Onko tietä kiusattu töissä? Minkälaisia kokemuksia?

Kotipalvelussa samoja töitä tekevät saman tason työntekijät kyttäsivät kuinka kauan työkaverit on missäkin paikassa ja kun siellä oli se ja se niin vähän aikaa. Herää kysymys miten he tuohon pystyivät omilta töiltään ja kun ottaa lisäksi huomioon että alue oli suuri kaupunginosa isoine kerrostaloineen. Aivan sairasta kiusaamista.

Lisäksi kun em henkilöt oli itse viikonloppuvapaalla niin he soittovat la ja su-aamuina tasan kello 7.00 aamutyöntekijöiden työkännykkään eli aivan sairasta ja kyseessä lähihoitajia kaikki eikä yksikään toisen esimies tms.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kertoo sinusta, jos sinun töitä ei tehdä kuin itkemällä...

Tulkitsen niin, että ap:lla on ryhmän vaikeimmat työt ja muut ovat jotain lälläriporukkaa...?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuossa nyt ei ole kauheasti mitään pahaa. Hän on todennäköisesti ollut vain ajattelematon, jos on sinun fyysisestä vaivastasi mennyt juttelemaan. Tähän on vaikeaa ottaa kantaa, kun en tiedä vaivaa. Ehkä hän on tosiaan omasta mielestään yrittänyt olla vain avuksi. Osalla ihmisistä sosiaalinen tunneäly on hukassa.

Tuo työnkierto voi olla joillekin raskasta. Itse joudun tuuramaan työkavereitani esim. lomien aikana. Pari tyyppiä on sellaista, joiden työt aidosti ahdistaa ja itkettää. Heillä kaikki jää viime tippaan, tekevät työtä tosi sotkuisella tavalla, on vaikeaa selvittää, mitä oikein on tehty, laskutus jumittaa jne. Osa taas on hyvin selkeitä tyyppejä, joiden töistä on helppoa saada ote. Jos teillä työt siis kiertää, toisinaan sinulla nyt olevat työt ovat hänen töitään, vai ymmärsinkö väärin? Miten hän muuten suhtautuu, jos joutuu tekemään äkisti jonkun teidän tiimin kolmannen osapuolen hommia? Onko hän ehkä vain tyyppi, joka pelkää yllätyksiä?

En näkisi tuossa mitään varsinaista kiusaamista. Piirtyy ehkä enemmän kuva aika onnettomasta tyypistä. Itseäni on kiusattu. Jostain syystä olen joutunut pariin kertaan isojen, suuriäänisten naisten silmätikuksi. Tai tuntuu, että ärsytän heitä jostain syystä, ja he mielellään tekevät kaikkensa, että en niin sanotusti pääsisi porukoihin. Jos minut on esim. kutsuttu samoihin juhliin, he äyskivät ja osoittavat selkeästi emännälle, että on ikävää, kun minut on kutsuttu. Minut jotenkin dissataan täysin, ja minusta levitetään myös väärää tietoa.

Elämässäni on ollut pari tällaista tyyppiä, voisivat olla siskokset, mutta eivät ole. Nuoruudessani törmäsin toiseen heistä. Outoa, että tapasin hänet äskettäin ja hän haluaisi nyt kovasti olla ystävä kanssani. Nyt lähipiirissäni on toinen tällainen ihminen. Olen miettinyt, että tuo nuoruuteni ihminen oli noihin aikoihin ilmeisesti huonossa ihmissuhteessa, ja saattoi purkaa huonoa oloaan mm. minuun. Epäilen, että tuon toisen naisen tilanne olisi aika samanlainen, on kovasti oman arvioini mukaan miehensä määräysvallan alainen. Eli ehkä olen vain jotenkin helppo kohde. Tai mahdollisesti muistutan jotakuta muuta, ehkä ihmistä, jota vastaan heillä on oikeasti jotain.

Aloittajan esimerkit on kaikki kiusaamista turha niitä on muuksi yrittää vääristellä.

Jokainen pitäkööt huolen omista asioistaan.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa ihan konkreettisia esimerkkejä. Itse olen naisvaltaisessa toimistossa asiakaspalvelutiimissä, ja samassa tiimissä on eräs henkilö, joka käyttäytyy erittäin oudosti minua kohtaan. Hän on mm keksinyt (päätellyt omassa pääsään ja päätteli väärin) jutun minun terveydellisestä asiasta, ja mennyt kertomaan sen esimiehelle eteenpäin selkäni takana. Asia tuli ilmi, kun tämä esimies lähetti ryhmäsähköpostiviestin, jossa antoi neuvoja tähän terveydelliseen "ongelmaani" (kyseessä siis ihan fyysinen vaiva). Aloin tiedutelemaan asiaa tarkemmin, niin tuli ilmi että tämä yksi työntekijä oli näin toiminut. Korjasin asian oikean laidan esimiehelle, ja suutuin kyllä tälle huhujen keksijälle ja levittelijälle. Hän alkoi itkemään, kun hänelle tuli paha mieli, kun hänelle oltiin siitä vihaisia, hänhän oli kuulemma vaan yrittänyt auttaa.

Pari kuukautta tämän episodin jälkeen tämä sama ihminen "joutui" tekemään minun työt yhtenä päivänä, kun en päässyt YHTENÄ päivänä töihin. Hänen ei tarvinnut tehdä omia töitään, vain ne "minun" työt. Yhden päivän ajan. Eli hän ei tehnyt ns ylimääräistä kun omat työt otettiin häneltä pois. Se oli niin kova paikka hänelle että hän ITKI siis tämä ei ole mikään kielikuva tai vertaus vaan hän ITKI oikeasti koska joutui tekemään minun työt. Tämän yhden päivän poissaolon jälkeen tulin takaisin töihin ja tiimistä puuttui 30 % ihmisistä sairaspoissaolojen takia kaksi viikkoa ja minä tein heidänkin työt omien töiden lisäksi. Enkä siis itkenyt kertaakaan. Mielestäni oli jonkinlaista kiusaamista että minun töitä ei haluttu siinä tiimissä tehdä yhtä päivää, mutta minun piti tehdä muiden töitä monta viikkoa.

Vai onko tämä ihminen vaan jotenkin lievästi kehitysvammainen, eikä vaan tajua mistään mitään???

Terveystiedot ovat yksityisasia. Lähetä kopio postista yksityiseen sählöpostiisi jotta sinulle jää varmasti kopio tästä ja vie asia eteenpäin.

Koen tavallaan kiusaamisena sen että minua ei usein huomioida ollenkaan, siis ihan kuin en olisi olemassa. Olen siivooja ja työpaikalla jotkut ihmiset ei edes tervehdi vaikka itse sanoisin ensin huomenta. Suurin osa kyllä tervehtii iloisesti ja juttelee jotain myös. Minusta on myös useamman kerran puhuttu jotain paskaa vaikka olen itse paikalle kuulemassa :D Esim. "miksei se nyt siivonnut tätä toimistoa taaskaan?" no kysyisi multa! (kaikkia tiloja ei kuulu siivota yhtä usein)

Henkilökohtaisia asioitani, joista olin kertonut luotettavan oloiselle työkaverille X, leviteltiin työpaikalla, osaa törkeästi vääritellen. X valehteli, ettei tiennyt mistä kaikki yhtäkkiä tiesi, kun eräs ystävällinen työkaveri kertoi kuulleensa näitä juoruja. Tosiasiassa X oli tietenkin kertonut nämä jutut työpaikan pahimmalle juoruajalle, joka totta kai kertoi kaikille. Vääristeltyjen asioiden perusteella selkäni takana osa työporukasta yritti saada minulle potkuja, tästä potkuhommasta kuulin vasta pari vuotta irtisanoutumiseni jälkeen kaverilta, jolla oli yhteinen kaveri X:n kanssa.

Hei 27 itse olin aiemmin siivomassa palvelutalossa jossa oli lähihoitajia töissä. He käyttäytyivät tosi huonosti minua kohtaan ja valitettavasti se siivous aika oli vedetty niin minimiin että jossain piti oikoa. Tauoilla eivät halunneet jutella, ei tervehtiä. Olin kuin omaa. Irtisanouduin ja lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, tiedän mihin en ainakaan halua töihin.

Tiesittekö, että Suomessa työpaikkakiusataan eniten Euroopan maista. Mitä tämäkin kertoo Suomesta ja suomalaisista? Sitäkö, että suomalaiset ovat ihmisvihamielisiä?