Lue keskustelun säännöt.
Miten menetellä mt-ongelmien kanssa uudessa suhteessa?
25.03.2017 |
Lyhyt pohjustus: Olen nuori nainen ja löysin aika ajoin pahasta ahdistuksesta ja masennuksesta. Olen tavallisesti luonteeltani hyvin iloinen, rohkea ja positiivinen ja hyvinä päivinä varmasti hauskaa seuraa, mutta aina välillä tulee aivan päinvastaisia päiviä tai kausia kun en usko ollenkaan itseeni, en näe itsessäni mitään hyvää enkä jaksa lähteä mihinkään tai kohdata muita ihmisiä. Olen itseäni kohtaan todella kriittinen ja armoton, ja niinä hetkinä mielummin eristäydyn omaan kolooni kuin jaan ongelmiani kenenkään kanssa, koska se olisi pidemmän päälle varmasti raskasta muille. En tahdo näyttää sitä herkkää itsetunto-ongelmista puolta itsessäni ihmisille koska tiedän olevani itse vastuussa olostani, enkä vastaa edes ystävieni soittoihin silloin kun olen surullinen. Muiden tuki tai seura ei silloin auta mitään, koska olen aina itse se itseni pahin kiusaaja ja koen ettei minulla ole edes oikeutta "kaataa" murheitani kenenkään muun niskaan. En yksinkertaisesti halua vaivata tällä ketään, paitsi terapeuttia, jolle siitä maksetaan.
Itse ongelmaan: nyt olen nimittäin mennyt ensimmäistä kertaa vuosiin rakastumaan ja mies on selvästi vakavissaan ja yhtä innoissaan minusta. Olen aiemmin pysynyt sinkkuna suurimmaksi osaksi juurikin tämän epätasapainoisuuteni takia, vaikka sitä huomaa minusta mitenkään päällepäin. Satunnainen treffailu tai kevyt tapailu on ollut helppoa, koska olen voinut sopia menot niille hyville, tavallisille päiville ja kausille. Nyt olen kuitenkin ongelmissa, kun pitäisi nähdä ja pitää yhteyttä toiseen masentuneenakin. Tämä on ihan kamalaa, koska en yksinkertaisesti PYSTY tsemppaamaan ikuisesti tai esittämään iloista monia päiviä putkeen. Tiedän että mies väittäisi kestävänsä ne tylsemmätkin päivät, mutta toisaalta vaikutan silloin väkisinkin myös miehen päivään ja hyvään mieleen. Pelkään myös, että kuka tahansa kyllästyy ennen pitkää tähän aaltoiluun.
Mitä minun kannattaisi oikein tehdä? Miten voisin seurustella mahdollisimman epäitsekkäästi niin, ettei ongelmani vaikuta toiseen, vai olisiko reilumpaa toista kohtaan vain pysyä sinkkuna? Olen hakenut apua ja teen koko ajan kaikkeni itseni hoitamiseksi, käyn terapiassa, syön lääkkeitä, syön terveellisesti ja liikun jne. En tiedä tuleeko minusta koskaan täysin tasapainoista ja vahvaa, ja se surettaa koska se fakta vaikuttaa ihan kaikkeen elämässäni. Työ, parisuhde, tai oikeastaan mikä tahansa pitkän tähtäimen suunnitelma on todella vaikea toteuttaa. Kohtalotovereita, neuvoja, jotain...?
Kommentit (13)
Komppaan tähän 100%. Jos mies on sulle sopiva, se kestää sua ja säkin ajan kanssa pystyt hyväksyy piirtees paremmin. Ainakin mun miehen hyväksyntä ja ymmärrys on auttanut mua hyväksyy itseni. Rohkeesti vaan. Uskalla nauttia! Etenkin on hieno asia, että hoidat jo asiaa. Uskalla vaan puhua suoraan mahdollisista ahistuksistasi miehelle.
Välillä itse ihmettelen miten toi toinen vaan jaksaa ja jaksaa mun paskimmat vaiheet, mutta kai ne paremmat päivät on sit niin hyviä, että ei halua luovuttaa. Joskus on mentävä vaan päivä, tunti tai minuutti kerrallaan.
Tsemppiä :) <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Komppaan tähän 100%. Jos mies on sulle sopiva, se kestää sua ja säkin ajan kanssa pystyt hyväksyy piirtees paremmin. Ainakin mun miehen hyväksyntä ja ymmärrys on auttanut mua hyväksyy itseni. Rohkeesti vaan. Uskalla nauttia! Etenkin on hieno asia, että hoidat jo asiaa. Uskalla vaan puhua suoraan mahdollisista ahistuksistasi miehelle.
Välillä itse ihmettelen miten toi toinen vaan jaksaa ja jaksaa mun paskimmat vaiheet, mutta kai ne paremmat päivät on sit niin hyviä, että ei halua luovuttaa. Joskus on mentävä vaan päivä, tunti tai minuutti kerrallaan.Tsemppiä :) <3
Ja lisäksi; Jos mies tietää mitä olisi mahdollisesti tulossa ja päättää silti lähteä mukaan - voisi kenties antaa sen luvan itselleenkin lähteä, tuli mitä tuli. En tiedä auttoko nää sanat nyt mitään, mutta tiiätpähän että on joku muukin samoista ongelmista kärsivä.
Kiitos 2, olet ihana ja toivottavasti oikeassa. Ap
Onko täällä masentuneiden kumppaneita, miten jaksatte ja miten toivoisitte että masentunut kumppani ottaisi teidät huomioon? Haluaisitteko mieluusti etäisyyttä vaikeina aikoina vai haluatteko mielummin olla tukena? Pysyttekö itse iloisina vaikka toisella olisi vaikeaa, ja jos pysytte niin miten?
Sitä kun aina sanotaan, että ongelmiensa kanssa ei kannattaisi jäädä yksin ja että jollekin kannattaa kertoa jos ei enää pärjää. Mutta toisaalta nämä ovat niin raskaita asioita (piirre johon toinen ei voi vaikuttaa) että kuka tahansa varmasti kuormittuu jatkuvasta tukemisesta ja kuuntelemisesta, koska ne asiat ovat usein niin negatiivisia. Ja miten kertoa esim itsetunto-ongelmista ilman että se kuulostaa vain kehujen kalastelulta? En kaipaa kehuja tai kumppanistani uutta terapeuttia, mutta toisaalta en tiedä kuinka paljon itsestäni sitten jakaisin. Toisaalta tuntuu myös huijaamiselta näyttää itsestäni vain se puoli, mitä olen vain puolet ajasta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Litium?
Aikamoista myrkkyä. Sitähän käytetään ensisijaisesti kaksisuuntaisen hoidossa, ei minkä tahansa masennustyypin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, on hyvä, että mietit asioita, mutta muista, että masennukseen ja ahdistukseen taipuvainen ajattelee asioita vähän liiankin perusteellisesti ja sitten ahdistuu. Siitä taas seuraa usein vetäytyminen kaikesta kivasta, niin kuin sinäkin. Olet valmis kieltämään itseltäsi normaalin rakkauselämän ihanan miehen kanssa. Minullekin se on tuttua, ihan samasta syystä.
Anna itsellesi lupa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kerro miehellesi ahdistus- ja masennustaipumuksestasi. Kerro siitä, että et ole aina iloinen ja pirteä, koska et vain jaksa. Jos mies uskaltaa seurustella kanssasi, uskalla sinäkin.
Jos teille kuitenkin tulee joskus ero sen ihanan, suvaitsevaisen miehen kanssa, se tuskin tapahtuu masennuksesi tai ahdistuksesi vuoksi vaan jostakin muusta syystä, kuten että huomaattekin olevanne ihan liian erilaisia tai teillä on erilaisia periaatteita, joiden kanssa ette pysty elämään.
Jos taas ero tulee pian, kun kerrot asiasta miehelle eikä hän pysty sulattamaan sitä, on sinunkin onnesi, että eroatte ajoissa ennen kuin kiinnytte toisiinne liikaa. Jossakin on kuitenkin sinulle sopiva mies.
Tsemppiä sinulle uuden rakkauden äärellä!
Vierailija kirjoitti:
Ap, on hyvä, että mietit asioita, mutta muista, että masennukseen ja ahdistukseen taipuvainen ajattelee asioita vähän liiankin perusteellisesti ja sitten ahdistuu. Siitä taas seuraa usein vetäytyminen kaikesta kivasta, niin kuin sinäkin. Olet valmis kieltämään itseltäsi normaalin rakkauselämän ihanan miehen kanssa. Minullekin se on tuttua, ihan samasta syystä.
Anna itsellesi lupa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kerro miehellesi ahdistus- ja masennustaipumuksestasi. Kerro siitä, että et ole aina iloinen ja pirteä, koska et vain jaksa. Jos mies uskaltaa seurustella kanssasi, uskalla sinäkin.
Jos teille kuitenkin tulee joskus ero sen ihanan, suvaitsevaisen miehen kanssa, se tuskin tapahtuu masennuksesi tai ahdistuksesi vuoksi vaan jostakin muusta syystä, kuten että huomaattekin olevanne ihan liian erilaisia tai teillä on erilaisia periaatteita, joiden kanssa ette pysty elämään.
Jos taas ero tulee pian, kun kerrot asiasta miehelle eikä hän pysty sulattamaan sitä, on sinunkin onnesi, että eroatte ajoissa ennen kuin kiinnytte toisiinne liikaa. Jossakin on kuitenkin sinulle sopiva mies.
Tsemppiä sinulle uuden rakkauden äärellä!
Tämä helpotti tosi paljon ja oli kaikin puolin hyvä teksti, kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilaiset tunteet kuuluvat elämään ja varsinkin meillä naisilla ne ailahtelee jo ihan hormonienkin myötä. Itsekin olen pääosin energinen ja iloinen, sosiaalinen ja puhelias, ja elämässäni asiat ovat hyvin. Minulla on lisäksi luonnollisesti ns huonoja päiviä, jolloin mikään ei huvita ja voi masentaa. En silti koskaan ole ajatellut minulla olevan mielenterveysongelmia, vaan ihan normaali olen - mielialoja riittää viikossa kuten erilaisia päiviäkin.
Eli vaikka joku lääkäri olisi sinulle jonkun diagnoosin antanutkin, kannattaa ajatella olevansa terve eikä peitellä itseään. Aivan varmasti on monta kaltaistasi naista, jotka eivät koskaan ole saaneet mielenterveysongelma-diagnoosia ja uskovat olevansa ihan terveitä. Ja kun hekin saavat onnellisen parisuhteen, niin varmasti sinäkin!
Ja onnellisessa parisuhteessa saa olla juuri sellainen kuin on. Itseään ei kannata peitellä tai salailla, muuten sinä ihan oikeastikin sairastut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä yritä tehdä päätöksiä miehen puolesta. Kerro rehellisesti mitä olet ja kuka olet. Mies tekee päätöksen, haluaako olla kanssasi.
*Kärsin, enkä löysin siis :D ap