Mikä on lapselle normaalia 'väkivaltaisuutta'?
Kun minä olin pieni, me mätkittiin veljen kanssa toisiamme mennen tullen ja silti meistä tuli normaaleja työssäkäyviä, perheellisiä, tasapainoisia ihmisiä, mutta nykyään sellaista käytöstä ei lapselta sallita. Sitä pidetään väkivaltaisena ja sisarusten kanssa painivat lapset leimataan häiriköiksi. Mikä siis on normaalia 6-13-vuotiaan käytöstä?
Esim. viime viikonloppuna veljekset 10v. ja 12v. touhusivat ulkona, toinen rupesi toista tökkimään jääpuikolla ja toinen suivaantui ja otti ja survaisi veljensä naaman lumihankeen. Ei mitenkään raakalaismaisesti, hermostuipa vaan ja töytäisi kasvot lumeen. Tänään nahistelivat jostain typerästä (en oikein ymmärtänyt edes että mistä) ja toinen suuttuessaan tönäisi veljeään selästä niin, että velipoika kuukahti sohvalle. Siitäkös se riemu ratkesi, kun molemmat huusivat pää punaisena, kuinka ovat vääryyttä kokeneet. Ei tämä ole jokapäiväistä, sattuu ehkä pari kertaa viikossa jotain vastaavaa.
Minä otin yhteen veljeni kanssa melkein joka päivä, kun olin tuossa iässä, ja me tapeltiin paljon pahemmin. Vähän väliä oli jommalla kummalla tippa linssissä tai valui verta nenästä. Normaalin ja poikkeavan raja tuntuu vain olevan nykyään niin älyttömän pieni, etten enää tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Mihin te sen rajan vedätte?
Kommentit (9)
Väkivalta ei koskaan ole sallittavaa, missään tilanteessa (paitsi itsepuolustuksena ääritilanteissa, mutta tämä ei kata mitään lasten riitoja tietenkään).
Nämä asiat pitäisi oppia jo lapsena, ettei sitten tarvitse aikuisena poliisin kanssa opetella miten ollaan ihmisiksi.
🇺🇦🇮🇱
Me tapeltiin mun neljä vuotta vanhemman isoveljen kans lapsina. En muista mistä asti, mut muistan olleeni noin 4/5 ainakin, kun on jo tapeltu. Hm. Mihinköhän asti sitä ois kestänyt, ehkä siihen asti, kun veli lähti armeijaan... Pahinta aikaa taisi olla, kun olin n. 5-10v. Tappelu oli sellaista painia, lyömistä, potkimista, ja mä kynsin ja nipistin, koska mulla ei ollut niin paljoa voimaa lyödä, että se ois tuntunut missään. Ei me muistaakseni ikinä naamaan lyöty ja jos toinen itki, että sattuu, niin lopetettiin. Useimmiten se oli vähän sellaista leikkitappelua ja jos joskus kun oli tylsää eikä muuta tekemistä, toinen saattoi kysyäkin "tapellaaanko". :-D
Mä oon -82 ja veli -78, ja mä olin siis pikkusisko. Ihan suht normaaleja meistä kai tuli, vaikka tuo nyt kirjoitettuna kuulostaakin aika pahalta... Ihan hauskaakin tuo usein oli, vaikka usein tulikin myös paha mieli jommalle kummalle tai molemmille.
Kaffepulla kirjoitti:
Väkivalta ei koskaan ole sallittavaa, missään tilanteessa (paitsi itsepuolustuksena ääritilanteissa, mutta tämä ei kata mitään lasten riitoja tietenkään).
Nämä asiat pitäisi oppia jo lapsena, ettei sitten tarvitse aikuisena poliisin kanssa opetella miten ollaan ihmisiksi.
Oletko ainoa lapsi?
Minusta tuntuu, että olen kasvattanut lapsista tossukoita juurikin sillä, etten ole sallinut minkäänlaista tappelua. Kun me veljen kanssa tapeltiin, ei tullut mieleenkään kannella joka pikku mustelmasta mutsille, mutta nämä kaksi ryntäävät heti helmoihini, kun tulee pienikään naarmu tai kokevat kärsineensä pientäkään vääryyttä. Sitten saan olla välittäjänä anteeksipyynnöissä mitä typerimmistä syistä. Pelkään, etteivät ikinä opi selvittämään välejään itse. Kyllähän se lauman hierarkia on samalla tavalla ihmislapselle tärkeää kuin muillekin ryhmässä eläville eläinlajeille, eikä lapsi opi selviytymään jos ei koskaan koettele voimiaan. Kuinka pitkälle te annatte lasten selvitellä välejä itsekseen tappeluihin puuttumatta?
Se vielä muuten, että ei me mun veljen kans oltu mitenkään väkivaltaisia muita lapsia kohtaan vaikka keskenämme tapeltiinkin.
3
Vierailija kirjoitti:
Se vielä muuten, että ei me mun veljen kans oltu mitenkään väkivaltaisia muita lapsia kohtaan vaikka keskenämme tapeltiinkin.
3
Näin juuri meilläkin oli, ei mekään muita kohtaan väkivaltaisia oltu. Toistemme niskavilloissa oltiin toistuvasti, mutta muuten ei väkivaltaisuutta ollut. Sama juttu näillä minun natiaisilla. Eivät he vieraita lapsia mätki, mutta keskenään noille toisinaan tulee tuollaisia tilanteita, joissa otteet ovat kyseenalaisia.
Hyvä kysymys. Mulla kaksi isoveljeä, 2 ja 5 vuotta vanhemmat. Lapsina tapeltiin paljon, joko leikillään tai ei niin leikillään. Ihan normaaleja aikuisia meistä tuli.
Mulla on itsellä 1, 4 ja 5 vuotiaat enkä salli kyllä minkäänlaista väkivaltaa.
No mulla on veli ja sisko, eikä olla saatu tuuppia ja töniä toisiamme koskaan. Aina on asiaan puututtu ja käyty läpi, miks ei toista saa satuttaa. Minusta ap:n kuvaama ei ole hyväksyttävää. Itselläni on myös kaksi lasta ja aina pitää pyytää anteeksi jos toista satuttaa, vaikka vaan vahingossa, koska kyllähän minäkin pyydän anteeksi jos vahingossa satutan toista tms.
Itsekin tappelin veljeni kanssa aika kovasti; kiistan tullen tönittiin, painittiin ja lyötiin. Naamaan ei kuitenkaan lyöty, eli joku raja siis oli siinäkin, eikä muutenkaan kyse ollut mistään alistamisesta. En minä tiedä oliko se normaalia käytöstä, mutta siihen aikaan se oli työväenluokkaisen yksinhuoltajaperheen poikalapsien tapa kommunikoida ristiriitatilanteissa. Varmaan keskiluokassa puolestaan selviteltiin veljellisiä välejä tekemällä läksyjä kilpaa tai jotakin, en tiedä.