuopus tuolloin vielä hänen eläessään pieni, joten nähtiin harvoin, mutta muutoin pidettiin yhteyttä. Aina ajatteli, että sitten kun ei ole itse enää niin lapsissa kiinni, nähdään useammin. Mutta näin se meni, elämä ja tässä tapauksessa kuolema, erotti.

Kyllä pitää niin paikkansa, että enemmän katuu tekemättä jääneitä asioita kuin tehtyjä.

Tähän asti elämäni pahin päivä, kun ystäväni nukkui pois. Tuntui, että rintaakin puristi niin, että sydän halkeaa. Hautajaisissa minä, joka en yleensä itke koskaan, itkin varmasti kaikki yli 40v aikana itkemättä jätetyt kyyneleet.

Ikävä on edelleen kova ja mobesti vaan olen ajattelematta häntä, vaikkei niin pitäisi ollakaan.