Teologia on saatava pois yliopistoista!
On sietämätöntä, että nykyäänkin teologiaa opiskellaan yliopistoissa. Miksei sitten myös astrologiaa, alkemiaa ja islamia?
Uskontotiede on olemassa siksi, että länsimaissakin on tärkeää ymmärtää eri uskontoja. On kuitenkin ehdottomasti väärin, että yhden uskonnon oppeja voi edelleen opiskella jopa pääaineena yliopistoissamme.
Kommentit (33)
Sairasta on myös se, että Hesassa on teologinen tdk. Ne opiskelijat tulee kyläpahasista idästä ja pohjoisesta joten siirtäkää se tdk jonnekin sinnepäin maata. Saadaan vähemmän asunnonhakijoita Helsinkiin. Juuri tuo tdk muualle maahan on hyvää hajasijoittamista .
Käyttäjä6045 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki järkevä teologisessa tehtävä tutkimus voitaisiin tehdä uskontotieteellisenä tutkimuksena. Teologista "tiedekuntaa" ei siihen tarvita.
Luterilainen kirkkokin voisi aivan hyvin itse kouluttaa pappinsa.
Vai pitäisikö juuri toiseen suuntaan? Perustettaisiinkin yliopistoihin myös islamilainen tiedekunta ja vaikkapa shamanistinen tiedekunta. Sitten meillä olisi maistereita, jotka voisivat lähteä tutkimaan vaikkapa sitä, miksi Koraanin lait koskevat kaikkia ihmisiä, myös vääräuskoisia. Eikös sekin olisi sitten tieteellistä tutkimusta?
Mmmmm... Onkohan sinulla aavistustakaan siitä mitä on teologia? Teologia koostuu systemaattisesta teologiasta, käytännöllisestä teologiasta, eksegetiikasta, kirkkohistoriasta, etiikasta ja uskontotieteestä. Kysynpä vain, miten tutkit eksegetiikkaa, tai kirkkohistoriaa uskontotieteen näkökulmasta tyhjentävästi. Ei taida myöskään olla kovin perusteellista kuvaa siitä mitkä ovat tieteellisen tiedon kriteerit... Perehdyppä noihin em. teologian osa-alueisiin ja tule sitten kysymään jos jokin jäi vielä epäselväksi.
dybbä dybbä
Charles Darwin totesi, että "jumalaan" uskovan ihmisen kanssa keskustelu on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Pulu ei noudata sääntöjä, paskoo pelilaudalle ja lopulta väittää voittaneensa. Jumalaan uskominen on alkeellista psyykkistä projisiota, josta ihmiset vähitellen onneksi pääsevät eroon ajattelun kehittyessä. Suomessa toki (oikeistolainen)valtio- rahavalta on vahvasti kytköksissä ev-lut-yhteisön kanssa ja tukevat toisiaan ja vaikkapa uskonnonopetusta koululaitoksessa, eli olkaa kuuliaisia esivallan miekalle.
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö sun ottaa selville mitä tarkoittaa teologian opiskelu TIEDEyliopistossa?
Ja muuten, tiesitkö, että Helsingin yliopiston seitsemästä akatemian huippuyksiköstä on teologisessa tiedekunnassa? Tiesitkö, että suurimpia syitä, miksi Helsingin yliopisto pärjää kansainvälisissä vertailuissa, on teologisen tdkn tutkimus.
Mutta taisitkin olla provo.
Noinko laadukas se muka on? Miksi sinne pääsee sitten melkein puolet hakijoista sisään? Luulisi ettei silloin hirveän välkkyä ainesta kertyisi nostamaan laitoksen laatua. https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hy_kandiohjelmi…
Uskonnoton kirjoitti:
Charles Darwin totesi, että "jumalaan" uskovan ihmisen kanssa keskustelu on kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Pulu ei noudata sääntöjä, paskoo pelilaudalle ja lopulta väittää voittaneensa. Jumalaan uskominen on alkeellista psyykkistä projisiota, josta ihmiset vähitellen onneksi pääsevät eroon ajattelun kehittyessä. Suomessa toki (oikeistolainen)valtio- rahavalta on vahvasti kytköksissä ev-lut-yhteisön kanssa ja tukevat toisiaan ja vaikkapa uskonnonopetusta koululaitoksessa, eli olkaa kuuliaisia esivallan miekalle.
Hehee Darwin oli itse teisti tai deisti. Puluvertaus on joku meemi mitä kiihkoateistit levittää netissä.
Suosittelen perehtymään siihen, mitä teologia oikeasti on ja mitä kaikkea se tutkii. Kyseessä on siis tiede.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö sun ottaa selville mitä tarkoittaa teologian opiskelu TIEDEyliopistossa?
Ja muuten, tiesitkö, että Helsingin yliopiston seitsemästä akatemian huippuyksiköstä on teologisessa tiedekunnassa? Tiesitkö, että suurimpia syitä, miksi Helsingin yliopisto pärjää kansainvälisissä vertailuissa, on teologisen tdkn tutkimus.
Mutta taisitkin olla provo.
On totta, että teologisessa tiedekunnassa voidaan pahimpien hihhuleiden ajatuksia hieman loiventaa. Mutta kyllä sieltä vain valmistuu väkeä, joka ajattelee edelleen esim. että kristinuskon jumala on olemassa ja kenties vieläpä luonut maailman. Siinä ollaan jo kaukana tieteellisestä ajattelusta.
Kristillinen usko ja teologia ovat kaksi täysin eri asiaa.
Kaikki taideaineet on myös lakkautettava. Miten muka jostain kuvataiteesta saisi tehtyä tiedettä? Myös humanismi yleisesti tulee lopettaa. Kun ihmisen panos, tuotos suhde ei enää kasvata kansantuotetta niin uuniin vain. Siis mikäli APn logiikalla rakennettaisiin parempaa maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki taideaineet on myös lakkautettava. Miten muka jostain kuvataiteesta saisi tehtyä tiedettä? Myös humanismi yleisesti tulee lopettaa. Kun ihmisen panos, tuotos suhde ei enää kasvata kansantuotetta niin uuniin vain. Siis mikäli APn logiikalla rakennettaisiin parempaa maailmaa.
Tämä vertailu ei oikein toimi, koska esim.tuo kuvataide tutkii kaikkea kuvataidetta ja kuvat ovat meille kaikille yhteistä todellisuutta eivätkä vanhentunutta asiaa. Kuvia voi tutkia tieteellisesti ja ihmiset käyttävät kuvataidetta eri tavoin.
Sen sijaan 'teologia' on todella vanha sana, joka tarkoittaisi kirjaimellisesti jumalatutkimusta. Tällaista on aika vaikea sovittaa nykyihmisen ajatteluun, että tiede tutkisi oletettuja olentoja. Uskontoa tietysti voi tutkia ja uskontotiede on jo olemassa uskontojen tasapuolista tutkimusta varten.
Jos pystyt näyttämään minulle yhden teologin, jonka mielestä kristinuskon ja valtion suhdetta pitäisi höllentää ja antaa tasapuolinen asema kaikille uskonnollisille yhteisöille, olisin kiinnostunut.
Ev.lut.kirkolla on oma historiaoppinsa, jossa annetaan ymmärtää, että ev.lut.kirkon erottaminen valtiosta on uskonnottomuuden pakottamista ja annetaan välillisesti ymmärtää, että ihmiset ovat aikoinaan valinneet kristinuskon vapaaehtoisesti ja että se (luterilaisuus) on ikään kuin geeneissä pohjoismaalaisilla. Myös käsitettä "valtauskonto" käytetään kehäpäätelmän tavoin antamalla ymmärtää, että se on ihmisten valitsema uskonto vaikka oikeastihan kyse on siitä, että valtio antaa näille uskonnoille (ortodoksit ja ev.lut) suhteettoman paljon valtaa hallita uskonnollista kenttää ja teologinen tiedekunta toimii tämän järjestelmän älyllisenä pönkittäjänä tuottaen markkinoille puolueellisen ja poliittisen koulutuksen saaneita ideologeja, jotka työpaikan toivossa puolustavat tätä järjestelmää.
Yliopiston käyttämissä pakollisissa kurssikirjoissa myönnetään, että suurin osa yliopisto-opettajista on joko nykyisiä tai entisiä pappeja; tämä on vähän sama juttu kuin suurin osa taloustieteen opettajista olisi julkisuudessa aktiivisia Kokoomuksen tai muun puolueen palkallisia, jotka saisivat tai olisivat saaneet aiemmin palkkaa Kokoomuksen etujen ajamisesta eivätkä olisi ainakaan tiettävästi vaihtaneet puoluetta sen jälkeen. Tämä tekee opetuksesta puolueellista aika helposti ja aiheuttaa tietysti riskin siitä, että opiskelijoita opetetaan valikoivasti jättäen pois sellaista tietoa, joka ei tue mainitun uskonnon puolustamistarkoitusta.
Eräässä juuri nyt käyttämässäni kurssikirjassa sanotaan, että yliopisto kouluttaa pappeja. Itse sain kuitenkin aikoinaan negatiivista palautetta kurssityössä siitä, että ilmaisin yliopiston olevan pappien ammattiopisto tavalla tai toisella. Kyseessä on siis eräänlainen avoin 'salaisuus', jonka saavat sanoa valitut ihmiset, mutta toisten sanomana se on paheksuttavaa.
DI:t pitäisi eliminoida kaikki ja teknilliset korkeakoulut räjäyttää.
Yliopiston käyttämässä oppikirjassa 'Teologia: Johdatus Tutkimukseen' yritetään rinnastaa teologian opetus muihin tieteisiin sanomalla, että lääkiksessä ei keskitytä trooppisiin sairauksiin, vaan "kotimaiseen tautiperintöön". Samalla tavalla perustellaan sitä, että teologialinjalla koulutetaan "suomalaisen uskonnon" asiantuntijoita, pappeja ja opettajia.
Tässä on kuitenkin aika iso ongelma; lääkiksessä tutkitaan ihmisen terveyttä ja sairautta kokonaisuutena, vaikka jotain suomalaisia kansansairauksia saatetaan pintaraapaista. Teologiassa taas pintaraapaistaan uskonnon kokonaisuutta ja keskitytään kristinuskoon, vaikka jumalia löytyy vaikka mistä uskonnosta. Tämä keskittyminen myös kapeuttaa uskonnollista kenttää ja aktiivisesti luo sitä maailmaa, jota teologian väitetään kuvaavan neutraalisti.
Teologiassa luodaan uskonnollista kenttää poliittisten keinojen kautta. Lääketiede noin esimerkkinä taas ei ole samalla tavalla poliittinen tieteenala, jonka tarkoituksena on edistää jonkun ideologian valta-asemaa tietyn hallinnollisen alueen sisällä, vaan lääketiede on samanlaista kaikkialla maailmassa. Tähänhän perustuu esim.tämän avustusjärjestön "Lääkärit ilman rajoja" toimivuus. Lääketiede toimii samalla tavalla Somaliassa kuin Suomessakin.
Voi sinua onnetonta. Hae apua ja nopeasti. Terveisin ateisti