Sisustuslehtien ja -blogien epärealistisimmat ideat?
Fantasiaahan sisustuslehdet ja -blogit toki tarjoavat, mutta en ole koskaan voinut ymmärtää, miksi keittiösuunnittelija panee keittiön välitilaan rosterilevyä. Rosterihan on ihan painajaista pitää puhtaana ylipäänsä, saati sitten, että yrität pyyhkiä siitä jotain lieden rasvaroiskeita tai altaan vesitippoja. Toki, jos kotona on kodinhoitaja, joka siivoaa joka päivä, niin ei kai siinä sitten mitään, mutta näin taviksen näkökulmasta ihmettelen moista ideaa.
Samoin viherkasvit metrien päässä ikkunoista - suurin osa niistä ei oikeassa elämässä tule kovin kauan hengissä pysymään.
Siivousfriikkiä ei varmaan haittaa myöskään makuuhuoneen sängynpäädyssä tai päädyn yläpuolella olevat kirjat (ja koriste-esineet). Ah, sitä pölyn määrää...
Mitäs muita teillä tulee mieleen?
Kommentit (13)
"Samoin viherkasvit metrien päässä ikkunoista - suurin osa niistä ei oikeassa elämässä tule kovin kauan hengissä pysymään."
Mulla on kasveja "metrien päässä ikkunoista" ja hyvin pärjäävät, osa jopa paremmin kuin ikkunalla. Kaikki kasvit eivät vaadi aurinkoista paikkaa tai edes valoisaa ikkunapaikkaa, mono pärjää hyvin varjommassa. Eikä se ole pelkästään valosta kiinni, vaan myös hoidosta: kastelua, lannoistusta, sumutusta jne. kasvin tarpeiden mukaan. Harmillisen moni luulee, että kasvien hoitoon riittää satunnainen määrä vettä kerran pariin viikkoon tai silloin kun muistaa.
Täyskiiltävä lattia. Näkyy taatusti joka ikinen hippunen ja murunen. Vaaleaa lattiasta kattoon lapsiperheessä.
Kynttilät vaarallisen lähellä palavaa materiaalia.
No jaa.. meillä on ollut rosterilevy tiskipöydän takana viimeiset 12 vuotta. En ole kokenut ongelmaksi. En ole siivousfriikki.
Olet ihan oikeassa. Sisustuskuvat ovat Illuusia, ylivalotettuja, filtteröityjä ja mitä suurimmassa määrin lavastettuja. Mutta niinhän ne on vaate-, kosmetiikka- ja safkajututkin T. Sisustusalan ammattilainen
Vaalealla kuultomaalattu lattia. Likaantuu näkyvästi ja nopeasti siellä missä liikutaan paljon,kokemusta on.
Välillä näkee kierrätysmateriaalista tehtyjä ratkaisuja, esim. kaapelikeloja sisällä pöytinä. Kierrätys on tietysti tosi hyvä, mutta osa tuollaisista materiaaleista on sellaisia että niistä haihtuvat yhditeet eivät ole hirveän terveellisiä joten parasta olisi jättää esim. ne kaapelikelat ulkokäyttöön. Kierrätyksessä pitäisi muistaa ensin tutkia mitä ominaisuuksia käytettävällä materiaalilla on, etenkin jos käyttötapa vaihtuu radikaalisti ja vaikka sisutus- tai vaatetuskäyttöön otetaan materiaaleja joita ei ole siihen tarkoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Kierrätys on tietysti tosi hyvä, mutta osa tuollaisista materiaaleista on sellaisia että niistä haihtuvat yhditeet eivät ole hirveän terveellisiä joten parasta olisi jättää esim. ne kaapelikelat ulkokäyttöön.
Jep, tosin niitä ei suositella edes ulkokäyttöön juuri tuon myrkyllisyyden takia.
Omakohtaisia kokemuksia jutuista joita säännöllisesti näkee lehdissä yms.
-Lasipöytä: kiva kuvissa, ilmavamman näköinen mutta ikävä pitää puhtaana
-Tosi tumma tai vaalea lattia: lika ja/taipöly näkyy tosi nopeasti
-marmoritasot keittiössä: ei kestä esim. etikkaa
-kylmä- ja kuumavesihana erikseen (romanttisen vanhanaikaisesti?) kylppärissä: erittäin epäkäytännöllistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kierrätys on tietysti tosi hyvä, mutta osa tuollaisista materiaaleista on sellaisia että niistä haihtuvat yhditeet eivät ole hirveän terveellisiä joten parasta olisi jättää esim. ne kaapelikelat ulkokäyttöön.
Jep, tosin niitä ei suositella edes ulkokäyttöön juuri tuon myrkyllisyyden takia.
Totta! Ylipäänsä moni ulkokäyttöön tarkoitettu puu on käsitelty aika tujusti, joten kannattaa tosiaan vähän perehtyä siihen mitä omaan kotiin ja pihaan käyttää.
Kuulemma umpikaapit eteisessä on nykyään vanhanaikaista ja nyt on ihana idea ripustaa se muodikas trenssi, lierihattu ja meikkilaukku trendikkääseen pieneen avonaulakkoon. Lehden sivulla tämä näyttää tietenkin kodikkaalta, kauniilta ja rennolta, mutta tosiasiassa jo kahden aikuisen taloudessa eteisen yleisilme on jo aika toisennäköinen, jos molemmat säilyttävät toppatakkejaan, pipojaan, tumppujaan, kaulaliinojaan, laukkujaan ja kenkiään pienessä avonaulakossa.
Sama juttu on näissä blogien vaaterekeissä. Siis makuuhuoneen tai jopa olkkarin seinustalla on vaaterekki, jossa on "siististi ja kätevästi" bloggaajan käyttövaatteet ja asusteet esillä. Todellisuudessa siinä rekissä on valokuvauksen ajan esillä kaikki vaaleat, suht ohuet ja vastasilitetyt puserot ja pari sävymaailmaan sopivaa huivia koristeena. Ihmettelen vain, että kenellä arkivaatteet ovat pelkkiä viileän vaaleita silkkipaitoja ja miksi ne ihanan mukavat kotiasut eivät ole rekissä kätevästi heti saatavilla. Ja no ylipäätään tuollainen vaatesäilytyssysteemi ei ole sen enempää käytännöllistä kuin siistiäkään. Mun mielestä ne rekkiviritelmät ovat blogienkin kuvissa enemmän tai vähemmän epäsiistin näköisiä vaikka ovat takuulla viimeisen päälle stailattuja niitä kuvia varten.
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma umpikaapit eteisessä on nykyään vanhanaikaista ja nyt on ihana idea ripustaa se muodikas trenssi, lierihattu ja meikkilaukku** trendikkääseen pieneen avonaulakkoon. Lehden sivulla tämä näyttää tietenkin kodikkaalta, kauniilta ja rennolta, mutta tosiasiassa jo kahden aikuisen taloudessa eteisen yleisilme on jo aika toisennäköinen, jos molemmat säilyttävät toppatakkejaan, pipojaan, tumppujaan, kaulaliinojaan, laukkujaan ja kenkiään pienessä avonaulakossa.
Sama juttu on näissä blogien vaaterekeissä. Siis makuuhuoneen tai jopa olkkarin seinustalla on vaaterekki, jossa on "siististi ja kätevästi" bloggaajan käyttövaatteet ja asusteet esillä. Todellisuudessa siinä rekissä on valokuvauksen ajan esillä kaikki vaaleat, suht ohuet ja vastasilitetyt puserot ja pari sävymaailmaan sopivaa huivia koristeena. Ihmettelen vain, että kenellä arkivaatteet ovat pelkkiä viileän vaaleita silkkipaitoja ja miksi ne ihanan mukavat kotiasut eivät ole rekissä kätevästi heti saatavilla. Ja no ylipäätään tuollainen vaatesäilytyssysteemi ei ole sen enempää käytännöllistä kuin siistiäkään. Mun mielestä ne rekkiviritelmät ovat blogienkin kuvissa enemmän tai vähemmän epäsiistin näköisiä vaikka ovat takuulla viimeisen päälle stailattuja niitä kuvia varten.
** Piti lukea MERKKILAUKKU ei meikkilaukku... Pahoittelut.
Röpelöinen tiiliseinä keittiössä. Tosi ihana kun ajattelee sitä keittiössä pinnoille helposti kertyvää rasvaista pölyä...