Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jotka kokivat olevansa kiinnostavampia teini-ikäisinä?
01.02.2017 |
Aloin miettimään itseäni. Olin teininä kauhean intohimoinen persoona, minulla oli vahvoja mielipiteitä erinäisistä asioista ja olin suulas puolustamaan omia arvojani ja mielipiteitäni. Olin suorastaan fanaattisen intohimoinen kirjoitusharrastustani kohtaan, vannoin että tulen jatkamaan sitä ikuisesti.
Ihan sama musiikin kanssa, puolustin taiteellisia arvoja henkeen ja vereen, "mainstream" musiikki oli säälittävää raapustelua, saatoin kuunnella lyriikoita hurmoksenkaltaisessa tunnetilassa uudelleen ja uudelleen.
Maailma oli osaltani jotenkin hirveän mustavalkoinen, vaikka toisaalta vastustin mustavalkoista maailmankuvaa. Pukeuduin räväkästi ja värjäsin hiukseni shokkisiniseksi, vannoin etten koskaan muutu kalkkikseksi ja ala haaveilemaan esim. lapsista.
Olin ihan kamalan tekopyhä hipsteri, mutta jotenkin kaipaan tuota teini-ikäisen ajatusmaailmaa. Kaikki oli jotenkin niin simppeliä, vaikka omasta mielestä niin hirmuisen vaikeaa.
Nykyään olen kalkkeutunut aikuinen. Kuuntelen tylsää radiomusiikkia enkä ole kirjoittanut mitään vuosikausiin, pukeudun tylsiin aikuisten vaatteisiin ja olen avoin kaikkien mielipiteille. En koe intohimoa oikeastaan mitään kohtaan, viihteestänikin nautin helppona ja valmiiksipurekseltuna, en jaksa enää taiteellista läpinää.
Ainiin, ja lapsiakin haluaisin piakkoin.
Kommentit (14)
Kyllä ja oli karua huomata kuinka tytöt suosivat "lampaita" vastakkaisista asenteistaan ja muka-syvällisistä taidepuheistaan huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla juurikin päinvastoin kuin sinulla. Viime aikojen poliittiset tapahtumat ovat saaneet itseni kaivelemaan asioita sekä tekemään huomioita ympäristöstäni. Aivan uskomattoman hyvä fiilis, etenkin kun kokee että teini-iässä olin masentunut surkimus ja vihdoin olen löytänyt itseäni. M29
Olin teininä samanlainen kuin ap, eli tasan samanlainen kuin kaikki muutkin murrosikäiset, jotka ovat ah niin "syvällisiä" ja "taiteellisia" ja "erilaisia".
Teininä ihminen on kaikista laumasieluisimmillaan. Aikuisena on pieni mahdollisuus kasvaa aidosti kiinnostavaksi. Itse tosin en.
En kaipaa teini-iästäni mitään. Tulen vihaiseksi kun muistelen niitä aikoja.
Spotify ehdotti minulle Protonin - Tyttörukka -biisiä. Meinasin heittää puhelimen seinään, tuo biisi oli biisi, jonka kiusaajani omistivat minulle ja lällättivät että biisi kertoo minusta.
Olen aina ollut aivan huikea.
Näköjään myös Vauva.fi tukee tätä hypoteesia ja myöntää että olen numero yksi kuten uuno:
Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi yksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin teininä samanlainen kuin ap, eli tasan samanlainen kuin kaikki muutkin murrosikäiset, jotka ovat ah niin "syvällisiä" ja "taiteellisia" ja "erilaisia".
Teininä ihminen on kaikista laumasieluisimmillaan. Aikuisena on pieni mahdollisuus kasvaa aidosti kiinnostavaksi. Itse tosin en.
Meidän piireissä ap:n kaltaiset olivat niitä kiusattuja ja hyljeksittyjä omituisia ernuja. Eivät mitenkään hyvällä tavalla "erilaisia", vaan ihan vaan outoja.
Teininä taide ja uudet asiat kolahtaa niin lujaa just siks kun ne on uusia. Aikuisena on jo huomannut miten monet asiat toimii ja oppinut yhtä ja toista ihmisluonnosta ja maailmasta, niin ei niin kamalasti enää järisytä. Esimerkiksi kirjallisuudessa samoja asioita elämästä todetaan eri tavalla ja monta kertaa, ei niitä enää sitten jaksa, kun on tajunnut jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap! Toi kuvailemasi hulluus kuuluu nuoruuteen. Se on sen pointti.
Minäkin olin teininä & nuorena aikuisena suorastaan järkyttävän yksioikoinen oman maailmankuvani ja -tuskani kanssa. Luulin keksineeni pyörän uudelleen, ja että minusta tulee jotenkin erinomaisen edistyksellinen aikuinen.
Sitten aikuistuin.
Jostain luin joskus sanonnan, joka menee jotakuinkin näin: Jos olet fanaatikko nuorena, se on normaalia, ja jos olet sitä vielä aikuisena, olet sydämetön.
Ehkä ihan hyväkin että kasvamme aikuisiksi ja näemme maailman kypsemmin silmin kuin kipuileva, egoistinen teini.
Kyllä, kaipaan just sitä että koko ajan löysi jotain uutta kiinnostavaa. Ja taiteeseenkin olisi silloin ollut enemmän annettavaa, koska näki monet asiat selvemmin kuin turtuneet aikuiset.
Joku mainitsi laumasieluisuudesta, mutta minulla ei edes ollut ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti sitä nuorena ihmisenä kokee kaiken ensimmäistä kertaa ja pitääkin tuntea itsensä erityiseksi.
Sitä ajattelee, että maailma on avoin ja kun sinne vaan menee omana itsenään selkeiden mielipiteidensä kanssa, kaikki on saavutettavissa.
Mutta nykyäänkin on ihan mielenkiintoista. Ihana katsella kotona sinitukkaista teiniä, jonka mielestä mainstream-musiikki on mitäänsanomatonta ja joka käyttää tuntikausia soittaen ja piirrellen. Tietenkin maailman pitää olla hänelle avoin, kyllä se polku siitä lähtee viemään.
terv.
Nelikymppinen, jolla ei enää ole hirveetä ahdistusta siitä, miksi isona rupeasi kun vaihtoehdot alkaa kapenemaan :)
Nuoruudessa oli puolensa; se mitä se raikkaudessaan, hulluudessaan, besserwisseröinnissään ja uhkarohkeudessaan voittaa, se sydämenviisaudessa ja mielenrauhassa häviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa lisääntyjistä varmaankin.
Normaali meno. Toisinpäin se voi aiheuttaa ärsytystä kun kaverit on jo rauhoittuneet pahimmista vouhkaamisistaan ja itse löytää jonkun aatteen tai muun uskonnon vasta aikuisena. Nuorena on helpompi saada toisia mukaan tuntikausien väittelyihin kun kaikki on uutta ja ihmeellistä ja sitä jaksaa hakea älykkäitä perusteltuja mielipiteitä vaikka kuinka.
Minä olin teininä tyhmä ja yksinkertainen lissu, en kaipaa.