Kotikoulusta, jos mietitte itseänne lapsena
Millaista olisi ollut olla kotona ja niin että omat vanhemmat opettaa?
Tuli vaan mieleen. Itse olisin tullut hulluksi (tai vielä hullummaksi) jos olisin ollut äitini kanssa kaikki päivät. Onko se edes normaalia jaksaa olla aina vanhempien kanssa?
Kommentit (12)
Vanhempani eivät olisi osanneet ensinnäkään opettaa kaikkea, niistäkin mitä he osasivat hyvin, he olisivat opettaneet yhden tavan.
Toisekseen olisin ollut kauhean yksinäinen lapsi ja syrjäytynyt normaalista elämästä. Vanhemmat elivät niin kuin oli heidän nuoruudessa ollut tapana, moni nykyajan hömpötys ja tietotekniikka oli heille vierasta.
Juu EI missään tapauksessa kotikoulua. Hulluksi olisin tullut kotona.
Ei se peruskoulu aina herkkua ollut mutta kotikoulu olisi tehnyt minusta vasmasti vielä epäsosiaalisemman.
Lapsena hartain toiveeni oli, että olisin saanut oman opettajan ja käydä koulua rauhassa. Ala-asteella olisin halunnut opettajan jakamattoman huomion ja yläasteella minua kiusattiin niin, että en olisi kouluun halunnut edes mennä. Lukiossa oli kiva käydä, siellä en kotikoulusta haaveillut.
Ei olisi toiminut meillä. Minusta kotikouluun on kolme perusteltua syytä: vaikea koulukiusaaminen, lapsen sairaus (myös nämä pahat sisäilmaongelmat) ja jos kouluun meno on todella vaikea järjestää esim koulu älyttömän kaukana (lapissa esim) tai vanhemmat toisessa maassa töissä väliaikaisesti ja sikäläinen koulu ei ole järkevä paikka. Näissä tapauksissa tarvitaan sitten aktiivisesti muita sosiaalisia kohtaamisia oman ikäisten kanssa.
Olisin varmaan rakastanut sitä, mutta se ei olisi tehnyt mulle yhtään hyvää. Olin ujo lapsi, ja olisin varmasti eristynyt kokonaan ujouteeni, jos ei olisi ollut pakko käydä koulussa, ja oppia tulemaan toimeen ujoutensa kanssa.
Koulu on paljon muutakin kuin oppiaineiden sisältö. Se kaikki muu on melkein tärkeämpää kuin ne oppiaineet.
Ehhehe... Mielenterveys olisi varmaan järkkynyt puolin jos toisinkin hyvin nopeasti. Mun isäni nimittäin ON opettaja ja se, mikä aiheutti eniten riitoja hänen ja lastensa välillä oli just se, että se open rooli jäi monesti päälle kotona omien lastenkin kanssa. Mistään ei voinut sillä tavalla neutraalisti keskustella, koska kaikki tilanteet oli potentiaalisia oppimistilanteita. Ja jos jossain joskus mokattiin, niin voi luoja sitä paasaamisen määrää... Samantien meillä lapsilla menikin sitten jotkut luukut korvien sisällä kiinni! Onneksi se on tuosta vähän rentoutunut nyt, kun ollaan jo kaikki aikuisia ja isäkin ollut eläkkeellä jo jonkin aikaa. Mutta siis, ehdottomasti olen sitä mieltä, ettei missään nimessä lapsia saa rääkätä millään kotikouluilla.
Vierailija kirjoitti:
Ei olisi toiminut meillä. Minusta kotikouluun on kolme perusteltua syytä: vaikea koulukiusaaminen, lapsen sairaus (myös nämä pahat sisäilmaongelmat) ja jos kouluun meno on todella vaikea järjestää esim koulu älyttömän kaukana (lapissa esim) tai vanhemmat toisessa maassa töissä väliaikaisesti ja sikäläinen koulu ei ole järkevä paikka. Näissä tapauksissa tarvitaan sitten aktiivisesti muita sosiaalisia kohtaamisia oman ikäisten kanssa.
Minä ymmärrän lapsen sairauden ja pahat sisäilmaongelmat, mutta en kiusaamisperustelua. Pitää olla jokin muu ratkaisu kuin se, että lapsi joutuu jäämään kotikouluun.
Olisin halunnut käydä kotikoulua. Se olisi ollut minulle parempi vaihtoehto. En ollut "koulukypsä" aloittaessani ala-asteen; akateemisesti kyllä, mutta en muuten henkisesti. Olin ujo ja arka. Luokat 1.-4. olisin voinut käydä kotoa ja sitten siirtyä tavalliseen koulunkäyntiin.
Olisi ollut ihan luonteva jatkumo lapsuudelleni, koska äitini oli kotiäiti. Asuin silloin helsinkiläisessä lähiössä ja taloyhtiössämme oli lähes 100 alle 16-vuotiasta lasta. Enemmän kotipihalla oppi sosiaalisia taitoja kuin kansakoulussa luokassa, jossa istuttiin 30:n samanikäisen lapsen kanssa pulpeteissa hiljaa ja kuunneltiin, mitä opettaja sanoo.
Ei siitä olisi tullut mitään.
En itsekään olisi osannut pitää kotikoulua omalle lapselleni, vaikka olen yo ja FM.