Menikö tää nyt ihan laillisesti: kassaneiti leikkasi henkilöllisyystodistukseni
Olen järkyttynyt. Ajokorttini (jota yleensä käytän ikäni todistamiseen) katosi alkuviikosta ja uusi on vasta tuloillaan. Minulla ei tällä hetkellä ole autoa, joten en kiirehtinyt uuden hakemisen kanssa (ilmoitin tietysti heti että kortti on hukassa)
Minun henkilöllisyyskorttini on vanhentunut puoli vuotta sitten. Kysyi uutta ajokorttia hakiessa, pitääkö minun hankkia joku väliaikainen paperi henkilöllisyyteni todistamiseen. Ei kuulemma pidä, vanhalla voi todistaa ikänsä eikä sitä varten tarvitse hakea väliaikaista korttia.
Uudessa ajokortissa kestää 3-4 viikkoa, uusissa henkkareissa 8-12 viikkoa.
Tänään menin lähikauppaan ja koitin ostaa minulle muutaman lonkeron ja miehelle pari kaljaa. Kassaneiti pyysi papereita, näytin paperit.
Sitten alkoi mätkätys, että nää on vanhat, ei voida myydä sulle. Koitin selittää, että uudet on jo tilattu ja poliisikin väitti että voin muka käyttää vanhaa korttia ikäni todistamiseen.
Kassaneiti hymyili ivallisesti ja totesi " Joo kun mä oon aika varma että sä oot vaan kaivanu nää jostain roskiksesta (?) niin meillä on sellainen käytäntö väärien papereiden kanssa että mä leikkaan nää kahtia."
Sitten leikkasi oikeasti. Siis onko tää nyt ilan laillista? Minun pitää nyt olla siis kuukausi ilman papereita jonkun virkaintoisen kassaneidin takia. Ja miksi ihmeessä poliisi väittää että vanhat paperit käyvät iän tarkistamiseen?
Kommentit (23)
Mun mies meni 2.1.2017 valokuvaan ja aikaa varaamatta poliisilaitokselle (pieni kunta). Ulos vartissa, hakemus tehty tiskillä, kun ei nettiä käytä. Uusi tuli lähimpään R-kioskiin 10.1.2017. Montako työpäivää tuossa tuli? Seitsemän, jos lasketaan jättö- ja hakupäivä mukaan. Henkilökortista kyse.
Mun henkkarit (henkilökortti) oli 3 vuotta vanhentiunu, en saanu aikaseks hankittua uutta ja monta kertaa sain kaupoissa siitä mäkätystä. Anyways, hankin sitten uuden ja asemalla sanoivat että saan pitää vanhat siihen saakka kun tulee uusi. Eikö kukaan leikannu niitä.
1/5
Olihan tässä sentään ripaus yritystä, toisin kuin valtaosassa trolleja nykyään, mutta uskottavuus loisti poissaolollaan.