Vaimon joka viikonloppuinen bilettäminen
Oonko vain tiukkis kun en sulata vaimoni joka viikonloppuista bilettämistä? Asiaan kuuluu siis varsin kovat humalat joka viikonloppu baarissa.. Selvää viikonloppua saa hakea varmaan viime syksyltä.?!? Selviä viikonloppuja kertyy vuodessa 4-6..
Juominen on hänellä siis ns bilejuomista, eli joka viikonloppu yökerho kutsuu. Arki hoituu ilman alkoholia, joten ei tätä voi alkoholiriippuvuudeksikaan kutsua..?Uskottomuutta ei ole kuitenkaan ollut.
Itse käyn ulkona alle kerran kuussa keskiarvolla, joten hyväksyisin siis täysin hänen kavereidensa kanssa bilettämisen jos se tapahtuisi kohtuuden ja järkevyyden rajoissa, esim 2krt/kk. En siis halua rajoittaa hänen elämäänsä..
Meillä on kaksi lasta joiden takia olen tätä jaksanut katsoa vierestä jo yli 5 vuotta, mutta nyt alkaa usko käydä loppumaan että tämä homma järkevöityisi joskus..
Riitojahan tämä jonkun verran arjessa aiheuttaa, kun aiheesta valitan.
Rahaakin palaa ihan kiitettävästi. Laskin kerran että yhdessä kuussa hänen Alkon, Taksin,yökerhojen ja yökepabbien maksamisten jälkeen rahaa oli palanut melkein 450€ (meillä on siis yhteinen tili). Ja tämä touhu on siis jatkuvaa.. Rahan tuhlaus ei minua niinkään haittaa, mutta kyllähän ne voisi johonkin järkevämpäänkin käyttää???
Kommentit (269)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No rouva haluaa käyttää vapaa-aikansa noin. Säkin pääset 5 krt viikossa omiin harrastuksiisi ja ilmeisesti myös viikonloppuna juhlimaan, jos haluat. Eriasia jos sulla ei olisi omaa aikaa yhtään. Kaikki ei tykkää kotona nyhjäyksestä, varsinkin kun lapsetkin alkaa olla jo isompia. Enemmän kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, onko tilanne aina ollut näin, vai yhtäkkiä alkanut. Voisiko vaimolla olla masennusta, ikäkriisiä, uupumusta.
Ihan ihmeellistä vänkäystä ja puolustelua siitä kuka saa perheessä olla eniten poissa kotoa. Lapset tuossa häviävät, ei se aikuinen joka saakin omaa aikaa kolmekymmentä minuuttia vähemmän kuin toinen. Pahaa tekee, laittaisivat ensin aikuiset prioriteetit kohdalleen. Kyllä kuusivuotias vielä pari vuotta vanhempiaan kaipaa. Miellään molempia, ei ikuista kiistaa siitä kumpi tänään joutuu olemaan kotona hänen kanssaan.
Näin juuri, ihmeellistä tuo joidenkin parien kilpailu siitä, että joudunko minä olemaan lasten kanssa enempi? Lapset ovat niin pienen hetken pieniä, että kyllä sen aikaa jaksaa olla vähemmällä baarielämällä. En ymmärrä sitäkään, että miksi ystäviä pitää tavata baareissa? Miksei voi kyläillä toisen kotona tai kutsua kavereita omaan kotiin. Parisuhteessa on jotain pielessä, jos pitää perheellisenä vielä jatkuvasti bilettää-
Millaista työtä vaimo tekee? Toimistotyötä? Myyntityötä? Vaativaa asiantuntijatyötä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No rouva haluaa käyttää vapaa-aikansa noin. Säkin pääset 5 krt viikossa omiin harrastuksiisi ja ilmeisesti myös viikonloppuna juhlimaan, jos haluat. Eriasia jos sulla ei olisi omaa aikaa yhtään. Kaikki ei tykkää kotona nyhjäyksestä, varsinkin kun lapsetkin alkaa olla jo isompia. Enemmän kannattaisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, onko tilanne aina ollut näin, vai yhtäkkiä alkanut. Voisiko vaimolla olla masennusta, ikäkriisiä, uupumusta.
Ihan ihmeellistä vänkäystä ja puolustelua siitä kuka saa perheessä olla eniten poissa kotoa. Lapset tuossa häviävät, ei se aikuinen joka saakin omaa aikaa kolmekymmentä minuuttia vähemmän kuin toinen. Pahaa tekee, laittaisivat ensin aikuiset prioriteetit kohdalleen. Kyllä kuusivuotias vielä pari vuotta vanhempiaan kaipaa. Miellään molempia, ei ikuista kiistaa siitä kumpi tänään joutuu olemaan kotona hänen kanssaan.
Voiko sitä nyt puolusteluksi kutsua, jos ei ole itse se ap:n vaimo. Samaa mieltä kanssasi siitä, että ei pitäisi tuolla lailla kilpailla siitä kumpi on vähemmän lasten kanssa. Mutta oli tuossa edellisessäkin viestissä pointti. Ja aloittajalla on paremmat mahdollisuudet aloittaa muutos itsestään kuin toisista. Jos ongelmana on se, että ap on viikot poissa ja vaimo viikonloput, niin kyllä se ensimmäinen korjausliike on panostaa siihen omaan läsnäoloon ja vaatia vasta sitten sitä samaa toiselta.
Vierailija kirjoitti:
Surettaa kyllä puolestasi ap ja lasten puolesta. Mutta älä luovuta vielä. Luulen että kohta pettää jonkun/joidenkin ko. kavereidenkin puolisojen hermot tuohon biletykseen. Luulen että vaimo siitä rauhoittuu pikkuhiljaa. Olisiko nyt sitten se pienten lasten kanssa vietetty 'nuoruus' pamahtanut päälle. - Onko sinulla ketään, kenelle puhut tästä asiasta ja saat purkaa itseäsi. Voitko puhua vaimolle asiasta? Ymmärtääkö hän oikeasti, vai onko hänellä niin menokenkä päällä että ei halua ymmärtää. Joskus vielä katuu tätä.
Tuo on toiveajattelua mikä ei toteudu, nimittäin kaverit ovat aina seuraus, ei syy juomiselle. Eli alkoholisti valitsee kavereikseen toisia alkoholisteja. Jos entiset raitistuvat tai kuolevat, tilalle löytyy aina uusia alkoholistikavereita.
Niin moni kuvittelee että kun ne kaverit, voi voi kun sillä on huonoja kavereita jotka houkuttelee sitä juomaan..... Mutta oikeasti se on juuri se alkoholisti joka hakeutuu niiden juovien kaverien seuraan.
Jos vaimo ei suostu menemään hoitoon, eikä halua itse yrittää raitistua, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Alkoholisti vanhempana jättää lapseen traumat, joista kärsitään koko loppuelämä. Googlaa aiheesta "lasinen lapsuus", löytyy paljon tarinoita joita alkoholisten lapset kertovat.
Vierailija kirjoitti:
Millaista työtä vaimo tekee? Toimistotyötä? Myyntityötä? Vaativaa asiantuntijatyötä?
Mitä väliä sillä on mitä työtä vaimo tekee?! Kaikki syyt ryyppäämiseen ovat tekosyitä. Muita keinoja nollata stressiä löytyy yhtä paljon kuin ihmisiä, se on vain halusta kiinni.
mistä päättelet ettei ole uskottomuutta
Tuttu tarina. En jaksanut lukea koko ketjua, joten en tiedä onko teillä lapsia. Jos ei ole, anna yksi varoitus. Sen jälkeen avioerohakemus ja puolen vuoden harkinta-aika.
Tuo ei voi päättyä hyvin. Kohta tulee ulkonäköpaineet, kovemmat pohjat ja sitäkin kovemmat morkkikset, lohtusyöminen, lohtuostelu, lohtuselitykset, jne jne. Tähän kaikkeen keksitään selityskin, joka olet sinä, joka et hyväksy häntä sellaisenaan. Kohta joudut elättämään hänet kokonaan, koska hänellä tulee olemaan kymmenien tuhansien kulutusluotot.
Kuten sanottu, tuttu tarina. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Voit jättää kaiken paskan taaksesi yhdellä päätöksellä.
mitä järkeä on istua yökerhoissa siis muutenkaan saati naimisissa olevana naisena
ei ole kovin älykös tuo sun hutsusi, ota ero ja hanki parempi nainen jolla on järkeä päässä
Kyllästynyt kirjoitti:
Oonko vain tiukkis kun en sulata vaimoni joka viikonloppuista bilettämistä? Asiaan kuuluu siis varsin kovat humalat joka viikonloppu baarissa.. Selvää viikonloppua saa hakea varmaan viime syksyltä.?!? Selviä viikonloppuja kertyy vuodessa 4-6..
Juominen on hänellä siis ns bilejuomista, eli joka viikonloppu yökerho kutsuu. Arki hoituu ilman alkoholia, joten ei tätä voi alkoholiriippuvuudeksikaan kutsua..?Uskottomuutta ei ole kuitenkaan ollut.
Itse käyn ulkona alle kerran kuussa keskiarvolla, joten hyväksyisin siis täysin hänen kavereidensa kanssa bilettämisen jos se tapahtuisi kohtuuden ja järkevyyden rajoissa, esim 2krt/kk. En siis halua rajoittaa hänen elämäänsä..
Meillä on kaksi lasta joiden takia olen tätä jaksanut katsoa vierestä jo yli 5 vuotta, mutta nyt alkaa usko käydä loppumaan että tämä homma järkevöityisi joskus..
Riitojahan tämä jonkun verran arjessa aiheuttaa, kun aiheesta valitan.
Rahaakin palaa ihan kiitettävästi. Laskin kerran että yhdessä kuussa hänen Alkon, Taksin,yökerhojen ja yökepabbien maksamisten jälkeen rahaa oli palanut melkein 450€ (meillä on siis yhteinen tili). Ja tämä touhu on siis jatkuvaa.. Rahan tuhlaus ei minua niinkään haittaa, mutta kyllähän ne voisi johonkin järkevämpäänkin käyttää???
Tässä virheet lueteltuna:
- Yhteinen tili, virhe. Voi olla yhteinen ruokatili, mutta omat käyttötilit.
- Ei ole pettänyt, virhe. Varmasti on.
- Mitäpä jos ensikerralla kun tiedät että vaimosi on lähdössä juhlimaan otat tukevan humalan ennenkä kerkeää kotiin, ja lähdet itse baariin. Sitten toistat tätä muutaman kuukauden. Tai et lähde edes baariin, vaan vaikka jollekkin kaverille mistä yöllä tulet kotiin.
- Jos olet niin vässykkä ettet saa akkaa kuriin, niin sitten kannattaa pistää lusikat jakoon. Maailma on täynnä ihania naisia, jotka arvostaa sinua enemmän. Lapset kyllä sopeutuu erilaisiin tilanteisiin.
Pistä se narttu pihalle.Tollasta kannata katsoa.Mulla oli ite sama homma,pistin horon pihalle.Nyt thaivaimo eikä muuten biletä.Ei ikinä enää suomiluuskaa lihoomaan kotisohvalle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllästynyt kirjoitti:
Oonko vain tiukkis kun en sulata vaimoni joka viikonloppuista bilettämistä? Asiaan kuuluu siis varsin kovat humalat joka viikonloppu baarissa.. Selvää viikonloppua saa hakea varmaan viime syksyltä.?!? Selviä viikonloppuja kertyy vuodessa 4-6..
Juominen on hänellä siis ns bilejuomista, eli joka viikonloppu yökerho kutsuu. Arki hoituu ilman alkoholia, joten ei tätä voi alkoholiriippuvuudeksikaan kutsua..?Uskottomuutta ei ole kuitenkaan ollut.
Itse käyn ulkona alle kerran kuussa keskiarvolla, joten hyväksyisin siis täysin hänen kavereidensa kanssa bilettämisen jos se tapahtuisi kohtuuden ja järkevyyden rajoissa, esim 2krt/kk. En siis halua rajoittaa hänen elämäänsä..
Meillä on kaksi lasta joiden takia olen tätä jaksanut katsoa vierestä jo yli 5 vuotta, mutta nyt alkaa usko käydä loppumaan että tämä homma järkevöityisi joskus..
Riitojahan tämä jonkun verran arjessa aiheuttaa, kun aiheesta valitan.
Rahaakin palaa ihan kiitettävästi. Laskin kerran että yhdessä kuussa hänen Alkon, Taksin,yökerhojen ja yökepabbien maksamisten jälkeen rahaa oli palanut melkein 450€ (meillä on siis yhteinen tili). Ja tämä touhu on siis jatkuvaa.. Rahan tuhlaus ei minua niinkään haittaa, mutta kyllähän ne voisi johonkin järkevämpäänkin käyttää???Tässä virheet lueteltuna:
- Yhteinen tili, virhe. Voi olla yhteinen ruokatili, mutta omat käyttötilit.
- Ei ole pettänyt, virhe. Varmasti on.
- Mitäpä jos ensikerralla kun tiedät että vaimosi on lähdössä juhlimaan otat tukevan humalan ennenkä kerkeää kotiin, ja lähdet itse baariin. Sitten toistat tätä muutaman kuukauden. Tai et lähde edes baariin, vaan vaikka jollekkin kaverille mistä yöllä tulet kotiin.
- Jos olet niin vässykkä ettet saa akkaa kuriin, niin sitten kannattaa pistää lusikat jakoon. Maailma on täynnä ihania naisia, jotka arvostaa sinua enemmän. Lapset kyllä sopeutuu erilaisiin tilanteisiin.
Eikä sun tartte edes ottaa tukevaa humalaa. Riittää että lähdet kaverin luokse. Katsot miten vaimo reagoi. Jos vetääkin kännit niin olet ainakin selvänä valmiina menossa lasten luokse.
Ihan sama nyt pettäääkö, missä on töissä jne. Ongelmana on juominen. Ei juoppo välttämättä petä - se on toinen ja eri asia. Viina ja viinasta johtuva poissaoleminen (ei ole läsnä perheelle; käytännössä kaikki viikonloput muissa maisemissa) ja mm. rahankulu - joku tuossa laski, että 5 vuodessa 30 000 e palanut viinaan - on niitä isoja ongelmia.
Jotka tulee vain lisääntymään. Täys stoppi siis vaimosi touhule. Täysraittius ehdoksi parisuhteen jatkumiselle. Ei missään tapaukseessa lähivanhemmaksi: lapsille täyshelvetti olla alkoholisti vanhemman hoivissa (jo nyt teillä).
Jätin tällaisen naisen, mietin edelleen olisiko asiat voineet olla toisin tulevaisuudessa. Hän halusi myös lapsia ja en tiedä kumpaan suuntaan tilanne olisi siitä kehittynyt, pahentunut vai parantunut.
Aina on syytä juoda:
-Biletys
-Paska olo
-Parisuhdeongelmat
-Kaverit pyytää
En usko tuohon, "vastaa tuleen tulella" eli lähtisi itse vaihteeksi johonkin tai muuta vastaavaa. Sehän johtaa taas vaan naisen juomiseen kun on rajoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Äh onpa ärsyttävää et vaahdotaan alkoholimista. Eihän toi nainen mikään juoppo ole. Jos olis esim nuori opiskelija tai muuten perheetön ei toi olis mitään. Vaan kun on nainen ja äiti niin on alkoholisti kun tykkää bailata.
Tosin ei toi oikeen hyvä elämäntapa oo perheelliselle.
Siis kyllä nuorelle opiskelijallekin on aivan liikaa, että joka viikonloppu bilettää kännissä niin, että aina sunnuntaisin makaa sängyssä krapulaisena. Todellakin. Oli sitten mies tai nainen. Opiskelijat käy bileissä juu, mutteivät läheskään, siis läheskään, kaikki juo itseään mihinkään krapulakuntoon, vaan ottavat kohtuudella. Riippuu toki paljon myös, minkä alan opiskelijoista kyse. Tietyissä ainejärjestöissä on rellestävämpi meno kuin toisissa. Mutta oikeasti ne todella kovaa bilettävät kännääjät ovat silti vähemmistössä.
Ap:n vaimolla on alkoholiongelma. Hän juo itsensä aivan liian usein eli joka viikko känniin ja hän on seuraavana päivänä krapulassa. Hänen juomisensa on humalahakuista eli juomisen koko tarkoitus on pään sekoittaminen ja kännit on hauskuuden idea. Hän pitää alkoholia palkintona ja oikeutenaan ja alkoholinkäyttö vaikuttaa perheeseen vahingollisesti (läheinen ihminen on jo huolestunut). Ap on alkoholisti.
Alkoholismi ei ole koskaan kenenkään läheisen vika. Silti olen sitä mieltä, että myös Ap voisi itse olla enemmän läsnä ihan arkiviikolla. Entä jos vaimo toivoisi, että kun lapset on menneet nukkumaan, Ap ja hän voisivat viettää hiukan yhteistä aikaa sen sijaan, että Ap lähes joka arki-ilta menisi johonkin urheiluharrastukseen? Kannattaa ainakin kysyä, että onko miehen noinkin runsas harrastaminen Ap:lle ongelma, sillä kuulostaa, että on. Siis ei siinä mielessä ongelma kuin alkoholi (alkoholi on ihan eri kategoriassa ja paljon pahempi), mutta kuitenkin. Parisuhde ei voi hyvin, jos puolisot eivät ole ikinä toistensa kanssa (mies arkena harrastuksissa ja vaimo viikonloppuisin baarissa tai krapulassa). Teillä on tuon alkoholiongelman lisäksi myös parisuhdeongelma.
Olin joskus vähän ku sun vaimosi ja olin aivan älyttömän hukassa silloin elämäni kanssa. Tavallaan toivoin eroa mutten kyennyt siihen itse. Mies roikkui mussa, lähes hyysäsi eikä suuttunut mistään ja antoi kaiken anteeksi. Lapsia ei tosin ollut. Varmasti vaimosi on pettänytkin, ymmärrän ettet halua vaan uskoa tai tiedostaa sitä faktaa, mutta kokemuksesta kerron. En mä tiedä nyt mitä sä haluat? Roikkua tossa ja tuhlata elämäsi? Odottaa kymmenen vuotta että muksut on täysi-ikäisiä ja sit lähteä?
Hän ei tule muuttumaan, ellei tapahdu iso herätys. Eikä välttämättä silloinkaan. Eli mieti nyt vaan, mitä sä haluat elämältä ja mikä on parasta lapsille ja toimi sen mukaan. Lukemani perusteella te olette nyt hyvin kaukana toisistanne ja olisitteko edes yhdessä ilman lapsia..
Itsensävuoksijaläheisteniloksi kirjoitti:
Tuolla tahdilla kehittyy alkoholiriippuvuus, sillä naisilla se syntyy miehiä nopeamminn, jokseenkin noin 3-5 vuoden sisällä jos sitä ei ole jo syntynyt, ensin "lievänä" ja siitä pikkuhiljaa voimistuen. Kannattaa jutella mäkättämättä ja kertoa, että haluaisit viettää aikaa hänen kanssaan ilman alkoholia. Tuolla rahalla tekee jo aika kivoja juttuja, esim. joku koko perheen harrastus. Jos hän ei pysty olemaan viikonloppuja ilman alkoholia, niin hän saattaa tarvita jo jotain vertaistukea.
Ehdota vaimolle, että kumpikin luopuu alkoholista yhdeksi vuodeksi ja säästää joka viikko nuo muutoin alkoholiin kuluvat rahat reissutilille. Sitten vuoden kuluttua käytetään säästetyt rahat unelmien lomaan jossakin kaukokohteessa. Mulle ainakin kelpaisi vastaava haaste. Voisi koskea muutakin kuluttamista esim. ei uusia vaatteita koko vuoteen, mutta teillä tuo alkoholi olisi sopiva säästökohde.
Jos vuosi tuntuu liian pitkältä, ehdota vaikka kolmea kuukautta. Kolme kuukautta ilman viinaa -> pidennetty viikonloppu jossain pienessä, tunnelmallisessa kylpylässä kaikilla herkuilla. Jos vaimo juo vaikka 50 euron edestä joka viikko (helposti menee, jos juo drinkkejäkin) ja sinä kuukausittain vaikka sen 50 euroa, saatte kolmessa kuukaudessa säästöön jo 800 euroa vähintään. Sillä oikeasti saa jo jonkin todella kivan jutun, jota molemmat haluaa. Ja tämä ei estäisi vaimoa lähtemään kavereiden kanssa ulos: voisi silti käydä illallisella ja tanssimassa mutta ei vain käyttäisi alkoholia.
Jos vaimo ei ole valmis lähtemään tuollaiseen yhteiseen, molempia koskevaan haasteeseen mukaan edes muutamaksi kuukaudeksi, alkaisi kyllä epäilyttää se, etteikö oikeasti VOI olla ilman alkoholia.
Kyllästynyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisestasi ei ole äidiksi lapsilleen. Hän ei osaa viettää aikaa perheensä kanssa. Arkihan menee nopeasti työn takia, koska ei tarvitse olla kuin illalla hetken aikaa perheen kanssa ja silloinkin voi vaikka somettaa. Lapsellisen naisen olet ottanut, eroa nyt kun se vielä on melko helppoa. Paljon parempia naisia on runsaasti.
Minä mietin vähän samaa lukiessani aloittajan kertomusta. Viikolla rouva pakenee perhearkea työhön ja kun viikonloppuna se ei onnistu, pakenee hän viihteelle ja alkoholiin, seuraavana päivänä krapulaiseen huonoon oloon. Vietättekö koskaan viikonloppuja tai loma-aikoja yhdessä kotona ilman että hän käy "tuulettumassa"? Mitä hän perhearjessa ja kotiin jäämisessä pelkää? Läheistensä kohtaamista, vainoavia ajatuksia menneisyydestä, mitä se voisi olla?
Hänen ukkinsa ja mumminsa kuoli käytännössä viinaan ja hänen isälleen maistuu myös joka viikonloppu.. Vaimoni täyttää ensi vuonna 30v että en tätä enää pistäisi nuoruuden piikkiin?
Lomamme vietämme aina jossain päin maailmaa, olemme sen 3-4 viikkoa vuodessa yleensä ulkomailla tai jossain päin Suomea, emme kotona. Viime vuonna olimme All Inclusive paikassa, johon kuului myös alkoholi. Se viikko meni rouvalla pienessä tuhnussa joka ilta (= selvisi kyllä hyvin seuraavasta päivästä, ei vaikuttanut menimisiin) Tästä oppineena tänä vuonna ei mennä All Inclusiveen.
Tiedän että tätä asiaa en pysty puhumalla hänen kanssaan "hoitamaan". Kaikkia täällä esitettyjä asioita olen hänen kanssaan ottanut esille näiden vuosien aikana, mutta ei häntä tunnu kiinnostavan yhtään mitä minä sanon tähän liittyen.
Jos vähäänkään välität lapsistasi, eroat. Miksi koko perhe joutuu kärsimään alkoholistin itsekkyydestä vain siksi, että sinä et saa tehtyä eroratkaisua. Ajattelitko tasoitella puolisosi juopon elämää välttelemällä All Inclusivea yms? Asiat näyttävät pyörivän alkoholin ympärillä. Ensin päätetään mistä ja miten alkoholi, sitten muut asiat.
Ap:n tilanne kuulostaa samalta kuin meillä oli naapurissa pari vuotta sitten. Sillä erotuksella, että naapurin naisen biletys alkoi yhtäkkiä ja oli juuri tuollaista, usein kyllä sekä pe että la, sekä kesällä kolmen päivän festareita useammat. Mies eli lasten isä oli aina lasten kanssa, mutta ei jaksanut tätä muuttunutta menoa kovin pitkään sitten katsella. Kun alkoi puhua erosta, niin nainen yritti sitten korjata tilannetta hakeutumalla parisuhdeterapiaan ym. mutta menoja ei voinut jättää välistä, koska oli etukäteen sovittuja tupareita, Lapin reissuja ja mitä lie. Niin se sitten ero tuli, ja nyt nainen itkee, mitä on mennyt tekemään, lapsilla on kaksi kotia.
Joku sanoi, että kaverit kyllästyvät jossain vaiheessa menoon ja rauhoittuvat, niin sitten vaimokin rauhoittuu. Niin ei tule käymään. Naapurinkin tapauksessa kaveripiiri vaihtui yhtäkkiä, kun menojalka alkoi vipattaa. Aiemmin kävi minunkin kanssa lenkillä, salilla ym. ja joskus käytiin myös baarissa. Mutta kun menohalut ja alkoholi vie, ihminen hakeutuu sellaiseen seuraan, jossa tämä käytös on normaalia ja hyväksyttävää. Jos joku kaveri lopettaa baarissa juoksun, kyllä siitä bileporukasta löytyy aina joku tutuntuttu vähintään, jonka kanssa jatkaa sitä vanhaa menoa. Eli kavereiden varaan ei kannata laskea. Kyllä sen halun lopettaa biletys pitää lähteä itsestä.
Tsemppiä aloittajalle! Itse en olisi kyllä katsonut tuollaista menoa noin kauaa.
Höpö höpö.