Voiko jotenkin oppia pitämään ihmisestä, josta ei pidä.. Miehen perhe
Minulla on sellainen tilanne, että en vain kaikista yrityksistäni huolimatta ole lainkaan samalla aallonpituudella miehen perheen kanssa, olen tämän miehellekin sanonut ihan asiallisesti. Olisi kiva, jos tulisimme hyvin juttuun, mutta nyt minua lähinnä ahdistaa sellaiset pakkotapaamiset, joita kuitenkin teen miehen vuoksi, koska häntä rakastan. Meillä se tilanne, että miehen perhe asuu kaukana ja majoitamme heitä tasaiseen tahtiin noin 4 kertaa vuodessa, toisinaan käymme myös heidän luona ja majoitumme siellä. Meillä on aivan täysin erilaiset arvot esimerkiksi miehen siskon kanssa, enkä löydä mitään yhteistä keskusteltavaa. Mieskään ei ole samalla aallonpituudella, riitelee usein perheensä kanssa ja ärsyyntyy vierailusta jo 2 päivän jälkeen. Itse siis tätä aina kiroaa. Mutta kun se perhe on pakko. En kestä aina majoittaa heitä, meillä on pieni asunto eikä vierashuoneita. Jos oikeasti tulisimme hyvin juttuun, olisi asia eri. Siksi haluaisin jotenkin alkaa heistä pitää, mutta ei se näytä onnistuvan. Olenko hirveä ihminen?