Ihme kitinää siitä, kun Valkean kesäkatu Oulussa suljettiin miehiltä muutaman tunnin ajaksi
Jos vaikka Kalevasta lukee kommentteja aiheesta, niin on todellakin ihmeellistä valittamista ja kitisemistä tuosta aiheesta. Siis Valkean kesäkatu Oulussa suljettiin muutamaksi tunniksi ja tästä osa pahoittaa mielensä oikein kunnolla. Jos ajattelee Oulun isompia tapahtumia, kuten Rotuaari Piknikkiä tai Qstockia, niin silloin on suljettuna paljon isompia alueita ja paljon pidemmän aikaa, jonne ei siis pääse muuten kuin osallistumalla tapahtumaan, eli maksamalla.
Nyt oli ainoastaan kauppakeskuksesta pieni alue suljettuna muutaman tunnin ajan. Eikä sekään liikkumista mitenkään tavattomasti rajoittanut, koska sen alueen pystyi aina kiertämään, eikä joudu monta ylimääräistä askelta ottamaan.
Kommentit (21)
Oulussa on lähdetty luistelemaan kohtalaisen heikoille jäille, niin sanoakseni.
Ei muuten suljettu. Yritettiin, mutta päätös peruttiin. Mikä nyt tietysti oli ihan oikea päätös.
Suljetaan kesäkatu naisilta ja katsotaan kuinka ihmeellistä kitinää siitä tulee.
Suljetaan joku kauppakeskus joltain vähemmistöltä ja katotaan sitä kitinän ja itkemisen määrää.
Jokainen, joka vähän pysähtyy miettimään, niin hoksaa kyllä, miksi tuota yritettiin rummuttaa, että tilaisuus on naisten ilta ja miehiltä kielletty. Ei varmaan normi oululaismiestä paljoa muotinäytökset kiinnosta. Mutta ketähän siellä puolijulkisessa tilassa notkuu koko ajan? Mutta tietysti nämä ääneen sanomattomat viestit menee ohi niin että paukkuu miesasiamiehiltä. Tyypillistä.
Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta kysyn, minkä takia miesasiamies on jokin haukkumasana? Onko miehet tosiaan niin etuoikeutettuja kaikessa (esim. itsemurha ja syrjäytymistilastoissa) että miesten asioita ei tarvitse ajaa?

Miksi oletat että on haukkumasana? Miten tuosta saa vaikutelman että on käytetty haukkumasanana?
Jaaha, sensuuri iski. Tyypillistä. Moderaattori tunnetusti vähintäänkin komppaa feministejä.
Eli katua ei sittenkään suljettu miehiltä. Hyvä juttu. Lainvastainen syrjintä ei ole koskaan ok, rakkaat feministit.
Huomionarvoista ja raskauttavaa on se, että perusteet sulkemisaikeille olivat syrjittävää ihmisryhmää demonisoivia ja leimaavia.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen, joka vähän pysähtyy miettimään, niin hoksaa kyllä, miksi tuota yritettiin rummuttaa, että tilaisuus on naisten ilta ja miehiltä kielletty. Ei varmaan normi oululaismiestä paljoa muotinäytökset kiinnosta. Mutta ketähän siellä puolijulkisessa tilassa notkuu koko ajan? Mutta tietysti nämä ääneen sanomattomat viestit menee ohi niin että paukkuu miesasiamiehiltä. Tyypillistä.
Perusteet mieskiellolle olivat turvallisuuden ja rauhallisuuden takaaminen. Jokseenkin miehiä negatiivisesti leimaava peruste.
Miltä kuulostaisi, jos tummaihoisilta kiellettäisiin pääsy johonkin tilaisuuteen vetoamalla turvallisuuden ja rauhallisuuden takaamiseen?
Entä jos naisilta evättäisiin pääsy vaikkapa moottoripyörämessuille perustelemalla, että he ovat vain siellä tiellä ja akkain kälätystä ei jaksa kuunnella?
P.S
Miksi miestä ei muotitapahtuma voisi kiinnostaakin? Ihan heteromiestäkin?
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolen perusteella syrjiminen on nyt vain kielletty perustuslaissakin.
Kerro tuo myös vapaamuurareille. Hehän syrjivät naisia.
Missä muualla kauppakeskusten naistenilloista on noussut vastaava ulina? Jos ei pysty 4 tuntia kerran elämässä olemaan menemättä Kauppakeskukseen, niin onkohan joku isompi ongelma taustalla. Tuskin naiset itkisivät, jos miehille ois järjestetty vastaava ilta. Oululaiset miehet on heikkoitsetuntoisia luusereita. Ja suuresta porusta huolimatta nämä itkijämiehet tuskin olivat asioimassa kyseisessä liikekeskuksessa juuri tuona varattuna aikana.
Yksi vaihtoehtohan tuollaisen tapahtuman järjestämiseen olisi Naisten ilta, johon olisi ennakkoilmoittautuminen. Kaikki saisivat tulla halutessaan naisten iltaan, jos ilmoittautuisivat etukäteen. Niinhän usein vastaavia tapahtumia on Oulussa ilman itkua järjestetty muissa liikkeissä. Koskaan en ole sellaisissa miehiä nähnyt, vaikka sitä ei ole erikseen kielletty.
Kyllä minusta tuntuu miehenä pahalta, kun mieskieltoa perustellaan turvallisuussyistä. Oikeastihan ne kiellon syyt maleksii joka päivä siinä Valkean aulassa.
Vierailija kirjoitti:
Missä muualla kauppakeskusten naistenilloista on noussut vastaava ulina? Jos ei pysty 4 tuntia kerran elämässä olemaan menemättä Kauppakeskukseen, niin onkohan joku isompi ongelma taustalla. Tuskin naiset itkisivät, jos miehille ois järjestetty vastaava ilta. Oululaiset miehet on heikkoitsetuntoisia luusereita. Ja suuresta porusta huolimatta nämä itkijämiehet tuskin olivat asioimassa kyseisessä liikekeskuksessa juuri tuona varattuna aikana.
Yksi vaihtoehtohan tuollaisen tapahtuman järjestämiseen olisi Naisten ilta, johon olisi ennakkoilmoittautuminen. Kaikki saisivat tulla halutessaan naisten iltaan, jos ilmoittautuisivat etukäteen. Niinhän usein vastaavia tapahtumia on Oulussa ilman itkua järjestetty muissa liikkeissä. Koskaan en ole sellaisissa miehiä nähnyt, vaikka sitä ei ole erikseen kielletty.
Kyseessä ei ole kauppakeskuksen tila, vaan yleinen katu. Jota tällaisilla pikku testeillä pikkuhiljaa aletaan muuttaa kokonaan suljetuksi kauppakeskuksen aukioloaikojen ulkopuolella. Nyt vaan vähän heikosti argumentoitiin tuo syy, miksi se suljettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolen perusteella syrjiminen on nyt vain kielletty perustuslaissakin.
Kerro tuo myös vapaamuurareille. Hehän syrjivät naisia.
Kerro tuo myös Naisasialiitto unionille. Hehän syrjivät miehiä.
Kielto, joka koskee miehiä on oikein. Peukutusta ylöspäin!
Kielto, joka koskee naisia on väärin, uli, uli uuuu!
Älykäs eli ei-feministi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen, joka vähän pysähtyy miettimään, niin hoksaa kyllä, miksi tuota yritettiin rummuttaa, että tilaisuus on naisten ilta ja miehiltä kielletty. Ei varmaan normi oululaismiestä paljoa muotinäytökset kiinnosta. Mutta ketähän siellä puolijulkisessa tilassa notkuu koko ajan? Mutta tietysti nämä ääneen sanomattomat viestit menee ohi niin että paukkuu miesasiamiehiltä. Tyypillistä.
Perusteet mieskiellolle olivat turvallisuuden ja rauhallisuuden takaaminen. Jokseenkin miehiä negatiivisesti leimaava peruste.
Miltä kuulostaisi, jos tummaihoisilta kiellettäisiin pääsy johonkin tilaisuuteen vetoamalla turvallisuuden ja rauhallisuuden takaamiseen?
Entä jos naisilta evättäisiin pääsy vaikkapa moottoripyörämessuille perustelemalla, että he ovat vain siellä tiellä ja akkain kälätystä ei jaksa kuunnella?
P.S
Miksi miestä ei muotitapahtuma voisi kiinnostaakin? Ihan heteromiestäkin?
Kuten sanoin, mene yli että paukkuu. :DDD
Vierailija kirjoitti:
Missä muualla kauppakeskusten naistenilloista on noussut vastaava ulina? Jos ei pysty 4 tuntia kerran elämässä olemaan menemättä Kauppakeskukseen, niin onkohan joku isompi ongelma taustalla. Tuskin naiset itkisivät, jos miehille ois järjestetty vastaava ilta. Oululaiset miehet on heikkoitsetuntoisia luusereita. Ja suuresta porusta huolimatta nämä itkijämiehet tuskin olivat asioimassa kyseisessä liikekeskuksessa juuri tuona varattuna aikana.
Yksi vaihtoehtohan tuollaisen tapahtuman järjestämiseen olisi Naisten ilta, johon olisi ennakkoilmoittautuminen. Kaikki saisivat tulla halutessaan naisten iltaan, jos ilmoittautuisivat etukäteen. Niinhän usein vastaavia tapahtumia on Oulussa ilman itkua järjestetty muissa liikkeissä. Koskaan en ole sellaisissa miehiä nähnyt, vaikka sitä ei ole erikseen kielletty.
"Tuskin naiset itkisivät, jos miehille ois järjestetty vastaava ilta"
Aivan varmasti itkisivät, kun paljon vähemmästäkin tunnetusti pillahtavat itkuun Feministit repisivät raivosta rintaliivinsä.
Nyt kuitenkin suljettiin kokonainen pätkä keskeistä kävelykatua, ja kuten todettua perustelut ovat tässä laillisuuden ohelle se homman pihvi. Turvallisuus ja tapahtuman onnistuminen olisi kuulemma ollut uhattuna, jos miehet olisi päästetty kävelemään kyseisestä kohtaa Oulun kävelykatua. Eika ikävää leimaamista ihmisryhmää kohtaan.
Feministien sukupuolirasismille stoppi kirjoitti:

Mietipä tuota kursivoitua kohtaa. Mieti sitten ketä siellä kadunpätkällä yleensä notkuu. Mieti sitten minkälaisia asioita ei voi ääneen sanoa, varsinkaan jos johdat jotain isompaa yritystä tai vastaat sen viestinnästä. Jos ei vieläkään lamppu syty, niin sitten ei voi auttaa.

No kerro sinä ihan omin sanoin ketkä siellä notkuu.
Järjestyshäiriön aiheuttajat voidaan poistaa tilaisuudesta/tilasta aivan kuten yleensäkin, sukupuoleen, rotuun yms. katsomatta.
P.S
Rasismi on kaikissa muodoissaan persiistä ja edustaa epärationaalista ajattelua.