Onko vika minun pääsdäni vai onko maailmalle tapahtunut jtn? Miksi aika kuluu näin nopeasti nykyään? Tuntuu, että äsken vasta oli kesä ja nyt on kohta taas
Ja ihan hetki sitten joulu, mutta kohta joulustakin 4 kuukautta. Hyvänen aika melkein puolivuotta.
Miten tää aika oikeesti menee näin nopeesti? Kesä myös menee hirveä vauhtia ohi, mutta tulee myös äkkiä takaisin :D
Kommentit (16)
Liittyy ikääntymiseen. Kiihtyy vaan kun vuosia (ja kohta vuosikymmeniä) kertyy lisää.
Tunnettu tosiasiahan on, että vanhemmiten aika tuntuu kuluvan nopeammin. Jos asia häiritsee, niin esimerkiksi nälkäisenä jokainen päivä tuntuu pidemmältä.
Ap, mietin just eilen ihan tismalleen samaa! Olen 27v, eli en mitenkään hirveän vanha, mutta tuntuu että aika kului ihan eri tavalla nuorempana. Tää on oikeesti tosi pelottavaa, tuntuu kuin ei pysy enää ajan perässä ja jonakin päivänä herään vanhana mummona ja mietin että mihin h*lvettiin tämä aika meni.
Aika menee ihan järkyttävän nopeaan. Lapsuuden kesät tuntuivat todella pitkiltä nyt kesätkin menevät hujauksessa ohi. Ennen kuin huomaakaan niin on elokuun loppu. Siispä "kesästä" pitäisi nauttia just nyt. Ensi kuusta alkaen ainakin ottaa kaikki irti valoisista illoista
Sä vanhenet ap, tervetuloa kerhoon vaan!
Minusta aika kuluu hitaammin, kun tekee joka vuosi jotain erilaista. Opiskelee, matkustelee, aloittaa uuden harrastuksen, vaihtaa työpaikkaa jne... Jokainen vuosi tavallaan leimautuu jonkun kokemuksen kautta. Muuten ne vain lipuvat ohi huomaamatta samanlaisina.
ne on ne mieliala- ja psyykelääkkeet joita napsit
Minusta taas tuntuu että viime kesästä on hyvin pitkä aika, marraskuusta maaliskuuhun kesti kauan.
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas tuntuu että viime kesästä on hyvin pitkä aika, marraskuusta maaliskuuhun kesti kauan.
Samalla kuitenkin kesä on hyvin lyhyt aika. Eli suurin osa on tuota muuta aikaa, apua. :D
Lapsena aika kului hitaasti. Silloin aina odotti jotain. Nyt en enää odota mitään, niin vuodenajat vilisee silmissä. Just pääsin hiihdon makuun, niin ollaankin jo juhannuksen korvilla.
Vuodet ovat kuin lottopallot, yhtä nopeita pyörimään.
Vierailija kirjoitti:
Ap, mietin just eilen ihan tismalleen samaa! Olen 27v, eli en mitenkään hirveän vanha, mutta tuntuu että aika kului ihan eri tavalla nuorempana. Tää on oikeesti tosi pelottavaa, tuntuu kuin ei pysy enää ajan perässä ja jonakin päivänä herään vanhana mummona ja mietin että mihin h*lvettiin tämä aika meni.
Just tämä. Joillekin on käynyt näin.
Minullakin pyörii päässä ja huimaa kun mennään niin kovaa 🤥
Itse asiassa kymmenestä ikävuodesta kahteenkymmeneen tuntuu paljon pidemmältä kuin kahdestakymmenestä viiteenkymmeneen
Päässäsi vain on Danny