Lue keskustelun säännöt.
Nyt ahdistaa elämän valinnat
07.04.2017 |
20-vuotta meni, tuhlasin elämäni parhaat vuodet mieheen, joka ei niitä ansainnut. Väkivaltaa kaikissa muodoissaan, kunnes sain tarpeekseni ja riuhtaisin itseni sairaasta suhteesta. Nyt olen 45-vuotta, eronnut ja elämän karseimmasta vaiheesta saldona kaksi ihanaa lasta, jotka luojan kiitos ovat täyspäisiä ja iloisia, tasapainoisia nuoria. Mutta oma parasta ennen päivämäärä on ohitettu. Voi luoja, että ärsyttää oma tyhmyys, mutta näin tämä elämä nyt meni.
Kommentit (21)
Minkä parasta ennen päivämäärä on ohi? Uuden kumppanin hankintaanko? Nyt kannattaisi vain nauttia elämästä ja vapaudesta eikä harmitella mennyttä elämää. Sen verran kuitenkin kannattaisi menneestä oppia ettei tuhlaa toista 20 vuotta uuteen kusipäähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta on jäädä kylpemään katkeruuteen ja haikailla menneisyyttä. 60-vuotiaana mietit sitten, että olis silloin nuorena 45-vuotiaana pitänyt tehdä sitä ja sitä, mutta kun vaan katkerana tuhlasin sen
Miksi kukaan on päivääkään kenenkään pahoinpideltävänä menee yli ymmärrykseni. Ja saanko arvata, syytit siitäkin vain sitä toista?
Onko toi edes ollut mikään valinta?
Kiitos kannustuksesta. Havahduin tekemään "tilinpäätöstä" elämästäni, kun lapset eivät enää niin paljon tarvitse minua ja heillä on omia menoja ja minulla sitä kuuluisaa omaa aikaa tehdä omia juttujani kuten joogata, maalata ja neuloa. Silti istun täällä yksin ihan ikäkriisissä ja ajattelen, että voi helv.... No, eiköhän tämä olotila kohta helpota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mennyttä kannata katua vaan hyväksyä. Elämä on parasta aikaa juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on jäädä kylpemään katkeruuteen ja haikailla menneisyyttä. 60-vuotiaana mietit sitten, että olis silloin nuorena 45-vuotiaana pitänyt tehdä sitä ja sitä, mutta kun vaan katkerana tuhlasin sen
Helpommin sanottu kuin tehty. Minä olen saman ikäinen, mutta aivan eri syistä elämääni pettynyt. Omien virheiden tajuaminen vain ei kanavoidu muutokseksi vaan haluttomuudeksi elää näitä edessä olevia vuosia. Terapiassakin kävin melkein vuoden, mutta se auttoi vain ongelmien tajuamisessa, ei niiden ratkaisemisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin... kannattiko lähteä jännämiehen matkaan, kun vaihtoehtona olisi ollut se kiltti ja turvallinen mies? Tässä taas yksi todiste palstateorian paikkansapitävyydestä.
Kaikella on tarkoituksensa ja olet saanut tuosta liitosta kaksi rakasta lasta. Aiotko tuhlata seuraavat 20 vuotta murehtimalla menneitä? Vai katsomalla tulevaisuuteen ja antamaan lapsillekin rauhaa siinä, että äiti voi hyvin eikä pyöri vanhoissa negatiivisissa asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikella on tarkoituksensa ja olet saanut tuosta liitosta kaksi rakasta lasta. Aiotko tuhlata seuraavat 20 vuotta murehtimalla menneitä? Vai katsomalla tulevaisuuteen ja antamaan lapsillekin rauhaa siinä, että äiti voi hyvin eikä pyöri vanhoissa negatiivisissa asioissa.
Olen yhtäältä katkera, kun en löytänyt parisuhdetta ja saanut lapsia, toisaalta tyytyväinen etten ole pilaamassa kenenkään toisen elämää. Vai olisiko suhde ja lapset tuoneet elämääni niin paljon hyvää, etten murehtisi menneitä? Koskaan en saa tietää.
Oma valinta, mitäs läksit. Korvauksiako haluat? Olisit valinnut paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vasta mietin lähtöä huonosta suhteesta, ikää hieman enemmän ja lapsiakin enemmän. Koen myös että ns. parasta ennen päivämäärä on ollut ja mennyt. Masentaa. Miksi kelpaisin muillekaan kun en miehelleni. Onnea sinulle uuteen elämänvaiheeseen, olit rohkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teoilla on seurauksia, eikä ole mitään ihmelääkettä joka veisi ne pois. Kuolemaan saakka on taakka kannettava, ja se ei miksikään muutu sanoi kuka mitä tahansa.
Menneisyyttä ei voi muuttaa. Siitä voi kuitenkin oppia ja tehdä viisaita päätöksiä nykyhetkessä.
Meitä on muitakin, jotka kitkutelleet huonossa suhteessa vuosikausia. Mun mielestä voit onnitella itseäsi, että vihdoin pääsit suhteesta eroon. Et ole vielä ikäloppu. Nauti elämästäsi ja tee kaikkea mukavaa. Rakasta itseäsi, jokainen meistä tekee vääriä valintoja. Ehkä vielä tapaat elämänkumppanin joka arvostaa sinua. Tsemppiä.
Itse jatkan suhteessa, joka on aiheuttanut paljon pahaa mieltä. On niin pirun vaikea lähteä. Mies ei suostu eroamaan. Fyysistä väkivaltaa ei ole, mutta henkistä kyllä. Sitä onkin paljon vaikeampi analysoida. Se tekee asioista vaikeaa. Mies osaa olla myös todella ihana. On lisäksi muuttanut käytöstään paljon parempaan suuntaan, kun aloin pistämään vihdoin vastaan. Sanoin monesti " mä en rupee kuuntelee tälläista" kun alkoi syyttelemään/raivoamaan jostain käsittömistä asioista.
Itseäni on helpottanut rakastava suhtautuminen itseeni ja valintoihini. Siihen oli joku syy,miksi ajauduit ja jäit tuohon suhteeseen. Mitkä ne syyt olivat? Anna itsellesi anteeksi,kukaan ei ole täydellinen ja sinä teit parhaasi siinä tilanteessa. Opi virheistä,niin ettet toista niitä enää. Moni 40-50-vuotias tekee elämänmuutoksia, muuttaa tai lopettaa suhteensa,vaihtaa alaa tai työpaikkaa. Mikään ei ole vielä "ohi".
Varmasti harmittaa, mutta nyt katse huomiseen. Voit myös lohduttaa itseäsi sillä, että et ole ainoa vääriä valintoja tehnyt. Nuorena ei aina tajua, kuinka paljon kumppani vaikuttaa elämänlaatuun. Sinulla on ihanat lapset, se on paljon se. Oikeastaan olet lisäksi aika nuori. Jos miehen haluat, niin kyllä sopiva ajan kanssa löytyy, mutta sinun kannattaa olla tarkkana, koska useilla ihmisillä on ongelmia itsensä kanssa. Esimerkiksi minä olen tutustunut kahteen persoonallisuushäiriöiseen mieheen netin treffipalstoilla. Toinen oli jopa naimisissa, vaikka väitti olevansa eronnut. Netti on kuitenkin hyvä juttu siinä mielessä, että sen avulla saa ihmisistä aika paljon tietoja vain googlaamalla.
Tekisi mieli korjata oman elämän suuntaa, mutta pelkään siinä loukkaavani ihmisiä joita kohtaan minulla on velvollisuuksia.
45v. ei ole kuitenkaan mikään ikäloppu ja voit vielä tehdä kaikkea kivaa elämälläsi. Tsemppiä!