Olisikohan meidän mahdollista saada asuntolainaa?
En ole koskaan tällaisia juttuja miettinyt eikä minulla oikein ole lähipiirissä ihmisiä joiden kanssa keskustella aiheesta, anteeksi siis jos kyselen tyhmiä.
Ollaan kaksi yliopisto-opiskelijaa, minä jo kandi. Opiskelen erittäin hyvin työllistävää alaa ja olen opintojen aikana tehnyt paljon oman alani työtä sijaisena - tästä on selkeät dokumentit ja toki palkat näkyvät tilisuorituksina. Kokoaikaista vakituista työtä minulla ei kuitenkaan ole, vaikka tilanne se onkin, että käytännössä työtä on niin paljon kuin sitä jaksaa tehdä - en ole ihan koko aikaa jaksanut, vaan välillä keskittynyt opiskelemaan. Miehellä on vakituinen työ opintojen ohella, palkka n. 2500 e/kk. Minulla tulona opintotuki, jos olen töissä niin kokoaikaisena palkkani n. 3000 e/kk. Säästöjä molemmilla on n. 15 000 e, tosin opintolainaakin kyllä suht saman verran.
Etsimme alle 100 000 e asuntoa, realistisesti asunnon voisi saada n. 85k halvimmillaan - kaksio lähiöstä, mutta parempi se kuin maksaa vieraalle vuokraa. Remontoida luultavasti pitää, mutta olemme täysin valmistautuneita siihen, että pikkuhiljaa laitetaan mieleiseksi, kunhan on sellaisessa kunnossa että voi asua.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti saatte. Teillä on hyvät ja säännnölliset tulot.
Muistakaa kilpailuttaa laina.
Hmm, kiitos! Tämä olisi ihan tosi hyvä vaihtoehto, olisi paljon kivempi asua omassa kuin vuokralla. Laskeskelin, että vuokra tästä nykyisestä olisi aika samalla tasolla kuin lainanlyhennys + vastike, jos otettaisiin n. 60k lainaa, käytettäisiin valtaosa jo olemassaolevista säästöistä.
Väittäisin että kyllä näillä tiedoilla luulisi että saisitte lainan.
Käytännössä lainan saa jos on 1) edes toisella vakituinen työpaikka, 2) säästöjä, 3) realistinen maksusuunnitelma eli lainan määrä ei ylitä liian isoa kuukausituloista ja kestää korkojen nousun ja 4) vaadittavat vakuudet.
Teillä tuo vakuus-asia voi olla ainoa mikä voi tulla ongelmaksi jos sellaista ei ole antaa. Pitäisi olla asp-laina tai sitten vanhemmat takaavat/antavat käteispantin tms. Asunnon vakuusarvo on 70-80 % (riippuen pankista) niin lisävakuutta tarvii sen 20-30 % asunnon hinnasta.
Ette saisi yhdessä lainaa, valitettavasti. Kyllä se vakituinen ja tasainen ansio, palkka taikka eläke, on lähtökohta lainaneuvotteluille (ja ansioksi ei siis lueta sosiaalitukia eikä opintolainoja). Tietty jos miehesi on vakituisessa työssä olisi hänen mahdollista neuvotella lainaa omiin nimiinsä pankin kanssa. Sitten jos vakituinen tulonlähde löytyy, niin katsellaan vähän miten menot ja tulot kuukausitasolla jakaantuvat, että jääkö sitä ylimääräistä jolla lyhennellä lainaa, vaikka tulisikin yllättäviä menoja jne.
Kannattaa ottaa myös huomioon viime kesänä tullut asuntolainakatto-laki. Eli käytännössä tarkoittaa sitä, että omia säästöjä tai muita vakuuksia täytyy olla, että lainaa voi saada. ASP-säästämiseen kannattaa perehtyä jos ei vielä ole sellaista :)
T. Alan ihminen
Ihmettelen nelosen kommenttia :O
Ostettiin alle pari vuotta sitten rivari, asp-tili oli, minä työttömänä/pätkätöissä ja mies vakkarihommissa, ei mitään ongelmaa lainansaannissa ja takaajia ei tarvittu.
Minä tällä hetkellä yhä edelleen työttömänä/pätkätöissä, mies vaihtoi työpaikasta toiseen, ei ollut mitään ongelmaa saada lainaa omakotitaloon eikä takaajia tarvittu tälläkään kertaa, pankilla lisäpalveluna omatakaus eli rahalla selvittiin.
Tämä tieto pitäisi pystyä saamaan nykyistä helpommin jonkun laskurin kautta toteutettua. Eli kuinka paljon lainaa nykyisillä tuloilla ja varallisuudella/veloilla on mahdollista saada.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen nelosen kommenttia :O
Ostettiin alle pari vuotta sitten rivari, asp-tili oli, minä työttömänä/pätkätöissä ja mies vakkarihommissa, ei mitään ongelmaa lainansaannissa ja takaajia ei tarvittu.
Minä tällä hetkellä yhä edelleen työttömänä/pätkätöissä, mies vaihtoi työpaikasta toiseen, ei ollut mitään ongelmaa saada lainaa omakotitaloon eikä takaajia tarvittu tälläkään kertaa, pankilla lisäpalveluna omatakaus eli rahalla selvittiin.
Samaa ihmettelin minäkin. Puoli vuotta sitten otettu laina eli vielä näiden kiristyneiden säädösten aikana. Mies töissä, minä olin silloin opiskelija, minimi äitiyspäivärahalla eikä työpaikkaa mihin palata ja nykyään vielä vähemmän saan kun tuloina on minulla vain kotihoidontuki. Omistusosuudet 75/25. Otettiin miehelle niin suuri asp-laina kuin silloisilla säästöillä oli mahdollista, loput sitten minun nimiini ns. täytelainana. Vanhempani takasivat 20 % minun omistusosuudesta, kun 70% oli asunnon vakuusarvo ja minulla 10% säästössä.
Ei ollut minkäänlaista ongelmaa lainansaannissa, missäkään niistä kolmesta pankista mitkä kilpailutettiin. Vaikuttaako tähän sitten että olemme avioliitossa? Eikä mitään avioehtoja tms että kaikki omaisuus yhteistä.
Todennäköisesti saatte. Teillä on hyvät ja säännnölliset tulot.
Muistakaa kilpailuttaa laina.