Voisitko kertoa omalle lapselle että tämä syntyi raiskauksen seurauksena?
Ja kolmesta sisaruksesta kaksi oli vahinkoja ja nuorin toivottu?
Kommentit (7)
En kertoisi minäkään, kamalaa olisi kuulla lapsena tuollaista
Sanoisin että oli iloinen yllätys...olihan hän varmaan sitä viimeistään sylissäsi.
Minua ei haittaa itseäni ainakaan ajatus että olisin "vahinko", jota varmaan olenkin, koska iso osa lapsista sitä on ja jokainen olemassaoleva voi silti ajatella että hänet on haluttu kerta tässä ollaan.
En kuormittaisi lasta tuollaisella tiedolla. Ehkä sitten kun on aikuinen ja jos hän ottaisi itse syntyperänsä/isänsä puheeksi. Silloinkin korostaisin koko ajan miten suuri onni ja ilo hän on elämässäni ollut vaikka saikin alkunsa rikoksesta.
Eli yksi on raiskauksen tulos, kaksi vahinkoja ja neljäs toivottu lapsi?
Hyvinpä sinulla on pullat pussissa. Etkö missään vaiheessa oppinut ehkäisemään?
Jos olet jokaisen lapsesi päättänyt pitää, siitä huolimatta miten he ovat saaneet alkunsa, he ovat syntyneet toivottuina lapsina. Se riittää, lasten ei tarvitse muuta tietää.
Kyllä aikuisella on oikeus tietää että hänen vanhempansa on seksirikollinen. Liian nuorelle en kertoisi.
En kertoisi tietenkään IKINÄ!
Tuollainem tieto olisi täysin tarpeeton jopa aikuisena.
Vaikuttaa suuresti identiteettiin ja oman arvon tuntoon, voi jopa aiheuttaa itseinhoa.
Tieto siitä että oma biologinen isä on raiskari ei ole kenenkään edunmukaista koskaan.
Sen sijaan jos kyse on vahingosta eikä raiskauksesta ei siinä ole mitään pahaa. Vauvahan on toivottu silloin kun se päätetään vahingosta huolimatta pitää ja rakkaus on yhtäsuuri kuin kauan yritettyä lasta kohtaan.
En kertoisi