Eikö teitä pelottanut lasten hankkiminen?

Pelotti. Jäin yksilapsiseksi.

Pelotti. Ja nyt pelottaa raskaaksi tuleminen.

Pääseekö siitä pelosta yli kun lapsi on tietyn ikäinen, vai oppiiko sen pelon kanssa vain elämään? -AP

Itselläni 1v lapsi, ja kyllä pelkään kaikkea mahdollista pahaa tapahtuvan. Varmaan toista ei tule, kun en kestäisi sitä murehtimisen määrää :/ Vanhemmuus on oikeasti rankkaa

Kyllä pelotti kaikki mahdollinen, lähinnä yöaikaan valveilla. Päivisin ei niinkään. Toista lasta odottaessa ei pelkoja enää ollut.

Kyllä minulla oli pelkoja ja hiukan niitä on edelleen. Lapsi on jo sentään lukiossa. Mutta ei elämästä tule mitään, jos kaikkea pelkää. Paljon enemmän kuitenkin iloa kuin pelkoa.

Joo, mutta onneksi mulla on hyvät psyykkiset defenssit. Kun on ensin pohtinut vakavammin ja päättänyt hypätä tuntemattomaan kaikkine riskeineen niin sen jälkeen kytketään päälle naiivi lapsenusko että ei se meidän kohdalle osu ja että jos osuu niin me kyllä pärjätään hyvin. Päätöksen teon jälkeen pelko ja riskien murehdinta olisi vain kaikilta pois.

Sama kuin elämän kanssa yleensäkin: jos rakastuu voi pettyä, jos pyrkii kouluun voi jäädä rannalle jne. Tyhmän rohkea ei kannata olla, voi minimoida riskejä  omalla käyttäytymisellä raskausaikaan (syö terveellisesti, välttää päihteitä, ei siirrä lasten saantia hirveän vanhalle iälle jne), mutta hyväksyy ettei voi kontrolloida täysin elämää vaan ottaa vastaan mitä tulee. Jos alkaa pelkäämään elämää saattaa se jäädä elämättä, se vasta vanhana harmittaisi. Ja sain kaksi lasta, ovat jo täysi-ikäisiä. Hirveän paljon en ole pelännyt etukäteen mitään, joskus on joissakin tilanteissa pelottanut mutta niistäkin on yli päästy. Hyvin paljon asennekysymys.

Esikoiseni syntyy hetkenä minä hyvänsä ja onhan tässä raskausaikanakin ollut omat pelkonsa silloin tällöin, suurimmaksi osaksi olo ollut kuitenkin luottavainen. Tähän saakka lapsi ainakin todettu terveeksi, tottakai jos asiaa rupeaa kunnolla miettimään niin mahdolliset ongelmat alkavat pelottaa, siksi ei kannata ajatella niitä liikaa.

Kätkytkuolemaa pelkään itse varmaan eniten, siitä olen neuvolassakin jutellut ja saanut asiasta tietoa joka rauhoittanut mieltä. Kannattaa antaa elämän viedä ja nauttia joka hetkestä lapsen kanssa, elämästä ei ikinä tiedä eikä kaikkia asioita voi hallita.

Oma tunteeni on se että erilaiset pelot ja huolehtiminen enemmän vähemmän vaan kuuluvat vanhemmuuteen ja ovat lapsen saamisen arvoiset, mutta jos omat tuntemukset menevät tosi pahoiksi kannattaa niihin hakea rohkeasti apua. Vanhemmuus on kuitenkin ihana asia ja on todella ikävää jos joku luopuu siitä vain siksi ettei uskalla hankkia lasta.

Toivon kaikille rohkeutta elää ja rohkeutta nauttia elämästä :)

Saana ja poitsu rv 40+1

Tottakai pelotti, mutta myös hyvässä mielessä. Jos ei pelkää isointa mullistustaan elämässä niin täytyy olla jotenkin henkisesti vajaa!! Ei muuta kuin lapsen hankintaan, et ole yhään sen huonompi vanhempi kuin kukaan mukaan kun yrität parhaasi. Mitään sen merkityksellisempää ei elämässä voi olla sanokoot muut mitä vaan.

Kokeekohan isätkin näitä pelkoja yhtälailla, vai koskettavatko ne raskausajan pelot (keskenmeno, komplikaatiot, onko syntyessä kaikki hyvin jne) vain sitä kantajaa?

Juu pelotti. Varsinkin se tekovaihe oli todella traumatisoivaa.