LOKAkuisten tiistai
1. RV
2. Oireet
3. Muut kuulumiset, kuten ultra
1. 11+2
2. Kohdunkasvutuntemuksia, jano.
3. Parin viikon lomailun jälkeen taas täällä! Eilen oli np-ultra, turvotusta oli 0,9 mm. Vauva heitti kuperkeikkoja! Verikokeet otettiin eilen, downseula. Ultrassa oli havaittavissa sykkeen lisäksi selkäranka, ja jokin tärkeä valtimo, sekä aivot ja kallon keskiviiva. Molemmat kädet ja jalat löytyi. Koko vastaa viikkoja. Eilen ollaan kerrottu sukulaisille!
Kommentit (31)
Ihanaa se taas oli! Nähdä ja ihmetellä että kyllä siellä selvästi ihmisen alku on. Ihan yhtä jännää oli kuin esikon kohdalla. Nyt ehkä jännitti vieläkin enemmän. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja saatiin mukaan monta kivaa kuvaa pikku myllertäjästä. Meillä viikkoja nyt kasassa 12+3 eli virallisesti meni la syyskuun vikalle. Täällä kuitenkin pysyn tiukasti lokakuisissa kun olette jo tutuksi tulleet. Ja itse synnytys todnäk taas menee, ja saakin mennä yli lasketun. Meillä ultrassa viikkoja siis 12+2 ja sanoi että kyllä ne vaihtelee, sillä oltiin ekan kanssa reilua viikkoa myöhemmin. Kaipa ne niskaturvotukset saahaan mitattua aina 11-14 tai jotain. Ja jos siellä on liian aikasin, niin oon kuullu että uusivat ultran. Me siis oltiin Kättärillä.
Muuten olo on ok. Iltaväsymys on valtavaa, mutta päivät pärjäilen. Onneksi ukkokulta hoitelee esikoisen iltaisin ja saan retkottaa soffalla hyvillä mielin. Mulla on kaikki tavalliset farkut ja housut pakattuna pois. On niin älyttömän epämukavaa kun istuessa mahaan painaa ja kokoajan joutuu olemaan nappi auki. Mulla yhdet isomman koon lantiofarkut ja parit underbelly raskaushousut, jotka tosi hyviä alkumasulle. Mutta on tosiaan vatsa niin kasvanut että yksikin kaveri huomasi raskauden halatessaan mua vaikka kaikki oli turvallisesti piilossa takkien alla... eli ei enää juurikaan piilotella!
Tuosta masun rasvailusta sen verran, että itse ekan kanssa öljysin päivittäin vatsan ja rinnat alusta asti. Auttoi tai ei, niin arpia ei tullut minkäänmoisia vaikka melko kireellä nahka olikin :) Toisaalta ylimääräistä painoa ei tullut, vaan vain vauvamahan tarpeisiin. Tuo rintojen öljyäminen kandee kans ottaa huomioon, sillä siinä vaiheessa kun maito syöksyy rintoihin, niin huh,huh! Jos vaikka se öljyäminen pitäisi ihon joustavampana tai jotain. No jokatapauksessa tuo öljyäminen on ihan kiva tapa iltaisin halia vauvaa ja valmistaa rintoja tulevaan. Sellasen vinkin vielä annan jonka uskoisin mulla auttaneen ekalla kertaa: valmistelkaa tisut tulevaan ajoissa!! :) Kuulostaa ehkä hassulta, mutta se hurja imuote on hurjaakin hurjempi!!!! Mä alotin ainakin kuukautta aikasemmin pienimuotoisen venyttelyn ja vanuttelun ja myös Lansinohilla voitelun, joka vahvistaa rinnanpäitä ja auttaa myös haavoihin. Rinnat kipeytyivät hieman, mutta ei muuta. Totuin tosi nopeesti melko tiukkatahtiseen imetykseen. Toi Lansinoh on ihmeaine. Pikkutuubi maksaa aika paljon, mutta on tosi riittoisaa ja erittäin tehokasta. Ei tartte poistaa rinnoista ennen imetystä. Onko ehkä vähän aikaista tekstiä, mutta tulipahan mieleeni tuosta muusta ihon huollosta!
Hyviä vointeja kaikille!
-Namaste rv 12+3
oli np-ultrassa eilen(rv11+1) 45 mm.
1. RV
2. Oireet
3. Muut kuulumiset, kuten ultra
1. 11+4
2. ajoittaista huonovointisuutta, mutta enää tosi vähän. Lämmintä ruokaa pystyn syömään jo lähes joka päivä ;) Rinnat kipeinä ja vessassa hyppään vähän väliä, myös tietysti öisin. Janottaa ja nälättää koko ajan. Iltaisin maha on turvoksissa, niin että aamulla jalkaan sopineet housut retkottaa nappi ja vetskari auki lanteilla..
3. Np-ultra on ens maanantaina niinkuin Je_Nilläkin, ja sitä ennen käyn seerumiverikokeessa. Jännittää ihan valtavasti. Mutta tavallisessa ultrassa olen käynyt jo kahdesti, viikoil 6-ja jotain ja sitten viime neuvolakäynnillä. Eli ainakin tiedän että masussa joku asustaa ja ihan oikeassa paikassakin vielä.
Lauantaina tuntui ekaa kertaa siltä, että olen oikeasti raskaana, sillä lailla positiivisesti. Siihen asti olen lähinnä huolehtinut ja murehtinut. Ja sitten lisää positiivisia uutisia: käytiin tänään miehen kanssa kihloja katselemassa, ja ensviikolle on varattu kihlajaislaivamatka!! Kyllä tätä onkin sitten odotettu tätäkin ;)
Ja sitten se onneton juttu. Päättötyön palautus on myös ensviikolla, ja homma aivan kesken :( Niin että lähden taas tästä surfailemasta ja palaan työn ääreen
Töhnö ja ToivoHilma 11+4
Prkl mikä NÄRÄSTYS....Sattuu sattuu :( Join pullon vichyä mikä auttoi pari päivää sitten tulleeseen vastaavaan, mutta nyt ei millään. Tarvii tosissaan heittää ihan just sohvalle maaten sillä olo on todellakin tukala :((
ONNITTELUT kaikille NP-ultrassa käyneille...voi että miten itse odotan tuota samaista NIIIIIIN kovasti! Viime ultrasta aikaa jo sen verran, että tahtoo nopeesti näkemään mitä masussa on tapahtunut :))
Töhnölle onnittelut niistä tulevista kihloista...ihanaa myös kuulla, että olet jo uskaltanut nauttia tästä ihanasta (ööö,tällä hetkellä täällä ei ihana olo kuiteskaan)olotilasta :)) Ens maanantain jälkeen taas ollaan entistä onnellisempia, eikös juu??
Mut nyt on kyllä PAKKO hypätä sohvalle...närästää niinku ihan tajuttomasti, ei ole kyllä mulle mitään uutta!
Ai niin...sain hervottoman itkukohtauksen äsken, kun olin niin loukkaantunut :( Siskoni lapsella on synttärit ja odotin ilman muuta kutsua. Vanhemmilleni oli kutsu tullut jo eilen ja laitoin sitten viestin siskolleni, että mahtaako kutsu olla jo matkalla meillekin? Kun tarvii sitten muutella työvuoroja, jotta päästään pikkuista 2-vuotiasta onnittelemaan...No tuli sitten soitto, että vain isovanhemmat ja kummit kutsutaan...?! What a Fuck?! Täytyy myöntää, että pettymys oli suuri, vaikken sitä siskolle myöntänytkään!!! Ollaan kuiteski aika läheisiä ja pidin itsestäänselvänä, että meidät kutsutaan (ja myös toinen siskoni). No, sain kunnon itkun aikaseks sitten siitä...Mutta ei siitä sen enempää, nyt olen jo ihan ok....lukuunottamatta tätä oloa muuten...
Nyt sohvalle...Palaillaan :)
Terkuin: Je_Ni
Oireita riittää vielä,huono olo ja väsymys,en voi olla nukkumatta päikkäreitä.Koulussakin väsyttää tosi paljon vaikka enen yhtätoista menenkin jo yöunille.
Miten ikinä jaksan 5-vuorotyötä..Vielä mahdollisesti kun olen rv 35.
Ultra aikaa odottelen ,neuvolassa sanottiin että pitäisi olla 11+6 viikoilla tasan,että en tiedä sitten.Tietysti kun kieltäidyin verikokeesta niin sillä ei ole väliä ja aika menee 13+ viikoilla :/
Mammahousut oli eilen ekaa kertaa jalassa,koulussa pidän normifarkkuja vielä kun matala vyötärö niin käy ihan hyvin.
Ihanaa kun kaikilla ultrissa käyneillä on vain positiivisia uutisia =)
Toivottavasti sama rata jatkuu..
Wades & Natika tasan 10
Muistaakohan kukaan enää minua :-) En ole varmaan 3 viikkoon kirjoitellut. Olo ollut niin voimaton ja samalla olen jo aloitellut työntekoa hoitovapaan jälkeen kotona. Olen myös koittanut leävät aina kaikki mahdolliset hetken, kun tuo 1v esikoinen on päikkäreillä
NP-ultrasta. Minä en ole saanut vielä NKL:ltä kutsua. Odottelen sitä kovasti, sillä laskettu aika on ihan hakusessa. Neuvola pitää kiinni 12.10, mutta alku-ultran mukaan se olisi vasta 30.10. Melkoinen heitto!!!
VAATEGALLUPIIN: Omat vaatteet tiukasti käytössä ja masusta ei näy millään, että joku siellä kasvaisi.. Iltaisin turovtusta, joka aina aamuksi laskenut. Jos menee 1. raskauden tahtiin, niin meikä siirtyy mammapöksyihin vasta loppukesästä...
KERROIN tänään pomolle raskaudesta ! Luonnollinen asia, mutta silti vähän jänskätytti, kun olen juuri palannut töihin ja ehdin olla siellä sen max 5kk. Hyvin onneksi otti asian, niin kuin luonnolisesti kuuluukin. Muille kerron vasta myöhemmin. Meillä on pieni tiimi, jossa minulla pari alaista. Toivon että heidän motivaationsa säilyy jatkuvista muutoksista huolimatta. OLETTEKO MUUT JO KERTONEET TÖISSÄ ?
ENSI viikon lopussa meidän perhe pääsee loikoilemaan viikoksi Costa Del solin lämpöön. ihanaa. odotan kovasti. Olen varma, että loman jälkeen alkaa uudistuneena hehkeä keskiraskaus :-)
JOlla rv 8+1 tai 10+4 tai jotain muuta :-)
Närästys meni pienellä levolla sitten vihdoin ohi ja sain kauhean siivouspuuskan sen myötä *ihmettelee itsekin* Vein matot ulos(ovat siellä vieläkin) ja siivosin koko talon paremmin kuin aikoihin ja voi että kun on HYVÄ mieli !!! Tuli saatua raitista ilmaakin, kun harjasin juuriharjalla keittiön matot (3 pitkää käytävämattoa) koirankarvoista. Vaikka kuinka mattoja imuroi niin karvat ON ja PYSYY :( Meni varmaan tunti, kun niitä harjasin ja lumessa pudistin. Nyt ovat puhtaat ja raikkaat.
Lattiat sai just pestyä ja pölyt pyyhittyä.
Se alottaminen on aina niin työn ja tuskan takana...mutta on se hienoa, kun saa kaiken valmiiksi!!
Alkaa vaihteeks taas nälkä kurnimaan vatsassa....Taidan ruveta tekemään päivän pääruuan.Meillä tapana syödä se vasta illansuussa, kun ollaan kummatkin töissä miten sattuu.
Kohta alkaa salkkaritkin, jee...Eilen jäi näkemättä.
Että tällaista täällä....Mukavaa iltaa kaikille!!
Toivottelee: Je_Ni
Kirjotin äsken mega pitkän jutun ja ei aavistustakaan minne se hävis.
Eli nyt lyhyesti vaan: väsymys piinaa edelleen,rinnat älyttömän arat,miestä harmittaa ku ei pääse hellimään. kuvotus on häipyny,masu on sellanen pallo et sen puolesta luulis et raskaus ois jo puolessa välissä.
Huomenna np-ultra.Jännittää mahottomasti,melkein paniikki iskee.Toivottavasti saan hyviä uutisia niin kuin muutki.
Töissä en oo kertonu,vain muutamat ystävät ja perhe tietää ja lapsillekkaan en oo uskaltanu vielä kertoa. Odotellaan vielä muutama viikko.
Munki puolesta onnitellut hyvin menneistä ultrista ja onnea matkaan sinne meneville!! Coe mukava kun oot jälleen mukana remmissä!!!
Nyt iltapesuille ja pisuille ja huomista ultraa odottamaan.Onneks se on heti aamusta.Tuun sitte kertoon kuulumiset!
päivänsäde 11+2
1.8+5
2.pahoinvointi/oksentelu päivittäin =/rinnat kipeet ,yöllä vessassa joksu,finnit,vitutus useemmin kun ei raskaana,vatsa vihlaisut...
3.alkuraskauden ultra 4.4.onkos teillä tuo ultra tehty päältä vai sisäkautta?
1. Rv 10+4
2. Oireet: kauhea väsymys, etova olo, mutta ei ole tarvinnut oksentaa ja alavatsaan välillä sattuu vähän.
3. Tänään kävin ultrassa ja siellä se pieni sydän sykki ja jalat kovasti potki. Laskettuaika muuttui vähän eteenpäin niin kuin itse vähän epäilinkin. Laskettuaika on nyt 13.10. Muutamille sukulaisille ja ystäville ollaan kerrottu. Täytyy katsoa milloin kerrotaan sit muille.
Hyvinkään aluesairaalassa np-ultra tehdään rv 11-13 ja siihen saa halutessa verikokeen lisäksi, jolla saadaan suurempi varmuus siitä, onko vauvalla down vai ei. Itse ajattelin käydä ensin ultrassa ja jos siinä on jotain epäilyttävää niin sitten verikokeessa vielä lisäksi.
Mäkin olen heräillyt yöllä yhtenään.. Saa vähän väliä ravata vessassa pissalla ja juomassa. Lisäksi esikoinen on alkanut raahautumaan meidän väliin ja hän on aikamoinen pyöriä..
Mä en ole vielä kaivanut mammahousuja esille. Alavatsa on kyllä turvoksissa/kasvanut, mutta matalavyötäröiset farkut menee ja kotona olen ihan löhöhousuissa :o) On kyllä ihanaa päästä sitten kesäksi ostamaan mammavaatteita!!
Mä en ole rasvaillut ihoa muuta kuin perusvoiteella. Esikoisesta ei onneksi tullut yhtään arpia.
Täytyy kai taas raahauta syömään ennen kuin pahoinvointi iskee..
Mukavaa päivän jatkoa,
Goblin rv 10+3