Raskaus puolessa välissä, isä kuollut 3 viikkoa sitten ja koulu kärsii...

Olen pahoillani :( Kovasti voimia sulle! En oikein muuten osaa auttaa, mutta sun kannattaisi hakea jotain ulkopuolista apua, ellet ole jo hakenut? Paljon voimia ja tsemppiä raskauteen! ♡

Hae sairaslomaa.

Otan osaa. Hurjasti voimia sulle. Sun kannattaa ottaa neuvolaan yhteyttä.

Mun veli kuoli, kun olin viimesilläni raskaana. Itseasiassa hautajaisia siirrettiin, kunnes esikoinen oli syntynyt. Se oli hemmetin raskasta aikaa. Neuvolan kautta pääsin semmoiseen juttuterapiaan. Autto ihan hitokseen löytämään voimavaroja ja jaksamaan siinä vauva-arjessa.

Jos minun isäni kuolisi niin en varmaan edes menisi hautajaisiin eikä se paljon elämääni vaikuttaisi. En ole missään tekemisissä muutenkaan enkä ole ollut pitkiin aikoihin. AInoa tietysti olisi jos pitäisi jotain selvitysasioita tehdä.

Ei sille vauvalle mitään käy, älä huoli. Itsekin olin tosi stressaantunut raskausaikana ja terve lapsi syntyi. 

Mutta sun täytyy alkaa opettelemaan aktiivista rentoutumista. Sen opetteluun menee useita kuukausia. Itselläni auttoi aikoinaan rentoutus - CD:n kuunteleminen. Siis sellaisen, jossa tyypin ääni kertoo sellaista tarinaa ja siinä piti keskittyä rentoutumaan. Sitä kuuntelin levottomina öinä. Jooga, hengitysharjoitukset yms. auttavat myös. Aloita kokeilemaan itsellesi sopivia rentoutumiskeinoja. Se on hieno tunne sitten, kun löydät sopivan keinon. Unohda paineet koulun suhteen! Tauolle se jää joka tapauksessa vauvan takia.

Onnellista odotusta ja parempaa tulevaisuutta!

Otan osaa suruusi.

Mitäpä jos jättäisit sen tentin välistä, jos tuntuu ettei voimat riitä. Se järjestyy kyllä jotenkin myöhemminkin. Nyt sulla on suruaika, ja jos tuntuu siltä että et jaksa, niin se on ihan ok. Ja sekin on ihan ok, että ne kaikki tavallisetkin asiat tuntuu vaikeilta. Muista ettei sun tarvii selvitä kuin yhdestä hetkestä kerrallaan. Neuvolasta kannattaa kysyä että keksiikö ne jotain joka auttaisi lepäämään. Väsyneenä kaikki tuntuu vielä astetta pahemmalta.

Jos olet opiskelija, niin juttelemaan jollekin.

Vierailija kirjoitti:

Jos minun isäni kuolisi niin en varmaan edes menisi hautajaisiin eikä se paljon elämääni vaikuttaisi. En ole missään tekemisissä muutenkaan enkä ole ollut pitkiin aikoihin. AInoa tietysti olisi jos pitäisi jotain selvitysasioita tehdä.

Sinusta ja sun traumaattisesta isäsuhteestasihan tässä olikin kyse

Olisiko parempi että hänet saikkua nyt? Voit varmasti tehdä jotain koulujuttuja kotonakin.

Ev. lut seurakunnista löytyy apua tämäntyppisissä kriiseissä. Ei tarvitse olla uskonnollista laisinkaan ja luultavasti pääsisit nopeasti keskustelemaan tilanteestasi. Jollakin tavalla täytyy paikantaa, miten isäsi kuoleman käsittely kulkee raskauden, vauvan syntymän ja sitten vauvan vanhemmaksi kasvun rinnalla. Seurakunnan henkilökunnalla on koulutusta kohdata perheitä, joiden omainen on kuollut, siksi ehdotan tätä reittiä. Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi diakoniin, joka voi ohjata myös muiden palveluiden pariin.

Ehdottaisin, että otat tilanteesi samantien esille myös koulussa ja alat tehdä muunnettua opintosuunnitelmaa muuttuneen elämäntilanteen varalle. Älä kasaa liikaa paineita. On mahdollista saada esimerkiksi vaihtoehtoisia tapoja suorittaa opintotehtäviä. Lisäksi sairauslomalla saa nykyään opiskella osa-aikaisesti.

Nämä neuvot sen tärkeimmän lisäksi, että otat tuntemukset puheeksi neuvolassa. Ehdottomasti sitä kautta väylä auki. Ehkä sieltä aukeaa keskusteluapua, jolloin neuvoni seurakunnalta saatavaan apuun ei ole tarpeen. Sitä ehdotan siksi myös, että se on vähemmän tunnettu. Useilla diakoneilla ja papeilla on kriisityön ym. koulutusta ja kokemusta, jonka vuoksi heillä on ammatillista osaamista ihmisten kohtaamisesta tällaisessa mielessä. Ja apua voi saada nopeasti, ilman maksua ja kirkon jäsenyyttä.

Ota yhteyttä neuvolaan, kerro heille että olosi on huono ja tuntemuksestasi ettet jaksa. Todennäköisesti saat sitä kautta sairaslomaa, jos et, niin ihan perus terveydenhuollon kautta sitten. Tuo mahakipu voi olla supistelua, se on sinänsä normaalia, että kohtu "harjoittelee", mutta sen ei pitäisi olla kivuliasta tuossa vaiheessa. Jos kyse on kivuliaista supistuksista, on se merkki, että nyt on liian paljon rasitusta. Puhu samalla tuosta nukkumattomuudesta ja stressistä, raskaana ollessakin löytyy lääkkeellistä apua siihen jos henkiset konstit eivät auta. Tietenkin ne ovat vasta viimeinen vaihtoehto, mutta parempi kuin itsensä piippuun vetäminen ja keskenmenon/ennenaikaisuuden uhka.

Opiskeluterveydenhuollon kautta pääset todennäköisesti psykologin juttusille, se ei tarkoita että olisit hullu, vaan voit siellä purkaa akuuteimmat mieltä rasittavat asiat ammattilaisen kanssa. Läheisen menettäminen noin mullistavassa elämäntilanteessa on huomattavan kuormittavaa, ei ole häpeä tuntea itsensä stressaantuneeksi.

Älä stressaa turhaan lapsen puolesta, hän on hyvässä turvassa kohdussasi kunhan vain pidät itsestäsi huolen. Vaikka pelotellaan, että stressaantuneille äideille tulee itkuisia lapsia, adhd:tä ja autisteja, niin se koskee lähinnä elämän ja kuoleman tilanteissa olevia naisia. Itse olin fyysisesti tosi kivulias (sairaus puhkesi raskausaikana ja voitiin kunnolla tutkia ja hoitaa vasta synnytyksen jälkeen) ja stressasin niin, että lapsi meinasin syntyä ensimmäisen kerran niukin naukin elinkelpoisilla viikoilla, sitten stressattiin mun heikkenevää vointia ja pelkoa ennenaikaisuudesta jne.. No, lapsi syntyi lopulta täysiaikaisena, terveenä, on kehittynyt hyvin ja on ollut tähän asti tosi helppo ja tyytyväinen lapsi (2v). Itekin selvisin, mitä nyt vähän kuihduin.

Nro 11 jatkaa, ja sitä koulua voit jatkaa myöhemminkin, nyt pistät itsesi, lapsen ja parisuhteen etusijalle. Tässä järjestyksessä, sinä itse ensimmäiseksi koska sinä olet se jonka sisällä lapsi kasvaa. Sitten sen jälkeen ajatellaan ne muut asiat, mutta itsestä täytyy pitää huoli. Tsemppiä!

Neuvolaan olen soitellut muutamaan otteeseen ja lääkärille mainitsin ensimmäisellä lääkärikäynnillä neuvolassa (oli rv 16+4). Ainut mitä kuulen on, että koita jaksaa ja yritä olla stressaamatta :D Lääkäri sanoi, että ei ole hyvä jäädä kotiin makaamaan vaan kannattaa pitää kiinni normaaleista rutiineista.

Psykiatrille on varattu aika viikon päähän, jolloin pääsen asioista puhumaan ja heti isän kuoleman jälkeen kävin kerran puhumassa myös.

Huomenna varmaan koulussa otan puheeksi ongelmani ja mahdollisuuteni keventää reilustikin opintoja. :) Uskon, että se on se mikä ehkä eniten helpottaa minun oloa. Tarvin todellakin nyt lepoa normaalia enemmän :)

Kiitos kaikille viesteistä! Tuo seurakuntaan yhteyden ottaminen kuulostaa ihan hyvältä idealta! Sitä voisinkin yrittää myös!