Voi ei :( Lapsi mölysi pöydässä, sanoin, että en anna aamiaista :(

Vihaan itseäni äitinä. Lapsi on varmaan lataamossa kohta minun takiani.

Jos sanoo lapselle, että haluan olla rauhassa, lapsi alkaa itkeä, eikä vieressä seisova mies voi pelastaa tilannetta ottamalla lapsen hoiviinsa, vaikka aina sanoo, miten haluaa olla paljon lapsen kanssa.

Oletko väsynyt? Halaat ja istut vakavasti alas ja pyydät anteeksi. Kerrot ettet olisi saanut niin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko väsynyt? Halaat ja istut vakavasti alas ja pyydät anteeksi. Kerrot ettet olisi saanut niin tehdä.

No olen. Teinkin niin jo siis sanoin suuttuneeni liikaa lapselle tuosta ja pyysin anteeksi. Itseä kiusaa se, että reagoin noin järjettömästi lapsen pieneenkin tottelemattomuuteen (ei heti hiljentynyt). :(

ap

Minua kiusaa sekin, että miestä ei kiusaa lapsen oleminen kuin pellossa.

En halunnut, että typerällä mölyapinahuudolla herätetään myöhempään kouluun menevä veli, jolla on vaikeuksia saada nukuttua tarpeeksi. Sitten meni käämi ihan totaalisesti. Kauheaa :( Ihan yksin tässä välitän siitä, että annetaan toisten nukkua.

Tunnistan tuon tilanteen, liika hermostuminen ei johdu yksin lapsen käytöksestä, vaan pahinta on miehen reagoimattomuus, se napsauttaa pinnan. Mulla lapset jo isoja, mutta hermoiluni päättyi aikoinaan siihen, kun erottiin miehen kanssa eikä mulla ollut enää ketään, jolle epätoivoisesti olisin yrittänyt jakaa kasvatusvastuuta (en suosittele mitään eroa tietenkään, vaan puhu asiasta miehen kanssa).

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuon tilanteen, liika hermostuminen ei johdu yksin lapsen käytöksestä, vaan pahinta on miehen reagoimattomuus, se napsauttaa pinnan. Mulla lapset jo isoja, mutta hermoiluni päättyi aikoinaan siihen, kun erottiin miehen kanssa eikä mulla ollut enää ketään, jolle epätoivoisesti olisin yrittänyt jakaa kasvatusvastuuta (en suosittele mitään eroa tietenkään, vaan puhu asiasta miehen kanssa).

Näinpä. Olen itse yh:n kasvattama ja mietin, että haenko miehestä alitajuisesti sitä tukea, joka minulla isästä puuttui, kun isä ei ollut paikalla minua puolustamassa oman äitini käyttäytyessä huonosti minua kohtaan. Koska jos mies puuttuisi tilanteisiin se puolustaisi samalla sekä minua että lasta.

ap

Äitini yritti jakaa kasvatusvastuuta minusta minun kanssani ja se oli tosi paska keino. Ei kyennyt yksin kantamaan vastuuta päätöksistään, vaan syyllisti minut kun ei itse osannut kasvattaa minua mieleisekseen.

ap

Tervetuloa Kivikissaäidin aamupalapöytään. Puuron kanssa tarjoillaan traumoja ja maidossa uitettu marttyyri.

Äitihullu alias käyttäjä3500

Joo kato nykyään ei lapsille saa sanoo mitään. Hyppivät pöydillä ja äiti nyyhkyttää vieressä.

Taisin sanoa lapsille viimeks illalla että myyn ne mustalaisille. Ihme piipittäjiä.

No, tuosta alitajuisesta tuen hakemisesta. Sitä hakee aina alitajuisesti puolisosta tukea ja odottaa apua, vaikka tietäisi että toinen ei auta.

Minäkin odotin aina alkkiseksältä apua vaikka tiesin että se ei eväänsä väräytä. Lopulta vain suljin makuuhuoneen oven ja unohdin koko ukon olemassaolon, selvisi helpommalla.

Nuita sattuu joskus. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, katumus on hyvä, koska silloin pystyy muuttamaan. Anteeksi kannattaa aina pyytää ja selittää miksi näin tapahtui, kuten Ilm. Teitkin.

Mulla on edelleen joihinki äiteihin verrattuna lyhyt pinna, vaikka se on pidentynyt ihan hurjasti. Aina ei halusta huolimatta ole se järkevä aikuinen, vaan alentuu sanomaan jotain rumaa/huutamaan. Silloin pidän tärkeänä että osataan pyytää anteeksi ja kertoa miksi näin kävi. Oma luonteeni on peräisin omalta äidiltäni joka on samanlainen pimahtelija. Mutta hän ei osannut kehittää itseään eikä pyytää anteeksi.

Jos lapsella on muuten tasainen arki ja turvallinen vanhempi, niin tuskin yksittäinen kerta mitään aiheuttaa, säikähtää toki, mutta en usko että minkäänlaisia traumoja tms jää.. :) kunhan tilanne hoidetaan oikein, ja osoitetaan että aikuinen oli nyt se joka oli väärässä!

Ethän sinä muulloinkaan anna lapsille aamiaista. Tai mitään

Kihahti valta hattuun.