Työttömät, näin hoidat parin vuoden ajan työhakemusvelvoitteesi!
Tulevaisuudessa on haettava vähintään yhteen työpaikkaan n. viikon välein. Koska sopivia työpaikkoja ei välttämättä löydy pitkällä aikavälillä kannattaa hakea paikkaa johon ei ole muodollisia vaatimuksia. Laittakaamme kukin työtön hakemus hallituspuolueen kansanedustajalle hakemus viikottain avustajan tehtävään. Kukin kansanedustaja palkkaa itse avustajansa joten kukin kansanedustaja on myös eri työnantaja. Ensimmäiset reilut pari vuotta meneekin kun laittaa kullekin kansanedustajalle hakemuksen.
Ohjeet alla:
https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/Organisaatio/eduskunta-t…
Kommentit (14)
Olen 55 työtön nainen. Lähetän kerran viikossa mielelelläni te-keskukselle raportin hakemistani työpaikoista sekä pitkän selvityksen siitä, miksi ikäiseni on vaikea työllistyä. Kerron myös elämästäni työttömänä suomessa. Toki haen myös Sipilän sekä muiden ministerien avustajaksi 9€/päivä korvauksella. Laitan hakemuksia kymmenittäin päivässä. Tallennan kaikki hakemukset sekä vastaukset ja julkaisen ne you-tubessa.
Vierailija kirjoitti:
"Kukin kansanedustaja palkkaa itse avustajansa joten kukin kansanedustaja on myös eri työnantaja."
Joo ei kyllä mene ihan noin.
Eduskunnan linkissä sanotaan:
"Kansanedustajan avustajan valinnasta vastaavat kansanedustajat itse."
Porvaripuolueen edustajalle voi sanoa edustavansa vihervasemmistolaista näkemystä. Poliittinen aatehan ei saa olla este työpaikan saamiseksi.
Nämä ovat niitä piilotyöpaikkoja, joten niihin hakemisesta ei saa tulla sanktioita.
Rakennusalan vuokratyöpaikat varmaan kattavat kerralla koko vuoden työnhaun.
No toi kansanedustajien avustajien haku voisi toimia mielenosoituksena politiikkaa vastaan.
Pitää etsiä netistä yritysrekisterit ja sitten vaan antaa sähköpostin laulaa.tallentaa tai tulostaa hakemukset.kuulin et joskus 80luvul joku olis löytänyt työpaikan soittamal puhelin luettelon yritykset läpi.
Neuvo kirjoitti:
Pitää etsiä netistä yritysrekisterit ja sitten vaan antaa sähköpostin laulaa.tallentaa tai tulostaa hakemukset.kuulin et joskus 80luvul joku olis löytänyt työpaikan soittamal puhelin luettelon yritykset läpi.
Ja ekan puolen vuoden palkka meneekin sitten puhelinlaskuihin.
Eikö ketään kiinnosta vaikuttaa poliittisesti jasamalla hoitaa velvollisuutensa?
Elinkeinoelämän keskusliitto saattaisi myös kaivata uusia työntekijöitä.
Samoin ministeriöihin ja puoluetoimistoihin kannattaa hakea säännöllisesti!
Vierailija kirjoitti:
Elinkeinoelämän keskusliitto saattaisi myös kaivata uusia työntekijöitä.
En usko että EK:aan tästä tykkää, jos niiden jäsenyrityksille tulee 1 000 000 turhaa työhakemusta.
"Kukin kansanedustaja palkkaa itse avustajansa joten kukin kansanedustaja on myös eri työnantaja."
Joo ei kyllä mene ihan noin.