Miksi joku haluaa, että perilliset ei tiedä, mitä perivät?

En todellakaan haluaisi jälkikasvustani jotain perinnönkyttääjiä. Saavat mitä saavat.. jos saavat.

Eiköhän suurin osa tiedä, mitä tulee perimään.

Miten se, että he tietävät, iten perintö jakautuu, tekee heistä perinnön kyttääjiä? Pikemminkin påinvastoin: ei tarvi kytätä, ei arvailla eikä vahtia vetääkö joku välistä, kun tietää.

Meillä on tulossa omakotitaloa, mökkiä ja sijoitusasuntoja. Ja jotain rahastosijoituksia. Sitten on kaikenlaista taidetta ja muuta roinaa. Mihinkään noista ei mitään 'asiantuntemusta' tarvita, joten antaa isovanhempien elellä rauhassa ilman, että keskustelusimme heidän kuolemastaan. Harvalta tulee mitään yritystoimintaa, ja jos tulee, silloin siitä varmasti neuvotellaan etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tulossa omakotitaloa, mökkiä ja sijoitusasuntoja. Ja jotain rahastosijoituksia. Sitten on kaikenlaista taidetta ja muuta roinaa. Mihinkään noista ei mitään 'asiantuntemusta' tarvita, joten antaa isovanhempien elellä rauhassa ilman, että keskustelusimme heidän kuolemastaan. Harvalta tulee mitään yritystoimintaa, ja jos tulee, silloin siitä varmasti neuvotellaan etukäteen.

Kuin omasta näppiksestäni.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tulossa omakotitaloa, mökkiä ja sijoitusasuntoja. Ja jotain rahastosijoituksia. Sitten on kaikenlaista taidetta ja muuta roinaa. Mihinkään noista ei mitään 'asiantuntemusta' tarvita, joten antaa isovanhempien elellä rauhassa ilman, että keskustelusimme heidän kuolemastaan. Harvalta tulee mitään yritystoimintaa, ja jos tulee, silloin siitä varmasti neuvotellaan etukäteen.

Kyllä noihinkin itse asiassa tarvitsisi asiantuntemusta, jos niitä haluaisi kunnolla hoitaa. Ja vielä aika monenlaista asiantuntemusta, kun on kiinteistöjä ja rahastoja ja taidetta.

Eivät kaikki tee testamenttia. Mulla on kaksi lasta, mutta en katso tarvitsevani testamenttia. Koko omaisuuteni, joka minulla kuolinhetkelläni on, saa mennä puoliksi lapsilleni. Keskenään voivat sitten sopia, laitetaanko kaikki myyntiin ja saatu summa jaetaan tasan vai haluaako toinen esim ostaa toisen ulos kodistani ja muuttaa tähän itse. Kumpikin lapsistani on eri alalla kuin minä, joten yritykseni lopetan jo jäädessäni eläkkeelle. Jos satun kupsahtamaan sitä ennen, suvusta löytyy henkilöitä, jotka osaavat neuvoa ja auttaa yritystoiminnan lopettamisessa. Mulla on työpöytäni laatikossa kansio, jossa on kaikki tärkeät paperit liittyen sijoituksiini, henkivakuutuksiini jne. 

Perverssiä ei ole varautua tulevaan, mutta on jotenkin tylsää kun osa laskee hyvin paljon sen varaan, että saa tulevaisuudessa sitten niin ja niin paljon perintöä. Varmasti meistä moni haluaa jättää jälkeensä perinnöksi muutakin kuin vain velat. Mutta se olkoon perinnön jättäjä, joka sanoo viimeisen sanan. - Jos hän haluaa jättää perintönsä jollekin muulle kuin sille ilmeisimmälle saajalle, joka odottaa jo vuosia etukäteen, että pääsisi varoihin käiski, niin perinnön jättäjä tehköön, niin kuin parhaaksi näkee ja siten vaikka lahjoittaa omaisuutensa kokonaan jo elinaikanaan toisaalle. Ei kenenkään pidä laskea eloaan vain toisen kuoleman varaan ja siitä seuraavan omaisuuden saantiin. 

Tää on itse asiassa yksi niistä syistä, joiden takia köyhyys kulkee suvussa. Jos joku sukupolvi onnistuu keräämään jotain pesämunaa, se seuraavaa ei kuitekaan opeteta jatkamaan tästä, vaan kaikki pannaan aloittamaan aina alusta.

Vanhemmat tekivät viisaasti ja möivät omakotitalon ja vaihtoivat sen kerrostalokolmioon. Tämän kesän jälkeen aikovat luopua myös mökistä, kun sen ylläpito vaatii niin paljon.

He ovat tehneet myös keskinäisen testamentin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tulossa omakotitaloa, mökkiä ja sijoitusasuntoja. Ja jotain rahastosijoituksia. Sitten on kaikenlaista taidetta ja muuta roinaa. Mihinkään noista ei mitään 'asiantuntemusta' tarvita, joten antaa isovanhempien elellä rauhassa ilman, että keskustelusimme heidän kuolemastaan. Harvalta tulee mitään yritystoimintaa, ja jos tulee, silloin siitä varmasti neuvotellaan etukäteen.

Kyllä noihinkin itse asiassa tarvitsisi asiantuntemusta, jos niitä haluaisi kunnolla hoitaa. Ja vielä aika monenlaista asiantuntemusta, kun on kiinteistöjä ja rahastoja ja taidetta.

No mutta onhan meillä noita itsellämmekin. Yleensä perintö saadaan joskus viisi-kuusikymppisenä, jolloin omasta omaisuuden hoidosta on jo jokaisella omaakin kokemusta.

Harva jättää muuta perittävää kuin asunnon. Useimmissa tapauksissa se myydään perinnönjaon helpottamiseksi.

Meillä ei ole kuin yksi lapsi, joten tietää hyvin mitä perii joskus. Omaisuudenhoitoa ja niihin liittyviä asioita on seurannut koko ikänsä, joten eiköhän se luonnistu sitten myöhemminkin.

Eihän mikään estä opiskelemasta esim. taloustieteitä, että osaa sitten käsitellä niitä miljoonia euroja, jotka tilille napsahtavat.

Kyllä meillä köyhillä on sentään helppoa, kun perintöä ei tule lainkaan (vähät varat kuluvat hautajaisiin jne.) tai jos tuleekin, niin summat ovat niin pieniä, että niitä pystyy normaalilla järjellä varustettu käsittelemään ihan ilman erillistä koulutusta. Sitä paitsi talousneuvontaa on saatavissa asiantuntijoilta eivätkä ne kaikki sentään huijareita ole.

Ja todettakoon lopuksi, että monet meistä köyhistä ovat suurten ikäluokkien edustajia pienehköllä eläkkeellä, joiden vanhemmat olivat vähävaraisia ja todella köyhistä oloista lähtöisin. Huutakaa nyt kurkku suorana, että ei pidä paikkaansa. Valitettavasti pitää! Niitä herraskakaroita oli vähän ja on aika vähän vieläkin, aika moni tosin tässä ketjussa.

Niin, keskustelua ei tarvitse käydä mitenkään dramaattisesti. Miten noinkin moni ikäänkuin närkästyi siitä jos keskustellaan vuosien ja vuosikymmenien myötä vaikkapa kirjastosta tai jostain keräilyesineistä. Hienoa se minun mielestäni on, että niiden saajalla on kokemusperäistä tietoa tai ei siitä pitäisi ainakaan mitään haittaa olla. Ja ainakin itse rinnastan kyllä sijoitustoiminnan täysin yritystoimintaan jossa tieto on valtaa. Tässäkään ei tarvitse olla mitään dramatiikkaa vaan sijoittaminen voi olla yhteinen harrastus hyvissä ajoin.

Kun molemmat vanhemmat ovat kuolleet ja omaisuus siirtyy leskeltä lapsille, ovat lapset jo itse eläkeikäisiä.

Äitini on 72v ja hänen äitinsä kuoli hiljattain 92 vuotiaana. Perinnönjako oli helppo, mummin asunto myytiin ja rahat jaettiin neljään osaan. Jokainen sai noin 30.000€.

Kyllä meillä on puhuttu jo 10-vuotiaalle suvun metsästä. Miten se on ollut papan ja nyt isän ja aikanaan hänen.  Viedään sinne metsään, lähinnä paistelemaan makkaraa... kun taas isänsä on jo teininä raatanut polttopuusavotassa :)

Vierailija kirjoitti:

Niin, keskustelua ei tarvitse käydä mitenkään dramaattisesti. Miten noinkin moni ikäänkuin närkästyi siitä jos keskustellaan vuosien ja vuosikymmenien myötä vaikkapa kirjastosta tai jostain keräilyesineistä. Hienoa se minun mielestäni on, että niiden saajalla on kokemusperäistä tietoa tai ei siitä pitäisi ainakaan mitään haittaa olla. Ja ainakin itse rinnastan kyllä sijoitustoiminnan täysin yritystoimintaan jossa tieto on valtaa. Tässäkään ei tarvitse olla mitään dramatiikkaa vaan sijoittaminen voi olla yhteinen harrastus hyvissä ajoin.

Kaikki eivät kirjastoi eivätkä keräile. Päinvastoin, nykyisin kaikesta ylimääräisestä roinasta halutaan eroon. Ja vaikka kirjastoisi ja keräilisikin, perilliset kuitenkin pistävät ne joko myyntiin, kierrätykseen tai kaatopaikalle. Tai tuunaavat jonkun antiikkihuonekalun pinkiksi, jotta se sopii oman kodin sisustukseen. 

Suurimmalla osalla suomalaisista ei jää muuta perintöä kuin asunto. Kaikilla ei jää sitäkään. Vaikka sijoituksia olisikin, suurin osa joutuu käyttämään ne pääomineen saadakseen tulevaisuudessa haluamansa tasoisen vanhustenhoidon. Mulla on säästöjä ja sijoituksia, mutta ne eivät ole lapsiani varten vaan sitä varten, että aikanaan sitten saan tarvitsemani hoidon ja palvelut. Tilanne on tietysti aivan toinen, jos kaiken haluamansa pystyy hankkimaan pelkillä sijoitusten tuotoilla. Harvalla kuitenkaan on sellaisia summia sijoitettuna. 

Vierailija kirjoitti:

Tää on itse asiassa yksi niistä syistä, joiden takia köyhyys kulkee suvussa. Jos joku sukupolvi onnistuu keräämään jotain pesämunaa, se seuraavaa ei kuitekaan opeteta jatkamaan tästä, vaan kaikki pannaan aloittamaan aina alusta.

Että omaisuus säilyisi sukupolvien yli niin sitä pitää olla aika rutkasti. Sanoisin että kymmeniä miljoonia. Mitkään muutamat miljoonat ei tähän riitä. Toki riippuu tapauksesta ja perinnon saajasta että millä mielellä lähtee perintöä hoitamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tää on itse asiassa yksi niistä syistä, joiden takia köyhyys kulkee suvussa. Jos joku sukupolvi onnistuu keräämään jotain pesämunaa, se seuraavaa ei kuitekaan opeteta jatkamaan tästä, vaan kaikki pannaan aloittamaan aina alusta.

Mun vanhemmillani on jo lapsenlapsenlapsiakin. OIkeastiko olet sitä mieltä, että minun ja siskoni olisi pitänyt jäädä odottamaan perintöä peäsmunaksi ennenkuin olisimme alkaneet elää omaa elämäämme? Ja meidän lastemme vielä senkin jälkeen odottamaan meidän kuolemaamme? Tosin meillähän ei näin kohta vanhuuseläkkeelle jäävinä edes olisi lapsia, jos tässä vielä odottelisimme tulevaa perintöä, jotta meidän ei olisi tarvinnut aloittaa alusta.