Prisma ei huolinut lounaria?
Olin ihan ällikällä kassalla. Kuinka yleistä on ettei isoista marketeista saa ostaa lounasta lounarilla? On tähän mennessä onnistunut muualla ja siks ihmettelenkin onko käytännöt muuttunut. Kyllä mä tiedän ettei sillä olutta ostella mutta mulla oli valmisruokaa, täytetty broilerinfile, kylmäsavulohisalaattia ja limu. 😨
Kommentit (9)
Oisko ollut joku tietämätön myyjä kassalla tai sit vaan kyseisessä Prismassa käytäntö muuttunut? Mitä kassa sanoi sulle, kun koitit sillä maksaa?
Daa. Mä olen töissä ruokakauppaketjussa, jossa ei ole voinut missään vaiheessa maksaa lounarilla.
Veroasiantuntija: Marketeissa vain heti syötäväksi kelpaava täyttää ehdot
Lounassetelillä voi maksaa Suomessa yli 10 000:ssa ruokapaikassa. Lisäksi yhä useammat ruokakaupat ottavat vastaan lounasseteleitä.
Niissä seteleiden käyttö voi tuntua kuluttajalta monimutkaisemmalta, sillä esimerkiksi eineksiä tai teollisesti pakattuja elintarvikkeita kuten mikroaterioita ei Verohallinnon ohjeistuksen mukaan saa maksaa lounaseteleillä.
- Ajatus lounasruokailusta on, että kyseessä on valmiiksi nautittava ruoka, joko lämmin tai kylmä sellainen. Sen vuoksi vaikkapa kylmää einesmaksalaatikkoa ei tässä yhteydessä luokitella lounasruoaksi, selittää Tomi Peltomäki Verohallinnosta.
Käytännössä lounassetelimaksua tarjoavien päivittäistavarakauppojen tarjonnasta seteli käy, ainakin ohjeistusta tarkasti tulkiten, palvelutiskiltä annosteltaviin lämpimiin aterioihin ja muihin kevyempiin lounasannoksiin, kuten täytettyihin patonkeihin tai salaattiannoksiin.
En ole koskaan noita käyttänyt, niin että en tiedä periaatetta, mutta olen ollut siinä uskossa, ettei niillä voi maksaa ruokaostoksia kaupasta, vaan niillä maksetaan ruoka-annokset esim. ravintolassa.(?)
Voiko lounassetelillä siis ostaa esim. tehdaspakatun Rainbow-kolmioleivän?
Vierailija kirjoitti:
Oisko ollut joku tietämätön myyjä kassalla tai sit vaan kyseisessä Prismassa käytäntö muuttunut? Mitä kassa sanoi sulle, kun koitit sillä maksaa?
Sanoi että meillä ei ole voinut maksaa lounarilla koskaan ja että hän on ollut töissä, sanoiko se 4 vuotta ko. kaupassa.
Mä yllätyin ja varmistin että onko hän oikeasti varma asiasta, oli ulkomaalainen ja murti suomea, ajattelin ettei se ehkä vaan tiedä, mutta hän oli varma asiasta.
Mä ostin siis ihan tiskiltä nuo ruoat, eivät olleet eineksiä.
Vierailija kirjoitti:
Mä ostin siis ihan tiskiltä nuo ruoat, eivät olleet eineksiä.
Eineksiä ne on siellä tiskilläkin.
Pitää olla ilmeisesti valmistettu siellä kaupassa? Tai sitten sait sääntösuomi kassan