Parisuhteessa olevat, olitteko molemmat ihan oikeasti täysin sinkkuja kun ihastuitte ja aloitte tapailla

Oltiin, minä ainakin oli ja tietääkseni myös mies. 

Eli en osaa vastata toiseen kysymykseesi, ehkä vähän hassu otsikko sulla kun haet toisenlaista sisältöä ilmeisesti.... 

Oltiin ihan oikeasti sinkkuja. Mulla oli sellainen yhden kesän kestänyt suhde päättynyt hiljattain, se mies vielä soitteli perään, mutta tein selväksi, että olet tavannut sen oikean. Miehellekin joku treffikumppani soitteli ja mies sanoi suoraan, että ei halua enää tavata, koska on tavannut sen naisen, jota rakastaa (kuulin puhelun).

Alusta asti kaikki oli helppoa ja selvää. Ei tarvinnut yhtään pohtia, onko tämä se oikea vai ei. Yhdessäolo ja kaikki siihen liittyvä oli mutkatonta ja selkeää, haluttiin olla yhdessä, järkättiin aikaa toisillemme ja juteltiin paljon siitä, mitä elämältä halutaan ja todettiin, että halutaan aika paljon samoja asioita. Siitä se varmuus syntyi tosi nopeasti.

Ihan oikeasti olin sinkku, ollut jo useita vuosia, ja tietääkseni täysin sinkku oli mieskin.

Mies oli ollut sinkku jo puolisen vuotta ja minä noin pari kuukautta, eli olimme molemmat oikeasti sinkkuja. Ei tapailumme ollut mikään uskon asia, vaan olimme samassa työpaikassa, juttelimme ja aloimme olemaan yhdessä, ei se sen vaikeampaa ollut. Mies muutti luokseni käytännöllisesti katsoen parin viikon päästä vaikka säilyttikin opiskelijaboxinsa vielä ehkä nelisen kuukautta kun yhdessä aloimme olemaan. Tätä yhteiseloa on nyt kestänyt 20 vuotta, lapsia on kolme.

Siis ihanko aikuisten oikeesti?

Ei oltu, kumpikaan. 

Mies oli täysin sinkku, mä en. Oma parisuhde kyllä veteli kuolinhenkosiaan ja keräsin vaan rohkeutta lähteä...

Tuolta uudelta mieheltä sain sitä rohkeutta. Ajattelin että ilmeisesti kelpaan sittenkin vielä jollekin vaikka olen kahden lapsen äiti. Totesin myös että vaikken kelpaisikaan niin hitot siitä, olen mielummin ilman miestä kuin lasteni isän kanssa. Eli ajattelin että vaikka mun ja tämän uuden miehen juttu kosahtaisi alkuunsa, on silti parempi lähteä suhteesta.

No ei se kyllä sitten kosahtanut, kohta on kymmenen vuotta takana... :) En ole päivääkään katunut.

Ei oltu. Sydämessäni tiesin kuitenkin, että tässä hän on. Enkä väärässä ollut. t: 20v yhdessä.

Kyllä olimme, molemmat.

Olin juuri lopettanut edellisen parisuhteen ja päätin elää sinkkuna jonkin aikaa. Ei menyt ihhan suunnitelmien mukaan. Kuukauden sisällä tapasin nykyisen mieheni ja se oli menoa. Ollaan oltu naimisissa 18v (2 lasta). Uskalsin heittäytyä uuteen, enkä ole katunut.

Oltiin sinkkuja, mulla oli pari vakisäätöä siinä, mutta kaikki jäi kun tavattiin nykyisen mieheni kanssa. Jotenkin sen vain tiesi että tämä on nyt tässä. 15 vuotta yhdessä nyt, ei tietenkään mitään halitoitunutta rakkauden huumaa enää, mutta koko ajan on se tunne että pois en vaihtaisi.

Juu, kyllä oltiin. Mies oli ollut sinkkuna seitsemän vuotta, minä kolme.

Olimme tavatessamme ja ihastuessamme, mutta kun aloimme seurustella, mulla oli yksi toinen väliaikaismies. Jonka siis jätin kun aloin olla mieheni kanssa.

Minä en ihan ollut, pakko tunnustaa. Ja vanha poikkiksella oli vieläpä sama etunimi kuin uudella tarjokkaalla.   Aika nopeasti kyllä tuli selväksi, että uudessa vara parempi. Ollaan oltu yhdessä jo 35 vuotta.