Mun elämänlaatu on laskenut lapsen myötä - en ole enää onnellinen

jonka äiti voi löytää omasta lapsesta. Miten isä. onko hän mukana teidän perheen elämässä? Suosittelisin sulle vaan rohkeasti juttelemaan asiasta ja pyytämään apua teille,jotta voit oppia rakastamaan lastasi. ja muista et ole yksin,on muitakin jotka tuntevat samalla tavalla. Lapsen ja sinun itsesi vuoksi puhu rohkeasti tuntemuksistasi ja pyydä apua!!!!

Nyt meillä on jopa kivaa kun lapsi on omatoiminen ja reipas, osoittaa älykkyyttä ja osaa jollakin tavalla keskustella. Tulkitsin tilanteen siten, että en ole pikkulapsi-ihminen. Vauva- ja taaperovaihe oli yhtä tuskaa.

Vierailija:

jonka äiti voi löytää omasta lapsesta. Miten isä. onko hän mukana teidän perheen elämässä? Suosittelisin sulle vaan rohkeasti juttelemaan asiasta ja pyytämään apua teille,jotta voit oppia rakastamaan lastasi. ja muista et ole yksin,on muitakin jotka tuntevat samalla tavalla. Lapsen ja sinun itsesi vuoksi puhu rohkeasti tuntemuksistasi ja pyydä apua!!!!

Niin kuin kirjoitin, lapsi tuntuu taakalta ja sen ajatuksen myötä en enää rakasta elämääni - enkä myöskään lastani. En saa lapseltani mitään, tiedän, ettei se lapsen velvollisuus olekaan mutta silti. Usein sanotaan, kuinka lapsi antaa niin paljon ja elämä on paljon täydempää lapsen kanssa. Mun mielestä elämä menee koko ajan vain paskemmaksi lapsen myötä.

Pakenen töihini, täällä olen onnellinen ja isä ja lapsi venaa himassa. Lisäksi järkkään työmatkoja ja muitakin matkoja. Silloin olen onnellinen , saan olla oman itseni herra.

Tarttee kai mennä jonnekin ammattiauttajalle.

ap

Terapiasta voisi olla sulle apua, siellä ainakin saa sanoa kaiken tuon ääneen.

niin, etta tavallaan elamanlaatu laskee ainakin pikkulapsiaikana. Joidenkin tutkimusten mukaan ainakin vanhemmat ovat stressaantuneempia ja useammin masentuneita kuin ei-vanhemmat. Lukemani tutkimukset koskivat Isoa-Britanniaa ja Saksaa, mutta ei varmaan Suomi kauheasti eroa.



Ja tutkitut vanhemmat loysivat paljon myos hyvaa ja positiivista elamastaan, mutta silti vanhemmuus oli elamantilanteena stressaavampaa ja " masentavampaa" kuin ei-vanhemmuus. Tutkimus ei ottanut huomioon tahtomattaan lapsettomia, joiden tilanne on tietysti aivan erilainen.



Mutta ap, koeta loytaa apua itsellesi, etta loydat sen hyvan fiiliksen lapseen, vaikka ottaakin rankasti pattiin.

ap

Tunnet varmaan olosi tukalammaksi kuin pitäisikään koska tunnet syyllisyyttä näistä tunteistasi. Jos pääset yli syyllisyydestä, uskon, että saat realistisemman kuvan itsestäsi vanhempana. Kukaan ei pakota sinua rakastamaan lastasi, MUTTA sinun velvollisuutesi on huoltaa lasta parhaan kykysi mukaan, jotta tällä olisi hyvä ja ihmisarvoinen elämä.

Lapsesta varmaan kaikesta huolimatta pidetään huolta. Syyllistäminen ei paranna kenenkään oloa eikä johda positiiviseen lopputulokseen.

Ihan lonkalta voisin heittää, että sinulla todennäköisesti on jonkinlainen persoonallisuushäiriö. Tuskin kovin vakava-asteinen, mutta tietyissä vastuunottamisen kysymyksissä ja tunne-elämän alueilla taitaa olla puutteita, jotka terveessä persoonallisuudessa ovat kehittyneet ja pystyvät kehittymään koko elämän ajan. Terveen persoonallisuuden erittäin tärkeä ominaisuus on joustavuus uusissa tilanteissa ja kyky kasvaa niiden mukaisesti, niin, että onnellisuus on käytännössä mahdollista melkein tilanteessa kuin tilanteessa ennenpitkää.