Meillä on tapeltu 5 vuotta kihomatohen kanssa eikä mikään auta
Käsittelyn jälkeen katoavat hetkeksi ja tulevat takaisin. Tai lääke ei auta ollenkaan. Olen jopa kokeillut heittää kaikki vanhat vuodevaatteet kaatikselle ja kaikki uusiksi, ei mitään vaikutusta.
Käytetty Pyrwiniä, epäilen ettei ole tarpeeksi tehokas vaan matoja jää käsittelyn jälkeenkin. Lääkäri ei suostu kirjoittamaan reseptiä kunnon lääkkeeseen. MIKSI?!
Kommentit (28)
Hygienia kuntoon. Eihän ne edes tartu jos ei nuoleskele paskaisia sormiaan ja pureskele kynsiään.
Siitä reseptistä saa vähän tapella. Aikuisille eivät taida kovin helpolla sitä kirjoittaa.
Pyrvin ei tehoa aina. Voi myös olla, että saatte ne aina uudestaan jostain.
Joskus lapsena minulla oli kihomatoja ja parhaiten auttoi pari raakaa valkosipulin kynttä. Pilkoin pieniksi paloiksi ja nielin mehun kanssa.
Haette koiran matolääkettä. Niitä saa ilman reseptiä.
Hygienia kuntoon ja ruokavalioon mm. kurkumakapseleita.
Mikä nyt niin kamalan vaikeaa siinä hoidossa on? Pienempi rumba kuin täit.
Täällä ongelmana syyhy. Mitään hoitoa ei tunnu saavan. 10 kertaa jo rasvailtu, patjat vaihdettu, eletty ilman mattoja, vaatekaapin sisältö uusittu, kuurattu ja desinfioitu, KAIKKI varotoimet on tehty, joka kerta.
Ehkä elimistönne ei enää pysty toimimaan lääkkeiden kanssa ja ne matonne ovat ottaneet vallan kehossanne, että tappakaa vain itsenne.
Etkö sais joltain yksityiseltä lääkäriltä reseptiä?
Pyrvinit on ihan sikakalliita, isommassa pakkauksessa tulee tosin halvemmaks..
Jonkun muistan suositelleen joskus jotain luontaistuotetta.. ja peräaukolle jotain tuoksuvaa voidetta (hädesalva?), jonka vaikutuksesta madot ei tuu munimaan... tehosta en tiedä..
Lasten vaatteet kannattaa pestä mahdollisuuksien mukaan kaikki 60 asteessa, se oli konsti, jolla tuttavaperheen matokierre katkes.
Meillä on toistunu muutaman kerran kihomato-ongelma.. :(
vierailija kirjoitti:
Mikä nyt niin kamalan vaikeaa siinä hoidossa on? Pienempi rumba kuin täit.
Olen kyllä ihan eri mieltä. Meillä ollut molempia ja kihomatojen kanssa on pakastettava,pestävä, saunotettava kaikki. Siis ihan kaikki legoista lähtien. Täiden kanssa eristin lasten huoneet kahdeksi viikoksi pois käytöstä. Ei jäänyt niin paljon puunattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Hygienia kuntoon. Eihän ne edes tartu jos ei nuoleskele paskaisia sormiaan ja pureskele kynsiään.
JUURI NÄIN! Teidän perhe kuvainnollisesti nuolee toistenne peppureikiä, sillä tartuntaan tarvitaan MADON MUNIEN VÄLITÖN KONTAKTI PERÄAUKON SUULTA-SUUHUN!
Paras keino on OSTAA HYVIÄ KYNSIHARJOJA sekä PALASAIPPUAA. Joka aamu kädet pestään HUOLELLISESTI saippuaa ja kynsiharjaa apuna käyttäen. JA TÄMÄ TEHDÄÄN HETI ENSIMMÄISEKSI HERÄTTYÄNNE. Vanhemmat vahtii ja auttaa lapsia. Sitten käydään vesassa ja taas sama homma.
Kun tullaan koulusta ja töistä, pestään taas kädet KYNSIHARJALLA JA SAIPPUALLA. Kynnet pidetään lyhyenä ja yöpukimina pidetään sellaisia vaatteita, ettei unissaan pääse rapimaan anustaan.
Ymmärrätte varmaan, että kun kihomatojen saamiseen tarvitaan sitä välitöntä kihomadonmunien joutumista suuhun, ei ne kulkeudu sinne muuta kuin sormien kautta.... Vai kuinka moni teistä nuolee lakanaoitaan tms. ??????
Hyvällä hygienialla ongelma poistuu 10 päivässä!
Oletteko nähneet niitä matoja?
Onko niitä varmasti?
Madot voivat elää naisilla myös sukupuolielimissä, ja sinne ei suoliston kautta vaikuttavat lääkkeet vaikuta. Ja tosiaan munat voivat elää pitkään kehon ulkopuolella. Jos päiväkodissa, koulussa tai työpaikalla, tahi kaupankassalla, joku levittää munia esim. ovenkahvoihin, niin tartuntaa on mahdotonta estää.
Luontaishoitaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hygienia kuntoon. Eihän ne edes tartu jos ei nuoleskele paskaisia sormiaan ja pureskele kynsiään.
JUURI NÄIN! Teidän perhe kuvainnollisesti nuolee toistenne peppureikiä, sillä tartuntaan tarvitaan MADON MUNIEN VÄLITÖN KONTAKTI PERÄAUKON SUULTA-SUUHUN!
Paras keino on OSTAA HYVIÄ KYNSIHARJOJA sekä PALASAIPPUAA. Joka aamu kädet pestään HUOLELLISESTI saippuaa ja kynsiharjaa apuna käyttäen. JA TÄMÄ TEHDÄÄN HETI ENSIMMÄISEKSI HERÄTTYÄNNE. Vanhemmat vahtii ja auttaa lapsia. Sitten käydään vesassa ja taas sama homma.
Kun tullaan koulusta ja töistä, pestään taas kädet KYNSIHARJALLA JA SAIPPUALLA. Kynnet pidetään lyhyenä ja yöpukimina pidetään sellaisia vaatteita, ettei unissaan pääse rapimaan anustaan.
Ymmärrätte varmaan, että kun kihomatojen saamiseen tarvitaan sitä välitöntä kihomadonmunien joutumista suuhun, ei ne kulkeudu sinne muuta kuin sormien kautta.... Vai kuinka moni teistä nuolee lakanaoitaan tms. ??????
Hyvällä hygienialla ongelma poistuu 10 päivässä!
Ei tarvita välitöntä joutumista suuhun, vaan tarttuvat myös välillisesti.
Miten tämä on edes mahdollista, kun 50 vuotta sitten minun ollessani pieni ei kellään ollut matoja paitsi koiralla joskus? Eikä varmasti pesty käsiä hyvä jos koskaan.
Siis, mitä se lääke sitten on, jos lääkärit ei suostu sitä antamaan? Kuulostaa ihan hassulle, vai onko joku wt-katupiriste yms?
Vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
Mikä nyt niin kamalan vaikeaa siinä hoidossa on? Pienempi rumba kuin täit.
Olen kyllä ihan eri mieltä. Meillä ollut molempia ja kihomatojen kanssa on pakastettava,pestävä, saunotettava kaikki. Siis ihan kaikki legoista lähtien. Täiden kanssa eristin lasten huoneet kahdeksi viikoksi pois käytöstä. Ei jäänyt niin paljon puunattavaa.
Meillä pestiin lakanat pyyhkeet vaatteet, otettiin lääke, pestiin vessat oven kahvat, katkaisijat, näppäimistöt, kaukosäätimet ja lapsen huoneesta vein lego ja autolaatikon suihkun alle pesuun. Viikon(?) päästä uusi lääke.
Täiden takia lämmitin saunaa 12h, saunatin petarit tyynyt petivaatteet, kaikki kammat ponnarit yms pusseihin, verhot oli poissa ikkunoista, sohvan tyynyt jätesäkeissä, samoin peitot pari viikkoa. Tyynyt muovipusseissa. Joka aamu vaihdettiin lakanat tyynyihin, sänkyyn, sohvien päälle ja imuroitiin sängyt ja sohvat, mattoja ei ollut lattialla kahteen viikkoon.
Eli madoista vaan kunnon siivous, täistä koti epämukava ja kaaoksessa pari viikkoa.
Meillä oli aikoinaan matokierre kunnes selvisi, että kaverin perhe säästi ja madottti vain sellaisia perheenjäseniä joiden mato-ongelma oli ilmeinen. Lisäksi vain yhden kierroksen...
Haettiin vahvemmat lääkkeet, siivottiin viimeisen kerran ja laitettiin kaveruus tauolle (kurjaa, mutta kun ei muu auttanut). Ongelma loppui siihen.
Koettiin kaikki mahdollinen kaalinlehdistä lähtien... Jostain ne tulee...
En tiedä miksi ei suostu. Meillä oli pojalla aikanaan useamaannkerran. Päiväkodista ne kait aina uudestaan tuli. 4 kertaa pyrviniä käytettiin ja sitten pyysin lääkäriltä reseptin. Ei ole tuon reseptilääkkeen jälkeen tullut. Ja reseptillä olevan maksoi murto-osan pyrvinin hinnasta.