Porno tai muu tapa 'purkaa paineita' parisuhteessa?
Meillä on miehen kanssa paljon läheisyyttä, runsaasti vaihtelevaa seksiä. Molemmat tekee aloitteita. Seksi on usein hyvää, molempia tyydyttävää. On kuitenkin aikoja, jolloin miehellä erektiovaikeuksia kesken yhdynnän. Toisinaan minun tekisi mieli, mies ei jaksa.
Mies katsoo pornoa, se on sille asia, josta ei luovu. Olen yrittänyt ymmärtää, mutta pahoitan silti mieleni, minusta tuntuu, etten riitä, että mies tarvitsee enemmän, erilaista, vaihtelevaa. Mies sanoo, ettei johdu siitä, vaan se on hänelle tapa rentoutua. Ettei se ole minulta pois. Mutta onhan se, jos minun kanssani seksi ei suju tai ei edes huvita.
Rentoutuminen on mielestäni eri asia, itsetyydytys normaalia. Minulle porno ei anna mitään. Toisaalta minusta on kiihottavaa lähetellä vaikkapa sekstareita tmv. Jos minä rentoudun sillä tavalla tai jollain muulla, kun mies ei ole paikalla, voinko ajatella, että se on varmasti ok miehelle?
Asiasta on aina välillä keskusteltu, mutta ei se siitä muutu. Mies ei luovu pornosta ja toisaalta en halua sitä vaatia, en voi rajoittaa toista niin. Silti tuntuu typerältä, että mies jatkaa jotain, minkä tietää minua loukkaavan. Aloin vasta hiljattain ajatella niin päin, että koska mies on kuitenkin reilu ja järkevä, varmaan sallii sitten minullekin saman. Keinon purkaa paineita, tavalla, joka toimii minulle, mutta loukkaisi häntä. Toisaalta jos ei tiedä, onko se häneltä pois?
Haluaisin olla rennompi ja vapaamielisempi pornon suhteen, mutta en ole. Välillä ahdistaa tosi paljon se, että mies tarvitsee pornoa, vaikka minä olen halukas.
Kommentit (8)
Miehelläsi on selkeitä porno-addiktin oireita. Katseluun liittyy varmaan myös masturbointi?
Kesken aktin lerpahtava kikkeli kielii kiihotuksen katoamisesta. Luultavasti viimeisestä pornon katselusta ja masturboinnista on vain vähän aikaa.
Teidän pitää jutella ja päättää milloin pornon katselu olisi soveliasta. Kokonaan hän ei siitä tule luopumaan.
Mielestäni sekstareiden lähettely jonkun muun kuin miehesi kanssa ei ole verrattavissa pornon katseluun. Ymmärrän että sinua harmittaa miehen pornon katselu, minuakin harmittaisi jos se vaikuttaa seksielämään (miehellä ei pysy seisokki koko aktin ajan). Itse kuitenkin koen että sekstareiden lähettely on melkeinpä pettämistä.
Olen nainen ja katson jonkin verran pornoa ja tyydytän itseäni. Itsetyydytystä tapahtuu lähes joka päivä sillä kumppanin kanssa seksiä on ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Minulle porno toimii paineen purkamiseen, mutta ihan joka kerta kun kumppani haluaa seksiä, rupean kyllä ihan mielelläni hommiin. Pornon katseluni ei siis vaikuta seksielämäämme koska seksi on niin harvinaista herkkua, että ryhdyn siihen aina kun toisella vain tekee mieli. Itse saan pakkeja lähes aina kun teen aloitteita, ja se tuntuu aika pahalta. Puoliso ei katso pornoa, joskus kertoo masturboineensa sillä aikaa kun olen ollut poissa. Se harmittaa myös. Toisaalta ymmärrän että kun himottaa, niin kutinaa pitää rapsuttaa juuri silloin, ja aina ei se toinen osapuoli ole paikalla. Toisaalta taas, puoliso kyllä tietää että saa aina kun tekee aloitteen, eli olisi kyllä voinut odottaa että tulen kotiin...
Äh, on tämä vaikeaa :D minusta sinä voisit yrittää vääntää miehellesi ratakiskosta vielä kerran, että millaisia ajatuksia tilanne sinussa aiheuttaa. Voit tosin varautua siihen, että mies ei tule sinulle suomaan sekstareita muiden miesten kanssa rentoutumiskeinona.
Käytättekö kondomia? Joskus ne vaan vie tuntoa pois peniksestä niin paljon ettei nautinnosta voi puhua.
Ei käytetä kondomia.
Ei minusta itsestänikään tunnu hyvältä ajatukselta lähetellä seksiviestejä jonkun toisen kanssa. Eikä mulla edes ole sellaista henkilöä olemassa oikeasti.
Pitää varmaan vielä tosiaan yrittää selittää. Olen tähän saakka jumittanut siinä ajatuksessa että minä en kelpaa tai riitä. Jos uskon miehen sanaan, että kyse ei ole siitä vaan tosiaan rentoutumisesta, haluaisin tietää, mitä minun on ok tehdä rentoutuakseni.
Hanki leluja. Dildoja ja vibraattoreita. Käytä niitä ja katsele samalla homopornoa. Kerro miehellesi että se on sun tapa rentoutua.
Vierailija kirjoitti:
Hanki leluja. Dildoja ja vibraattoreita. Käytä niitä ja katsele samalla homopornoa. Kerro miehellesi että se on sun tapa rentoutua.
Mutta kun ei ole.
Leluja mulla on ja omat sormet, se ei ole se ongelma.
Onko kellään vastaavaa tilannetta ja miten elätte sen kanssa?