Miks mulla katkeilee hiukset yhdestä ja samasta
kohtaa. Takaraivolta. Ne on ihan semmoset takkusen näköset aina siitä kohtaa eivätkä oikene kuin vähän kampaamalla. Muutenkin ohuet hiukset niin tuntuu että viimesetkin irtoo. Ponnarille jos laittais niin sen paksuus ei olis varmaan senttiäkään :( En siis pidä näitäkään vähiä koskaan kiinni enkä nuku selällään. En keksi mitään mikä tän aiheuttaa.
Kommentit (9)
Yleensä syynä tuommoiseen katkeiluun on juuri ponnarin pitäminen liian tiukalla/liian usein/aina samassa kohtaa.
Minulla oli ennen sama ongelma. En löytänyt siihen selvää syytä, mutta osaksi katkeilu johtui luultavasti hankauksesta tyynyä vasten (vaikka et nukkuisi selälläsi, niin käännät kylkeä kymmeniä kertoja yön aikana) ja osaksi kampaamisesta. Kun hiukset olivat jo ennestään takussa ja hauraat, niin kaikki selvittely-yritykset katkoivat niitä lisää. Hiusten kampaaminen märkänä on erityisen vaarallista, koska märät hiukset venyvät ja siten haurastuvat lisää.
Löysin kuitenkin ratkaisun: aloin käsitellä takkukohtaa kookosöljyllä aina pesun jälkeen. Siis sulatin käsissäni noin teelusikallisen kookosöljyä ja puristelin sen kosteisiin hiuksiin. Joskus käytin myös käsivoidetta tai kosteusvoidetta. Kampaamisen lopetin kokonaan ja ainoastaan harjasin hiuksia harvapiikkisellä pehmeällä harjalla tai vain haroin niitä sormilla. Nyt minulla ei ole ollut takkuja takaraivolla enää moneen vuoteen.
Tukistajatonttu käy joka yö riehumassa takaraivollasi, kun nukut.
Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi. Tarkentaisitko vielä millaista kookosöljyä käytit? Itselle koko kookos on vieras :) ja jätitkö sen siis hiuksiin etkä pessyt pois?
ap

Ostan kylmäpuristettua kookosöljyä ekokaupoista ja etnisistä kaupoista, nyt näkyy olevan Cocovi-merkkistä. Sitä samaa voi käyttää ruoanlaitossa, iholle, hiuksiin ja vaikka mihin. Jätän öljyn hiuksiin, eikä se tunnu rasvaiselta. Mutta minulla on paksut ja karheat luonnonkiharat hiukset, joten luulen että sinun kannattaa ohuisiin hiuksiisi kokeilla aluksi hyvin pientä määrää.

Kiitos jälleen!!
Taidanpa kokeilla. Eipä siinä ainakaan häviä mitään :)
Talvella korkea kaulus/huivi/takki hankaa hiusrajaa ja kuluttaa hiusta? Se yhdistettynä kuivaan ilmaan talvella sekä karheisiin vaatteisiin, niin ei ole ihme jos hento tukka ei kestä.
Vierailija kirjoitti:
Talvella korkea kaulus/huivi/takki hankaa hiusrajaa ja kuluttaa hiusta? Se yhdistettynä kuivaan ilmaan talvella sekä karheisiin vaatteisiin, niin ei ole ihme jos hento tukka ei kestä.
En omista sellaista takkiakaan jossa kaulus ylettyisi noin ylös tai ylipäätään sellaista joka hankaisi mihinkään. Mitään huivejakaan en käytä. Pipoa kylläkin talvella mutta ei kai se moista tee. . . Ei se kuitenkaan päässäni pyöri :)
ap
Itellä tuo ongelma koko hiusrajassa.