Uskallatteko päästää lapsen liikkumaan yksin lomakohteessa?
Ollaan lähdössä lomalle Kanarialle ja mukana lapset 10v ja 11v. Kohde on iso lomakeskus, jossa useita uima-altaita ja leikkipuistoja. Mietin, että uskaltaako tuon ikäisten antaa liikkua siellä alueella itsekseen? Kotona kulkevat kylillä itsekseen kavereiden kanssa ja harrastuksiin, mutta jotenkin jännittää päästää heitä keskenään liikkelle tuntemattomassa paikassa....
Kommentit (8)
En tuon ikäisiä kahdestaan mihinkään, en päästäisi edes silmistäni. Siis ulkomailla.
Kanarian lomakohteet ovat yleensä vain hotellivieraiden käyttöön ja minusta hyvin turvallisia. En kyllä kahlehtisi tuon ikäisiä koko lomaksi vanhempien viereen.
Öö no ei kai sitä ihan tuntemattomaan paikkaan kannatta ensimmäiseksi päästää. Käytte paikkoja läpi ja katsotte miltä näyttää, esim liikkuuko muita samanikäisiä omineen, millaista porukkaa muuten puistoissa on.
Meillä on tuon ikäiset tytöt kahdestaan liikkuneet Teneriffalla hotellin lähimaastossa, kunhan ensin on käyty paikat läpi ja tehty säännöt selviksi. Luonnollisesti eivät yhtä vapaasti ole liikkuneet kuin kotioloissa, mutta ei olla todellakaan koko aikaa perässä reissullakaan kuljettu.
Hotellin alueella antaisin kulkea, mutta en ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Kanarian lomakohteet ovat yleensä vain hotellivieraiden käyttöön ja minusta hyvin turvallisia. En kyllä kahlehtisi tuon ikäisiä koko lomaksi vanhempien viereen.
Jännä tapa ajatella, että hotellivieraat ja alueella työkseen olevat ei voisi olla pervoja. Iso alue, tuhansittain väkeä ja sinä ajattelet, että lomalla lasten on parasta olla kaukana vanhemmistaan?
Ei todellakaan tuon ikäiset heilu lomakohteessa kahdestaan! Miksi niiden edes pitäisi? Tuollaisia pikkutyttöjä on tosi helppo houkutella ties minkä jätskin varjolla lähtemään mukaan. Vaikka kuinka olisi hotellialue, siellä on kaikenlaista porukkaa sekä lomailijoissa että henkilökunnassa, etkä mitenkään voi luottaa että lapset on turvassa.
Miksi niiden pitäisi kulkea itsekseen? Siellä on sen verran paljon erilaisia pervoja, että ihan ekana ei käy mielessä antaa lasten luuhata pitkin ja poikin.