Mielenterveysongelmat - hoitoon pääsyn loputon lykkääntyminen

Hakeudu vertaisryhmiin.

Mun teinipojalla oli pitkä ja kivinen tie, ennen kuin asianmukaista apua sai, ei siihen mennyt kuin parisen vuotta.

julkinen terveydenhuolto ei osaa mitään muuta kuin määrätä lääkkeitä. varsinkin psyykelääkkeitä. olisiko sinun mahdollisuus päästä terapiaan? kelan tukemaan?

saanko kysyä, mitä vaikutuksia olet kokenut lääkkeestä ja onko lääke ssri-tyyppinen?

Mä luulin että mulla mennyt huonosti kun hakeuduin hoitoon. Akuutille pääsin heti kerta viikkoon "keskustelemaan" eli lähinnä tarkastettiin viikoittain vieläkö on hengissä. Tätä oli siis jonkun 3kk kun laittoi minut jollekkin "kurssille" missä käytiin 3krt viikossa kolmen viikon ajan ja sen jälkeen taas tyhjän päällä. Tietoa ei ollut kuka on edes hoitava lääkäri kun hoitosuhde loppui akuuttiin ja taas tk ei paljoa ottanut kantaa ja kunnon sekavaa kun muutenkin toimintakyvyttömiksi. Mutta siis muuten "keskusteluun" odotin yli puolivuotta ja ei mitään tietoa miten tää hoito menee ja miten saa esim niitä kelan psykologi tms käyntejä kun nyt pääsin jollekkin terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle keskustelemaan kerta kahteen viikkoon. Ja kemiat ei kyllä yhtään kohtaa.

Tuntuu että pitäisi olla juurikin joku läheinen joka tulee rähisemään ja vaatimaan asioita kun itse ei jaksa ja olen ihan pihalla.

Lohdutukseksi voin sanoa että ei ne hoidot välttämättä autuaaksi tee. Nimim. vuosia hoidoissa pyörinyt mutta yhä samassa jamassa.

Psykiatrinen, kuten muukin julkinen terveyden hoito, on kriisissä tällä hetkellä. Ei ihme että tuota sotea yrittävät. 20 vuoden kokemuksella voin sanoa, että erittäin nurinkurisesti toimivat. Eli jos on tarvetta esim. laitoshoidolle niin et varmasti pääse lataamoon, vaan kärsit. Mutta jos elämässäsi on parempi vaihe, niin ovat kimpussa ja maanittelevat laitoshoidon puolesta.

Vierailija kirjoitti:

julkinen terveydenhuolto ei osaa mitään muuta kuin määrätä lääkkeitä. varsinkin psyykelääkkeitä. olisiko sinun mahdollisuus päästä terapiaan? kelan tukemaan?

saanko kysyä, mitä vaikutuksia olet kokenut lääkkeestä ja onko lääke ssri-tyyppinen?

Terapian mahdollisuus selvitetään 3kk psykiatrian hoidon alun jälkeen, eli noin 2 kk päästä muistaakseni. Söin essitalopraamia, nyt vaihdos Venlafaxiniin menossa. Eli vastetta ei essitalopraamilla ollut, katsotaan mitä käy ton uuden kanssa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä luulin että mulla mennyt huonosti kun hakeuduin hoitoon. Akuutille pääsin heti kerta viikkoon "keskustelemaan" eli lähinnä tarkastettiin viikoittain vieläkö on hengissä. Tätä oli siis jonkun 3kk kun laittoi minut jollekkin "kurssille" missä käytiin 3krt viikossa kolmen viikon ajan ja sen jälkeen taas tyhjän päällä. Tietoa ei ollut kuka on edes hoitava lääkäri kun hoitosuhde loppui akuuttiin ja taas tk ei paljoa ottanut kantaa ja kunnon sekavaa kun muutenkin toimintakyvyttömiksi. Mutta siis muuten "keskusteluun" odotin yli puolivuotta ja ei mitään tietoa miten tää hoito menee ja miten saa esim niitä kelan psykologi tms käyntejä kun nyt pääsin jollekkin terveyskeskuksen psykiatriselle sairaanhoitajalle keskustelemaan kerta kahteen viikkoon. Ja kemiat ei kyllä yhtään kohtaa.

Tuntuu että pitäisi olla juurikin joku läheinen joka tulee rähisemään ja vaatimaan asioita kun itse ei jaksa ja olen ihan pihalla.

Ihan samoja kokemuksia mullakin, että "tarkistetaan hengissä olo" siellä polilla kerran viikossa. Kysytään, että miten voin, mutta eihän siihen muutosta ole tietenkään ilman hoitoa tullut.

On se vaan niin varmaan, että olis pitänyt nyrkit pystyssä vaatia jotain järkevää. Mutta toimintakyky on niin huono ja itsetuhoisuus suuri. Plus kaikki muut kummalliset oireilut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Lohdutukseksi voin sanoa että ei ne hoidot välttämättä autuaaksi tee. Nimim. vuosia hoidoissa pyörinyt mutta yhä samassa jamassa.

Uskon. Tuntuu vaan hyödyttämältä roikkua samassa tilanteessa, kun mikään ei etene muuhun kuin huonompaan suuntaan. Välillä haluaisin yrittää parantua, mutta usein vaan kuihtua pois. Ja koen myös syyllisyyttä hoitoon hakeutumisesta. En osaa selittää, miksi. Ehkä siksi, että pystyn jotenkin toimimaan. Käyn joskus kaupassa, tapaan joskus ihmisiä. Tämän takia tuntuu, että kuvittelenko koko sairauteni ja olenko vaan laiska, saamaton ja surkea ihminen. Joku muu kuitenkin aina ansaitsee paikan enemmän, kuin minä ja tuntuu, että valitan turhasta kun kerran henki pihisee. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lohdutukseksi voin sanoa että ei ne hoidot välttämättä autuaaksi tee. Nimim. vuosia hoidoissa pyörinyt mutta yhä samassa jamassa.

Uskon. Tuntuu vaan hyödyttämältä roikkua samassa tilanteessa, kun mikään ei etene muuhun kuin huonompaan suuntaan. Välillä haluaisin yrittää parantua, mutta usein vaan kuihtua pois. Ja koen myös syyllisyyttä hoitoon hakeutumisesta. En osaa selittää, miksi. Ehkä siksi, että pystyn jotenkin toimimaan. Käyn joskus kaupassa, tapaan joskus ihmisiä. Tämän takia tuntuu, että kuvittelenko koko sairauteni ja olenko vaan laiska, saamaton ja surkea ihminen. Joku muu kuitenkin aina ansaitsee paikan enemmän, kuin minä ja tuntuu, että valitan turhasta kun kerran henki pihisee. Ap

Sama fiilis mulla. Ärstttävintä on vielä että lääkärit mainostanut minulle ja jopa oma sairaanhoitaja sisko että kyllä sitä apua saa. Lähinnä testieläimenä ollut eri lääkkeille josko auttaisi. Juuri tuosta vellaflaxin mikälie kieltäydyin kun luin paperit ja rupes pelottamaan ja kun ei saa missään nimessä syödä jos on kaksisuuntainen. Tätähän ei ole missään välissä testattu onko niin lääkäri ei tuntunut haluavan ottaa enää vastuuta vaan määräsi käymään erikoistuneella psykiatrilla joka sitten päättää lääkkeen. Kaverilla vaan puhkesi pahasti kaksisuuntainen kun tota kokeili joskus ja se ei ollut kaunista niin itse en halunnut samaa.