Kun alkaa olla väsynyt taistelemaan..

Elämä on jatkuvaa suorittamista ja taistelua. Yksinhuoltajana kannan vastuun tytöstä yksin, isänsä ei tapaa tai auta edes taloudellisesti.
Töissä pitäisi skarpata kokoajan, olla pidmpää päivää, suorittaa, tehostaa, kouluttautua. Sairastaa ei saa, ja jos lapsi sairastaa, huonolla omalla tunnolla olet kotona.
Lasta pitäisi kuskata harrastuksiin. On vielä niin pieni etten uskalla yksin laskea menemään. Pitäisi osallistua koulujuttuihin, olla läsnä enemmän.
Koti pitäisi pitää kunnossa, tehdä terveellistä ruokaa.
Jossain välissä pitäisi urheillakin.
Miten te jaksatte tätä vuodesta toiseen? Olen ihan viittä vaille valmis luovuttamaan, irtisanomaan itseni töistä ja jäämään kotiin. Luulen että voisin nukkua putkeen kuukauden, niin poikki olen. En vaan enää tiedä miten hypätä tästä oravanpyörästä pois.