Small talkin ongelma

Small talk on mennyt perseelleen. Kaikki puhe lasketaan plussaksi. Määrä korvaa laadun. Mitä enemmän suutasi auot, sitä enemmän nousevat pisteesi sosiaalisena taiturina.

Itse en sanoisi sen menevän ihan noinkaan. Pitäisi kiinnittää huomiota puheen sisältöönkin. Siinä se keskustelutaito oikeasti mitataan, kuinka hyvin saa vastapuolen viihtymään ja no, yksinkertaisesti osaa jutustella.
.
En tarkoita, että koko keskustelun onnistuminen olisi vain toisen osapuolen harteilla. Kuitenkin liian usein joudun tilanteisiin, joissa joku "supliikkityyppi" alkaa small talkiin kanssani ja juttelu on käytännössä haastattelu. Supliikkityyppi kyselee järjestyksessä koulutukseni, työni, missäpäin asun ja kuinka vietän vapaa-aikani. Noihin kysymyksiin sisältyy jo tietynlainen arviointi itsessään.

Välissä yritän aloittaa keskustelua tai esittää jonkinlaisia vastakysymyksiä, muttei niistä kauaa juttua irtoa ja kysymysten loputtua tunnelma on vaivaantunut. Supliikkityyppi vaihtaa kohdetta tai palaa kavereidensa seuraan.

Supliikkityyppi on olevinaan todellinen seurapiirihai ja hänen tuttunsakin mainostavat kuinka hyvä tyyppi ja seuraihminen on kyseessä, kaikki tykkäävät supliikkityypistä ja ties mitä.
.
Aivan liian harvassa ovat ihmiset, jotka osaavat jutella. Jotka pysähtyvät siihen hetkeen ja osaavat keskustella asioista ilman tungettelevaa kuulustelua. Keskustelu voi lähteä liikkeelle vaikka buffetpöydän tarjottavista, sisustuselementistä tai kipeästä polvesta kun tuli kaaduttua ulkona.

Sen sijaan hyvä small talk ei ole tenttaus, jolla käydään paikallaolijat läpi ja myöhemmin iloitaan kun oltiin niin sosiaalisia ja juteltiin jokaisen kanssa.