Onko muita, jotka vaan eivät pysty unohtamaan anopin sanomia ilkeyksiä?

Lapsen ollessa pieni riitaannuimme, se vähän luottamus mikä silloin oli, meni eikä koskaan palaudu takaisin. On asioita joiden sanomista ei saa takaisin eikä voi unohtaa. Välit menivät poikki. Ei ole minkäänlaista kiinnostusta olla tekemisissä. Yököttää molemmat appivanhemmat. He ns. potkivat maassa makaavaa, silloin kun olin heikoimmillani ja herkimmilläni pienen lapsen äitinä vaikeassa tilanteessa. En jäänyt katkeraksi enkä enää vihaa, mutta olen heistä täysin riippumaton ja välinpitämätön. Ja elämäni on PALJON parempaa kuin silloin kun pidimme yhteyttä :-))

Kukaan ei ole koskaan haukkunut minua niin maanrakoon kuin anoppi. Appi puolestaan on kunnostautunut piilovittuilussa. Nyt kun jonkun verran aikaa on kulunut niistä toistuvista pahoista sanoista (emme ole tavanneet) niin alan nähdä, että tälläkin asialla on ollut hyviä puolia. Kun anoppi on sanonut niin pahasti kuin ihmisestä voi sanoa, niin näiden ilkeyksien myötä (vaikka sillä hetkellä kyllä kärsin sanoinkuvaamattoman paljon, samoin kärsivät mieheni ja lapseni eli anopin lapsenlapsi...kaikki mitä appivanhemmat tekevät miniälle, välittyy tavalla tai toisella myös omalle lapselle ja lapsenlapselle...) olen kasvanut hyvin hyvin vahvaksi ihmiseksi. Enää ei kukaan voi minua yhtä pahasti haavoittaa! Vaikka minulle sanottaisiin mitä, niin olen jotenkin ' karaistunut' loukkauksille enkä tosiaankaan enää välitä mitä ihmiset minusta ajattelevat ja mitä minulle sanovat! Tämä on uskomatonta, mutta niin onnellista ja vapauttavaa. Nyt uskallan tehdä myös entistä rohkeampia elämänvalintoja tarvitsematta välittää mitä muut ajattelevat. Kun kerran on oikein kunnolla nöyryytetty, niin eipä tarvi enää esittää mitään kenellekään :-) Voin olla täysin oma itseni. Nykyään jotkut uudet tuttavuudet ihmettelevät, mistä tällainen sisäinen varmuus tulee :-) Uskallan mokailla, pelleillä, pitää hauskaa, näyttää myös herkkyyteni... voi tosin olla, että jos alkaisin taas olla tekemisissä appivanhempien kanssa, itsetuntoni huononisi, mutta sitä riskiä en ota.



Elämä ei ole koskaan ollut parempaa kuin sen jälkeen kun tajusin, ettei appivanhempien kanssa ole pakko olla tekemisissä. Sitä en koskaan unohda, että he pilasivat ajan kun ainoa lapsemme oli pieni.



t. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

Olikohan anoppi jotenkin mustasukkainen pojastaan, kun minä olisin hetken tarvinnut vähän apua. No sai mennä sitten äitiään passaamaan, kyllä minä pärjäsin. Mutta niin meni luottamus sekä mieheen että anoppiin. Kyllä on sikamaisia ihmisiä, onneksi on ystävät olemassa.

Vierailija:

Lapsen ollessa pieni riitaannuimme, se vähän luottamus mikä silloin oli, meni eikä koskaan palaudu takaisin. On asioita joiden sanomista ei saa takaisin eikä voi unohtaa. Välit menivät poikki. Ei ole minkäänlaista kiinnostusta olla tekemisissä. Yököttää molemmat appivanhemmat. He ns. potkivat maassa makaavaa, silloin kun olin heikoimmillani ja herkimmilläni pienen lapsen äitinä vaikeassa tilanteessa. En jäänyt katkeraksi enkä enää vihaa, mutta olen heistä täysin riippumaton ja välinpitämätön. Ja elämäni on PALJON parempaa kuin silloin kun pidimme yhteyttä :-))

niin niitä kommentteja tuli kyllä riittävästi, etten halua enää olla hänen kanssaan niin paljon tekemisissä kuin aikaisemmin. Tapaamme kyllä, mutta esim. en juurikaan anna lapsia hänelle hoitoon.



Minua vain ärsyttää se tapa, jolla hän kyseenalaistaa äitiyttäni ja osaanko nyt tarpeeksi hyvin hoitaa hänen nuppujaan.