Eutanasia saa eniten kannatusta vihreiltä ja vasemmistoliitolta – selvä enemmistö HS:lle vastanneista kansanedustajista puoltaa aloitetta
Eutanasian sallimista ajavalla kansalaisaloitteella on vahva kannatus eduskunnassa, mutta se ei vielä tarkoita, että aloite olisi menossa läpi, kun sitä helmikuun puolivälin jälkeen ryhdytään käsittelemään.
Helsingin Sanomat kysyi sähköpostitse kansanedustajilta, kannattavatko he eutanasian sallimista esittävän kansalaisaloitteen hyväksymistä.
Sunnuntaina HS kertoi ALS-tautia sairastaneesta Pasi Kumpulaisesta, joka halusi eutanasian.
Kansalaisaloitteen eutanasian sallimisesta allekirjoitti vuoden 2016 loppuun mennessä yli 63 000 suomalaista. Se luovutetaan eduskunnan puhemiehelle helmikuun puolivälissä.
74 kansanedustajaa kertoi HS:lle kantansa aloitteeseen. Heistä selvä enemmistö, 51 kansanedustajaa, kertoi kannattavansa aloitetta. Vastaavasti 23 edustajaa kertoi olevansa vastustavalla kannalla.
Kannattajien selvästä ylivoimasta huolimatta HS:n kyselystä ei voi päätellä, että aloite menisi läpi, koska yli puolet kansanedustajista ei vastannut tai kertoi miettivänsä vielä kantaansa.
On paljon mahdollista, että eutanasian kannattajat ovat pohtineet enemmän asiaa ja muodostaneet kantansa hyvissä ajoin ja vastanneet myönteisesti HS:n kyselyyn. Lopullisessa äänestyksessä ne 126 edustajaa, jotka vielä miettivät, saattavat hyvinkin kaataa esityksen.
Kun kyselyyn vastanneiden kansanedustajien vastauksia tarkastellaan puoluekohtaisesti, ryhmittymien erot eutanasian kannatuksessa tulevat esiin melko selvästi.
Eniten vastauksia tuli kahdelta ryhmältä, vihreiltä ja vasemmistoliitolta, kun vastausten lukumäärä suhteutetaan ryhmän kokoon.
Kummaltakin ryhmältä saatiin kahdeksan vastausta. Ryhmiä yhdisti myös se, että kaikki vastaukset olivat eutanasiaa puoltavia.
Edustajat saivat halutessaan perustella näkemyksiään.
Vihreiden Ozan Yanar kertoi kannattavansa aloitetta, koska ”se on inhimillistä, jos ihminen on parantumattomasti sairas ja kärsii sietämättömästä kivusta”.
”Tietysti avustettujen kuolemisen toteuttamista pitäisi valvoa tarkoin.”
Vihreiden Heli Järvinen perusteli, että Terho-kodin johtajan näkemys on saanut hänet kyllä-kannalle.
Vasemmistoliiton Silvia Modig sanoi kannattavansa aloitetta edellyttäen että maasta löytyy lain voimaantultua laadukasta saattohoitoa koko maassa.
Saman puolueen Aino-Kaisa Pekonen kertoi kannattavansa aloitetta, koska on entisessä työssään terveyskeskuksessa nähnyt monta kuolemaa. ”Hyvää ja huonoa.”
Kommentit (2)
Fakta
Kansa kannattaa, lääkärit vastaan
Helmikuun puolivälissä eduskunnan puhemiehelle luovutetaan kansalaisaloite, jossa ehdotetaan eutanasialain valmistelua.
Kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 63 000 suomalaista. He haluavat, että lääkärillä olisi oikeus antaa potilaalle tappava annos lääkettä, jos tietyt ehdot täyttyvät.
HS-gallupissa 2013 vastaajista 74 prosenttia kannatti ja 18 prosenttia vastusti eutanasiaa. Loput eivät osanneet kertoa kantaansa. Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen teettämässä kyselyssä kannattajia oli 75 prosenttia. Eniten puoltajia oli nuorissa. 25–34-vuotiaista jopa 89 prosenttia oli eutanasian kannalla.
Vaikka enemmistö kansasta kannattaa, suurin osa lääkäreistä vastustaa. Suomen lääkäriliitto, Maailman lääkäriliitto WMA sekä Maailman saattohoitolääkärien yhdistys vastustavat eutanasiaa.
Kristillisdemokraattiselta ryhmältä tuli viisi vastausta, jotka kaikki olivat kielteisiä aloitteelle.
Puolueen puhenjohtaja Sari Essayah perusteli kielteistä kantaa sillä, että ”eutanasiassa on kyse elämän lopettamisesta. Toisen ihmisen surmaamisesta”.
”Sekä maailman että Suomen lääkäriliitot vastustavat sitä.”
Antero Laukkanen perustelee, että ”elämä on pyhä lahja, sen lopettamista ei pidä lailla antaa kenenkään ihmisen käsiin”.
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen neljä vastausta jakaantuvat tasan kannattaviin ja vastustaviin. Eutanasiaa kannattava Stefan Wallin sanoo, että ”kysymys on yksilön oikeudesta päättää omasta elämästään ja valinnan vapaudesta”.
Isommista ryhmistä sosiaalidemokraateilta tuli eniten vastauksia, 15 kappaletta, joista 11 oli myönteisiä ja neljä kielteisiä. Perussuomalaisilta tuli 13 vastausta, joista kahdeksan oli kyllä- ja viisi ei-vastauksia.
Kokoomukselta tuli 11 vastausta, joista kymmenen puoltavaa ja yksi vastustava. Keskustan kymmenestä vastauksesta neljä puolsi eutanasiaa ja kuusi vastusti.
Eutanasiaa puoltava sosiaalidemokraattien Maria Guzenina sanoi, että ”kyse on armosta ja ihmisen itsemääräämisoikeudesta”. Kielteisellä kannalla oleva Tytti Tuppurainen perusteli, että ”hyväksyttävän kuolinavun määrittely on käytännössä osoittautunut vaikeaksi”.
Perussuomalaisten Kimmo Kivelä vastasi ei, koska ”lääkäri joutuisi todella vaikeaan tilanteeseen”. Juho Eerola perusteli kyllä-vastaustaan: ”Jos syntymätön lapsi voidaan tappaa ihan vain äidin päätöksellä, niin miksei pitkän elämän elänyt sairas vanhus saisi omasta kohtalostaan jo itse päättää”.
Kokoomuksen Jaana Pelkonen vastasi kyllä ja perusteli: ”Siinä vaiheessa kun elämä ei ole elämisen arvoista, miksi pakottaa rakkaintaan kärsimään?”
Keskustan Niilo Keränen kirjoitti, että eutanasiaehdotus on perustuslain 7. pykälän vastainen.
Perustuslain 7. pykälässä sanotaan, että jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Pykälän mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.