Te yksinäisyyttä kokevat, olivatko vanhempanne samanlaisia?

Eivät. Äitini on sosiaalinen ja puhelias, hänellä on paljon tuttavia ja on hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin. Isäni on enemmän minun kaltaiseni introvertti, mutta en usko hänen olleen koskaan erityisen yksinäinen. Hänelläkin on tuttuja ja on kuitenkin ihan hyvä seuramies, ei ahdistu sosiaalisista tilanteista kuten minä.

Minä yritän ajatella etten kärsi tästä, mutta onhan se ankeaa kun ei oikein ole kavereita. Muutama yksittäinen kaveri on, mutta ihan turha haaveillakaan mistään kaveriporukasta tai illanistujaisista jne. Jos joskus menen naimisiin ni ketähän sinnekin kutsuisin..

Eivät ole ollenkaan samanlaisia. Tuttavia on vaikka muille jakaa. Ystävystyvät jokaisen naapurin kanssa, matkoilla käydessään aina löytyy useitakin pariskuntia seuraksi. Varmaan yhdessä vuodessa heillä on sen verti sosiaalista kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa kuin minulla tulee olemaan koko loppuelämäni aikana. En syytä vanhempiani siitä millainen olen, mutta eivät kyllä olleet kovin ymmärtäväisiä ujoa, hiljaista, varautunutta lasta kasvattaessaan. Nykyään ainakin osa vanhemmista osaa ehkä tukea tällaisen lapsen itsetunnon kehitystä paremmin.