Ihminen joka ei pidä talvesta on vieraantunut luonnosta (talvesta SAA energiaa)
En voi kuin ihmetellä sitä miten niin monet nykyihmiset eivät (muodin vuoksi?) sano pitävänsä Suomen talvesta. Talvihan on tunnetusti Suomessa mitä upeinta aikaa - ihmiset ympäri maailman tulevat pitkienkin matkojen takaa katsomaan Pohjolan upeaa talvea. Talvesta vain pitää nauttia eikä se ole vaikeaa, koska turistitkin osaavat niin tehdä!
Työpäivän jälkeen on ihana käyskennellä koiran kanssa auringonlaskun punaamassa puuterilumen peittämässä metsässä. Ihastella sinistä hetkeä ja katsella nuotiosta tähtitaivaalle nousevia kipinöitä. Kuulla metsän sydäntalven täydellinen hiljaisuus. Juoda kuppi kuumaa revontulien värittäessä taivaan mitä kirkkaimpiin väreihin.
Ja mikä onkaan ihanampi tunne, kun mennä parituntisen ulkoilun jälkeen kuumaan saunaan ja käydä sieltä avannossa, jonka reunoilla on kynttilöitä. :) Tämän jälkeen on kiva lämmitellä vielä tuvassa takkatulen ääressä ja sitten syödä kunnon annos ruokaa. Eikä ole yllätys, että sitten on helppo saada oikeat maalaisunet ja herätä aamuun virkeänä.
Oleellinen osa talvea on myös joulun ihana tunnelma tulineen ja ruokineen. Kerätkää tekin talvesta energiaa!
Olisipa talvi aina! :)
On se ihmeellistä, jos joku sanoo itseään suomalaiseksi, mutta ei kuitenkaan tykkää tällaisesta. :O
Kommentit (2213)
Vierailija kirjoitti:
Ainoa hyvä asia talvessa on, että ei ole pistäviä hyönteisiä. Muuten talvi on täysin perä-suolesta.
Jos voisin niin pysyisin sisällä marraskuun alusta huhtikuuhun.
Minä voisin pysyä sisällä toukokuun puolivälistä syyskuuhun.
Vierailija kirjoitti:
Ne ei ole oikeita suomalaisia, jotka ei talvea ymmärrä ja sen keskellä pärjää. Onneksi mukavuudenhaluiset tyypit ei talvisodassa yrittäneet Suomea puolustaa neljänkymmenen miinusasteen keskellä. Olisi ihan muut isännät kesänkin keskellä tällä hetkellä.
T. Vasemmistolainen mutta ei kommunisti
Vähän epäilen sinunkaan pärjäämistäsi 40 pakkasasteen kanssa. Mutta jos haluat kokeilla, niin jostain Siperiasta sellaisia pakkasia vielä löytyy.
Kerro sitten miten sujui talvi siellä.
Jos ihminen olisi tarkoitettu Suomen talveen, olisi sillä paksu turkki ja tuhti varsrasvakerros. Tuo jälkimmäinen tosin joiltakin kyllä löytyy
Ihmiset nauttii ja saa energiaa eri asioista. Sinä saat talvesta energiaa, minä en saa. Saan nautintoa ja energiaa kesällä metsässä retkeillystä ja nauttien kesän rehevyydestä enkä tunne että olisin mitenkään vieraantunut luonnosta.
Et taida asua täällä etelässä jossa talvi on kaukana tuosta kuvauksestasi. Tuleppa yhdeksi talveksi tänne Helsinkiin saattas ajatus vähän laajentua.
Ihan höpöhöpöä. Taitaa olla trolli vaan aloittaja.
Onpa outo aloitus!!
Maapallon ihmisistä 90 prosenttia elää ilman "talvea", joten aloittajan mukaan yli 7 miljardia ihmistä on vieraantunut talvesta.
Nyt on kyllä aloittaja vieraantunut normaalista maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Toimii aina paremmin ellei yritä neuvoa. Kertoisit vaan että itse tykkäät
Pitää paikkansa. Jännä juttu että suomalaiset täytyy nostaa itsensä muiden yläpuolelle kertoessaan pitävänsä talvesta. Ja puhua negatiiviseen sävyyn niistä, ketkä eivät talvesta niinkään välitä.
Hyvän itsetunnon omaavana nauran tällaisille jutuille. Nautin todella Sveitsin talvesta, koska lunta ei Zürichissä paljon sada talven aikana. Viime talvi oli niin leuto ettei paksua untuvatakkia tarvinnut edes käyttää.
Pari vuotta sitten yhtenä yönä oli satanut lunta niin tolkuttoman paljon, että julkinen liikenne pysähtyi koko päiväksi. Se oli erikoista! Hauska nähdä kuinka ihmiset kaivoivat sukset esiin, ja hiihtivät ratikkakiskojen välissä kaupunkiin töihin!
Tuskin onnistuisi suomalaisilta jotka pelkäävät tehdä kaikkea erilaista, mikä kiinnittää myös median huomion. Lumi ei anna yhtään sen enempää lisää energiaa. On koettu laskettelukeskukset USA:ssa ja Keski-Euroopassa. Vain metsästä saa hyvät energiat mukaansa - ja siksi luontopoluilla kannattaa kävellä ja nauttia! Vastaavasti vaeltaa Alpeilla ja ihailla komeita näkymiä! Ja muuallakin kuin Suomessa, pääsee myös käymään Saunassa! Jopa Teksasissa Houstonissa taloyhtiön fitnesshuoneen yhteydessä oli minisauna.
Suksi suolle ap, ja jää sinne. Ihmiset OVAT erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Pidän keväästä ja kesästä. Kuukausi ennen juhannusta niin ihana 🌱🌱
Sama juttu. Nautin todella Sveitsin keväästä, kun kukkaloisto puhkeaa ympärillä. Kevät tulee paljon aikaisemmin kuin Suomessa. Ja muutenkin keski-Euroopassa istutettu paljon enemmän puita ja pensaita uusien talojen ympärille. Se tekee asuinympäristön paljon viihtyisämmäksi. Harmi ettei tätä Suomessa olla vieläkään ymmärretty. Tässäkin city-kämpässä missä ratikat kulkevat ja jatkuva liikenne, puita ei ole unohdettu istuttaa kadulle talon eteen. Se tuo viihtyisyyttä. Upea ollut nähdä miten puut ovat kasvaneet ja voineet hyvin, tän viiden vuoden asumisen aikana.
Suomessa on tyhjiä peltoja, miksei niihin voi laittaa kasvamaan puun taimia, ja siirtää ne uusien rakennusten yhteyteen tuomaan iloa luonnosta. Mutta ei vain ääripään tunkkaisuus loistaa olemassaolollaan. Ei ihme että ihmiset voivat huonosti. Sorry. Pahoittelen negatiivista kirjoitus-sävyä, mutta kai saan olla huolestunut kaupungeissa asuvista ystäväistäni. Maalaisilla on omat metsänsä.
Olen vieraantunut talvesta ja siksi muutan talveksi espanjaan.
Tympäsee jo valmiiksi. Kohta pitää alottaa lämmitys, isommat sähkölaskut, kaaputtaa jatkuvaan lunta rapuilta.
Kolottaa, väsyttää ja paleltaa.
Yritän kesäisinkin olla pihalla kuin lumiukko 🤘🥶🤘 ja sama pää kesät talvet :D
Vierailija kirjoitti:
Suksi suolle ap, ja jää sinne. Ihmiset OVAT erilaisia.
Ilmeisesti Suomessa kaikkien pitäisi olla yhtä sopulilaumaa ja persuja - ja nauttia vain samoista asioista. Hyvin neuvostoliitolainen, vanha maalainen ajatustapa ap.llä. Erilaisia näkemyksiä ja tuntemuksia saadusta energiasta ei hyväksytä. Aika ahdistava elämäntapa vaikka itse sitä kehuukin maasta taivaaseen, mutta itse näe tuollaisessa tummia pilviä taivaalla. Piste.
Katse peiliin, please!
Itse en keksi mitään hyvää kesässä. Liian kuumaa ja valoisaa. Jatkuvan valon takia joutuu miettimään ulkoiluja huhtikuusta lokakuun loppuun. Ahdistun ja tulen masentuneeksi ja fyysisesti kipeäksi valosta. Sitten saa onneksi pari kuukautta nauttia. Kuumuuden takia vielä tarkemmin täytyy rajoittaa ulkoilua sitten toukokuun alusta syyskuun loppuun. Suomen talvi on aivan liian lyhyt omaan makuuni.
Vierailija kirjoitti:
Olen vieraantunut talvesta ja siksi muutan talveksi espanjaan.
Talvi se on Espanjassakin :D
Vierailija kirjoitti:
Itse en keksi mitään hyvää kesässä. Liian kuumaa ja valoisaa. Jatkuvan valon takia joutuu miettimään ulkoiluja huhtikuusta lokakuun loppuun. Ahdistun ja tulen masentuneeksi ja fyysisesti kipeäksi valosta. Sitten saa onneksi pari kuukautta nauttia. Kuumuuden takia vielä tarkemmin täytyy rajoittaa ulkoilua sitten toukokuun alusta syyskuun loppuun. Suomen talvi on aivan liian lyhyt omaan makuuni.
Mulla just sama! Kesässä (ja loppukeväässä) pahinta on se valoisuus. Jostakin syystä reagoin itsekin siihen voimakkaasti henkisesti ja myös fyysisesti. Olo on jotenkin koko ajan kummallisen levoton, pitää tehdä paljon järjestelyjä, jotta pystyisi nukkumaan edes joten kuten jne. Kuumuutta olen aina myös kestänyt huonosti, jostakin syystä se väsyttää minua enemmän kuin kylmyys.
Jollain tapaa myös ymmärrän niitä, jotka kesästä nauttivat. Jos en reagoisi yo.asioihin niin paljon, se olisi varmaan minustakin aika ihanaa aikaa. Ja on on minulla myös hyviä muistoja kesäajoilta. Silti huokaisen helpotuksesta aina, kun ilmat viilenevät ja yöt pimenevät.
En tajua, miksi näin ajattelevia nyt syyllistetään tässä ketjussa, kun on saanut koko elämänsä kokea olevansa jotenkin kummajainen, suorastaan väärässä, kun ei ole kesästä nauttinut samalla tavalla kuin useimmat. Itselle tämä, että löytyy muitakin jotka eivät kesästä pidä, on suoranaista vertaistukea. Olen vasta viime vuosina ollut itselleni ja tuttavilleni rehellinen asiasta, pitkään menin siinä "ihanaa, kesä tulee!" -mentaliteetissa mukana, vaikka sisimmässäni en oikeasti kokenut niin.
Mietin, että voisi olla kiva keskustella myös niin, että kuvailisi joitain tilanteita tai tunnelmia tms. lempivuodenajaltaan ja jos toinen saisi siihen inhokkiaikaansa jotakin inspiraatiota, miten siitä voisi saada siedettävämmän itselleen!

Lohduttavaa kuulla, etten ole yksin näitten tuntemuksieni kanssa! Tosiaan, jo ihan uutisotsikoita myöten on tyypillistä ilmaista, että esim. "hyvä sää" tarkoittaa sitä, että aurinko paistaa ja on mahdollisimman kuuma. Eli lähtökohtaisesti me, jotka emme tuollaisesta pidä, niin ihan kuin olisimme jotenkin "väärässä": Minua harmittaa myös, kun tänä kesänä on kovasti lupailtu monta kertaa sateita, ja melkein joka kerta ne on peruuntuneet. Ainakaan täällä päin, missä itse asun, on ollut aurinkoista lähes joka päivä koko kesän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en keksi mitään hyvää kesässä. Liian kuumaa ja valoisaa. Jatkuvan valon takia joutuu miettimään ulkoiluja huhtikuusta lokakuun loppuun. Ahdistun ja tulen masentuneeksi ja fyysisesti kipeäksi valosta. Sitten saa onneksi pari kuukautta nauttia. Kuumuuden takia vielä tarkemmin täytyy rajoittaa ulkoilua sitten toukokuun alusta syyskuun loppuun. Suomen talvi on aivan liian lyhyt omaan makuuni.
Mulla just sama! Kesässä (ja loppukeväässä) pahinta on se valoisuus. Jostakin syystä reagoin itsekin siihen voimakkaasti henkisesti ja myös fyysisesti. Olo on jotenkin koko ajan kummallisen levoton, pitää tehdä paljon järjestelyjä, jotta pystyisi nukkumaan edes joten kuten jne. Kuumuutta olen aina myös kestänyt huonosti, jostakin syystä se väsyttää minua enemmän kuin kylmyys.
Jollain tapaa myös ymmärrän niitä, jotka kesästä nauttivat. Jos en reagoisi yo.asioihin niin paljon, se olisi varmaan minustakin aika ihanaa aikaa. Ja on on minulla myös hyviä muistoja kesäajoilta. Silti huokaisen helpotuksesta aina, kun ilmat viilenevät ja yöt pimenevät.
En tajua, miksi näin ajattelevia nyt syyllistetään tässä ketjussa, kun on saanut koko elämänsä kokea olevansa jotenkin kummajainen, suorastaan väärässä, kun ei ole kesästä nauttinut samalla tavalla kuin useimmat. Itselle tämä, että löytyy muitakin jotka eivät kesästä pidä, on suoranaista vertaistukea. Olen vasta viime vuosina ollut itselleni ja tuttavilleni rehellinen asiasta, pitkään menin siinä "ihanaa, kesä tulee!" -mentaliteetissa mukana, vaikka sisimmässäni en oikeasti kokenut niin.
Mietin, että voisi olla kiva keskustella myös niin, että kuvailisi joitain tilanteita tai tunnelmia tms. lempivuodenajaltaan ja jos toinen saisi siihen inhokkiaikaansa jotakin inspiraatiota, miten siitä voisi saada siedettävämmän itselleen!
Aloitan itse jo yhdellä vinkillä, jolla talvi-inhoajat voisivat kokeilla saada siitä miellyttävämmän:
Mitä jos kokeilisit ajatella valon vähyyden hyviä puolia? Valaistuksella (niin sisä-kuin ulkovaloilla) pystyy vaikuttamaan mielestäni todella paljon tilojen/ympäristön viihtyisyyteen, toki ylipäätään mutta erityisesti hämärään vuodenaikaan, kun valoja pitää muutenkin pitää enemmän päällä ja ne myös "näkyvät" paremmin ja pääsevät oikeuksiinsa tunnelman luomisessa.
Hanki siis kotiisi valaisimia, joiden valo miellyttää sinua (tähän vaikuttavat esimerkiksi varjostimen materiaali ja muoto ja toki itse hehkulampun, tai ledin tms. tyyppi).
Itse myös olen täyttänyt kotini tunnelmavaloketjuilla, -palloilla jne. Olen yhdistänyt niitä samaan kytkimellä toimivaan jatkojohtoon, ja kun tulen kotiin ja napsautan sen päälle, koti näyttää oikeasti ihan supertunnelmallselta. Parvekkeelle myös näitä valoja totta kai. Ja muutenkin tosiaan sisälle ihania valaisimia joissa kaunis lämmin valo.
Syksyllä, kun vielä tarkenee, on ihana käpertyä viltin alle juomaan vaikka kaakaota yksin tai ystävien kanssa parvekkeelle/terassille!
https://i.shgcdn.com/ce361030-880e-47b3-a3bb-57990fd5670c/-/format/auto…
https://i.pinimg.com/originals/f0/94/8e/f0948e7b2068e9b4c58db942ec28287…
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcS97JCyfrqer8uMYG5…