Poltin juuri vanhan päiväkirjani

Yli 10 vuotta sitten kirjoitettua kamalaa ahdistuspaskaa sivutolkulla. En tiedä, miksi olin säästänyt. Ehkä joku ajatus, että lapseni voivat päästä joskus äitinsä pään sisälle, mutta nyt kun luin, niin ei se teksti tainnut kuitenkaan olla ihan todellisuus sekään. Eikä sellaista, mitä haluaisi kenellekään, koskaan näyttää. Niille sivuille tuli vuodatettua kaikki pahimmat itsesäälin syöverit, kateutta muita ihmisiä kohtaan (kauniimpia, hoikempia, tyylikkäämpiä, parisuhteessa, parempi työ jne.) ja rimpuilut epätoivoisissa miesjutuissa. Osa tekstistä kirjoitettu baari-illan jälkeen tuhannen tuiskeessa. Nimiä joista en enää muista ollenkaan, että keitä ne on mahtaneet olla. Pahoja muistoja tuli mieleen, jotenkin ne pystyi nyt näin vanhempana ja äitiyden myötä kasvaneena sietämään, mutta turha niihin enää on palata. Oman keskeneräisyyteni muistan/tiedän muutenkin.