Lue keskustelun säännöt.
mulla on huono itsetunto.
10.02.2017 |
muistan kun äiti katsoi itseään peilistä kun olin pieni ja ei ollut koskaan tyytyväinen painoonsa. Myös se että oli vaalea ja vaaleat kulmakarvat oli huono asia ja sitä voivoteltiin kun tummat oli niin paľjon kauniimpia. Muistan myös kun hiukseni olivat aina hänen mielestään ohuet. Nyt minulle onkin kehittynyt hiuksistani ja niiden ohuudesta pakkomielle. Enkä pidä itseäni kauniina koska olen vaalea. Myös vartaloni olen aina nähnyt huonona, nyt lihava mutta laihempanakaan en ollut koskaan tyytyväinen siihen.
Kommentit (4)
Vääristynyt käsitys syntyy niin helposti. Minussa elää sitkeästi se usko, että mun jalkani ovat tosi isot. Tiedän järjelläni ja näen silmilläni, että jalkani ovat keskimääräistä hieman pienemmät (kengännumeroni on 37,5), mutta tunnen toisin sydämessäni.
Käsitys suurista jaloistani muodostui yhden repliikin ansiosta ollessani lukioikäinen. Olin ostanut nätit punaiset korkokengät ja näytin niitä iloisena äidilleni. Äiti sujautti korkkarini kokoa 36 oleviin jalkoihinsa, heilutteli väljää kenkää jalassaan ja vikisi: "Uuuuu, nää on kauheen isot!"
Ja siinä se sitten oli.
Olen jo viiskymppinen enkä vieläkään ole päässyt tästä traumasta eroon.
Jalkani ovat isot. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mua lisäksi oman luokkalainen poika yläasteella haukkui isonenäiseksi. Nenäni on siis normaali mutta siitäkin jäi trauma. Näytin kuulemma muurahaiskarhulta. :( Toinen poika taas lukiossa haukkui minua siitä että haisin, vaikka peseydyin normaalisti ym. Jäi todella huono itsetunto näistä. Minua siis lisäksi vielä kiusattiin koulussa. Olen siis ihan normaalin näköinen mutta itsetunto on todella heikko.
ap
Kyllähän nää kai väkisinkin itsetuntoon vaikuttaa? Jos miettii, että kun joutuu jatkuvalla repeatillä kuunteleen jotain mantraa vuodesta toiseen, niin täytyisi olla aika panssarikuori, jos ei ne mitenkään vaikuttaisi itseen? Mua kans kiusattiin ala-asteella ja ylä-asteella. Ala-asteella se oli vielä "hyväntahtoista" härnäämistä parin kaverin taholta, mut yläasteella olin jo muutamien ei-kavereiden kiusaamisen ja haukkumisen kohde. Olin milloin mikäkin: rillipiru, vitun lehmä, nössö...
Edelleen kamppailen sen kanssa, kun mietin liikaa, mitä muut musta ajattelee ja pidän itsekin itseäni liian hiljaisena, vaikka jotkut on sanoneet, että "mitäh, ai sää muka hiljainen??". Mut tietyissä tilanteissa en vain vieläkään osaa olla oma itseni kuten uusi seura tai isompi porukka. Hyvin herkästi jään sivusta seuraajaksi yhä edelleen.
Minkä ikäinen sä muuten olet? Mun itsetunnolle paras vaikutus oli, kun lähdin lukion jälkeen ulkomaille töihin. Tosin sieltä palatessa se on vuosien saatossa taas painunut alas. En tiedä, onko sillä vaikutusta, kun olen taas samojen ihmisten kanssa tekemisissä kuin nuorena (mm. äitini).
T. 1
:-(
Oliko sunkin äiti sellainen, että aina muka "hyvää tarkoittaen" puhui, että:
"Voisit säkin joskus tehdä tolle tukalles jotain."
"Voisit nyt ees joskus pitää muutakin kuin tota keskipääjakausta."
"Voisit jotain tehdä joskus tolle naamalles."
"Voisit säkin opetella meikkaan."
"Voisit säkin pukeutua joskus johonkin muuhun kuin mustaan/tuollaisiin vaatteisiin."
Onko muilla ollut tällaisia äitejä? Mä oon alkanut hiljattain miettimään, että onko tuollainen ihan normaalia? Vai oonko liian herkkä, kun nuo on tainnut vaikuttaa aika lailla mun itsetuntoon ja minä-kuvaan? Joskus pidän itseäni ihan nättinä ja on mua jotkut miehet joskus sanoneetkin nätiksi/kauniiksi, mutta silti tunnen, että mulla on kamala tukka, oon ihan ruma jne. Silti en jostain syystä halua alkaa meikkaamaan. :-D
Ja oon jo yli kolmekymppinen... :-D