Kelasta, valtiosta ja työmarkkinoista
Miksi Kela haluaa omia kaikkien tukien maksun? Kelahan on valtion laitos , jolloin työttömien ja sosiaalitukien saajien kontrollointi helpottuu. Taustalla on siis tarkoitus pienempää sosiaalitukien maksujen määrää. Kaikesta tarveharkinnaisuudesta halutaan eroon. Kelasta ihmisille lyödään jokin könttäsumma, joka ei jatkossa ole sidottu edes indeksiin, "tule tällä summalla toimeen tai ole tulematta". Vaikka ihmisistä nyt tuntuu ,että jee, ei tarvitse enää kiikuttaa kaikenlaisia lippuja ja lappuja sossuun (toki niitä pitää Kelaankaan viedä), niin ihmiset saavat lopulta vähemmän rahaa käteen. Hallituksen talouspolitiikka on ns. nairu-politiikkaa , johon kuuluu sosiaalitukien leikkaus -jotta työn vastaanotto lähes nollapalkoilla lisääntyy -sekä ay-liikkeiden vallan heikentäminen. Yhdistyttömien työntekijöiden hallitseminen on huomattavasti helpompaa. Ay-liikkeiden vallan rajoittaminen rajoittaa samalla myös porvareiden suurinta vastustajaa, eli SDP:tä ja vasemmistoa, luokkatietoisuus halutaan häiventää. Jos muutoinkin ajatellaan yleistä diskurssia, jota Sipilän hallitus käyttää, niin siinähän rinnastetaan valtio jatkuvasti yritykseen, mikä on väärä ajattelutapa, valtio ja yhteiskunta ei ole yritys. Ei varmaan myöskään ole suuri salaisuus, että hallitus ajaa erityisesti teollisuuden ja liike-elämän etuja- porvarihallituksen johtoajatuksia. Tällöin tarkoituksena todella on, että työntekijät tekevät kiltistä huonoilla palkoilla yhä enemmän töitä ja lisäksi vielä ilman vapaa-aikaa. Lisäksi palkanmaksusta osa sälytetään yhteiskunnan harteille sosiaalitukien muodossa. Vaikka siis hallitus yrittää sosiaalimenojen vähentämiseen, ei se tässä kuitenkaan onnistu , mikäli työnantajat eivät maksa työntekijöille tes:n mukaisia palkkoja , joilla työntekijät tulevat toimeen. Summa summarum:työnantajat maksattavat siis palkan yhteiskunnalla. Tätä on vaikea ymmärtää, koska huonot palkat laskevat myös työnantajan tuotteiden kysyntää ja kulutusta. Voitot voisivat olla jopa suurempia , mikäli ihmisille maksettaisiin kunnollisia palkkoja-kulutukseen ne kuitenkin menevät.
Julkisen sektorin pienentämisestä on puhuttu vuosia, nyt on edetty siihen asteeseen, jossa kansalaiset saavat kunnolla kokea, miltä keskitys tuntuu. Minusta on ihan oikein, että rahanjako keskitetään, koska silloin kontrolli pelaa paremmin. Palkkatiedot näkyvät kaikki yhdestä tietokannasta viimeistään 2020, joten suomalaiset ovat aika hyvin seurannassa. Omasta tahdostaan. Ei enää kunnan sossutätejä tai ilkeitä työkkäriläisiä, koska asiakkaan tiedot ovat tietokannassa, niistä ei voi purnata.