Muita, joilla opinnäytetyö odottaa aloittamista aina vaan ja ikuisesti :( :( :(
En tajua miten en saa yhtä vaivaista kandintyötä tehtyä... miten voin ikinä valmistua, jos se gradukin pitää pykätä. En ymmärrä mikä kynnys tässä aloittamisessa on. Tutkimussuunnitema valmis, lähteet ok, rakenne ok... mutta yhden yhtä kokonaista lausetta en ole saanut tohon työhön tehtyä. Alustava sisällysluettelo ainoastaan.
Kommentit (8)
Pilko työ mahdollisimman pieniin osiin, jotta urakka ei tunnu niin massiiviselta. Kannattaa aloittaa keskeltä itseä eniten kiinnostavasta kohdasta työstä. Voit aloittaa määrittelemällä käsitteitä tai vaikka kirjaamalla ylös jopa itsestäänselviä asioita. Lupaa keskittyä aluksi vaikka vain puoli tuntia. Huomaat pian, että paperilla ei ole pelkkää tyhjää ja sinulla jotain, jota kehittää eteenpäin. On myös hyvä muistaa, että kandi on harjoitustyö, joka valmentaa tulevaa tieteellistä kirjoittamista varten. Nyt on hyvä hetki kokeilla ja opetella erilaisia tekniikoita. Oma kandini ei ollut kovin ihmeellinen, mutta opin sen työstämisestä sekä kirjoittamista ja tutkimisen iloa. Pyydä palautetta, kun koet olevasi 80% valmis työn kanssa. Aloittaminen on aina vaikeaa, mutta olet oikeastaan jo pitkällä. Tsemppiä!
Jos nämäkään ei suju niin miten sitten oikeissa töissä?
Iso osa lykkäämisestä johtuu epäonnistumisen pelosta. Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Opettajat ja ohjaajat haluavat sinun onnistuvan ja pääsevän eteenpäin. Vaikka epäonnistuisitkin (mitä se nyt tarkoittaakaan), ei maailma kaadu siihen. Oikeaa hetkeä aloittamiseen ei tule koskaan. On siis pakko aloittaa sopimattomana hetkenä.
Mä lykkäsin opparin tekoa 1,5 vuotta. Lisäajalla sitten tein 2 kuukaudessa töiden ohella. Aloittaminen vaan ahdisti ihan helvetisti. Ekat lauseet kun sain teoriaa väkisin väännettyä, niin siitä se lähti. Vähitellen ahdistus helpotti ja ihan kelpo työ siitä tuli. Valmistuminen oli iso helpotus, kun epäpätevänä oli mennyt jo pari duunia sivusuun. Aika pian sainkin oman alan töitä ja niiden myötä myös vakipaikan. Opiskelemaan en toivottavasti enää joudu, mun opiskelumotivaatio oli ihan nolla ja ahdistuin siitä, kun koko ajan oli joku kirjallinen työ tekeillä. Työelämä sopii mulle paremmin.
Täällä yksi ikiopiskelija. Gradu jo puolivälissä, mutta töiden vuoksi tuli tekemiseen monen kuukauden tauko, eikä meinaa nyt saada aloitettua uudelleen. Perustetaanko tsemppiryhmä toisillemme?
Vierailija kirjoitti:
Pilko työ mahdollisimman pieniin osiin, jotta urakka ei tunnu niin massiiviselta. Kannattaa aloittaa keskeltä itseä eniten kiinnostavasta kohdasta työstä. Voit aloittaa määrittelemällä käsitteitä tai vaikka kirjaamalla ylös jopa itsestäänselviä asioita. Lupaa keskittyä aluksi vaikka vain puoli tuntia. Huomaat pian, että paperilla ei ole pelkkää tyhjää ja sinulla jotain, jota kehittää eteenpäin. On myös hyvä muistaa, että kandi on harjoitustyö, joka valmentaa tulevaa tieteellistä kirjoittamista varten. Nyt on hyvä hetki kokeilla ja opetella erilaisia tekniikoita. Oma kandini ei ollut kovin ihmeellinen, mutta opin sen työstämisestä sekä kirjoittamista ja tutkimisen iloa. Pyydä palautetta, kun koet olevasi 80% valmis työn kanssa. Aloittaminen on aina vaikeaa, mutta olet oikeastaan jo pitkällä. Tsemppiä!
Kandintyö urakka?
Perseet penkkiin ja tekemään! Kyllä se siitä lähtee kun vaan aloittaa!
Vedä käteen aki.