Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Montako kertaa avioliitto kannattaa yrittää "pelastaa"

Vierailija
18.01.2017 |

eli missä vaiheessa kannattaa lakata hakkaamasta päätä seinään, jos asiat eivät vaan parane yrityksistä huolimatta? Kaksi lasta, yhteiseloa takana 19 v.

Viimeiset 10 v. olleet raskaita tietenkin pikkulapsiajankin takia, mutta muutenkin. Tuntuu siltä, että koko homma on käytännössä ollut aina väkisin pakottamista johonkin muottiin, eikä kumpikaan meistä taida oikein enää jaksaa uskoa tähän parisuhteeseen. Minä (vaimo) en ainakaan enää halua ajatella loppuelämääni onnettomassa suhteessa, jossa osalliset tuovat toisistaan paskimmat puolet esiin, eivät tue toisiaan, ei puhuta, ei kelvata toisillemme, ei enää edes tykätä toisistamme.

Eli kertokaa nyt viisaammat; missä vaiheessa kannattaa puhaltaa peli poikki?

Kiitos.

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajatuksia?

ap

Vierailija
2/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö niitä ongelmia sitten ilmennyt ensimmäisen 9v aikana jolloin ilmeisesti ei ollut lapsia kuvioissa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi yleensä hankitte lapsia, monikossa, noin huonoon liittoon?

Vierailija
4/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletteko hakeneet ulkopuolista apua? Pariterapiaa? Omalla kohdallani halusin, että voin katsoa peiliin ja sanoa tehneeni /kokeilleeni kaiken mahdollisen ennen kuin löin hanskat tiskiin. Yritimme monta kertaa paikata suhdettamme itse-ei tulosta. Pariterapiaa yritettiin- ei tulosta. Perheneuvolassa kävimme -ei tulosta. Meillä erityislapsi koululainen, pieni vauva, puolisolla mielenterveysongelmia, yhdessä liki 20 vuotta. Lopulta erosimme koska en jaksnut olla enää hoitaja puolisolleni, joka ei edes yrittänyt saada itselleen apua (kieltäytyi minun järjestämästäni avusta) eikä pariterapiassa tehdysitä lupauksista huolimatta mikään muuttunut

Vierailija
5/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös tuo ole aika selvää? Jos ette ihan oikeasti tykkää toisistanne, älkää olko yhdessä. Meillä on myös raskaat vuodet takana, menee riitelyksi ihan liian usein ja samoista asioista, mut silloin kun ei ole riita niin kyllä minä tuosta uskosta tykkään. Toivon että ukolla sama mut kukas sen tietää.

Vierailija
6/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

oma ajatus on tästä, kannan niin isoa vastuuta lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan, että avioero tulee kun lapset ei tarvitse "ydinperhettä" - siis asumista samankaton alla. Sikäli tämä on väärin, koska rakastan vaimoani jokasolulla, joka päivä, mutta kiintiö sisko ja sen veli avioliitosta alkaa olla täynnä. En enää usko että saadaan tähän avioliittoon sellaista asiaa kuin seksielämä - ja jos en sitä saa, sitten voin asua kyllä ihan yksinkin. Olen vain niin hömelö, että haluan antaa rakkautta, mutta myös kokea sitä itse - en muista miltä tuntuu olla rakastettu, aidosti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset on jo olemassa joten sitä nyt ei enää auta tässä vaiheessa kummastella. Ja onneksi ovatkin, ainoa asia mikä minut pitää enää järjissäni tässä tilanteessa. Terapiassa ollaan käyty viimeksi n. 4 vuotta sitten, ja asiat paranivat - hetkeksi. Sitten mentiin taas takaisin samoihin toimintamalleihin ja tässä sitä nyt taas ollaan. 

ap

Vierailija
8/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tarvitse yrittää pelastaa silloin kun ei enää siltä tunnu. Kuulostaa omalta elämältäni ja on syynsä miksi tässä ollaan. Oma sisin on jotenkin kärsinyt peruuttamattomasti, en usko että loputon kituuttaminen ja yrittäminen on sen arvoista. Katkeroittaa ainakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse yrittää pelastaa silloin kun ei enää siltä tunnu. Kuulostaa omalta elämältäni ja on syynsä miksi tässä ollaan. Oma sisin on jotenkin kärsinyt peruuttamattomasti, en usko että loputon kituuttaminen ja yrittäminen on sen arvoista. Katkeroittaa ainakin.

Tuota katkeroitumista tunnistan jo itsessäni, enkä halua että se lisääntyy. Haluan olla hyvissä väleissä lasteni isän kanssa aina, mutta tällä menolla se ei ole todennäköistä tai edes mahdollista. Eli sitä tässä ajattelenkin että meistä voisi tulla ihan hyvät ystävät (mitä ei olla nyt), ja pystyisimme olemaan lapsillemme hyvät vanhemmat, mutta se taitaa itse asiassa edellyttää eroa.

ap

Vierailija
10/10 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse yrittää pelastaa silloin kun ei enää siltä tunnu. Kuulostaa omalta elämältäni ja on syynsä miksi tässä ollaan. Oma sisin on jotenkin kärsinyt peruuttamattomasti, en usko että loputon kituuttaminen ja yrittäminen on sen arvoista. Katkeroittaa ainakin.

Tuota katkeroitumista tunnistan jo itsessäni, enkä halua että se lisääntyy. Haluan olla hyvissä väleissä lasteni isän kanssa aina, mutta tällä menolla se ei ole todennäköistä tai edes mahdollista. Eli sitä tässä ajattelenkin että meistä voisi tulla ihan hyvät ystävät (mitä ei olla nyt), ja pystyisimme olemaan lapsillemme hyvät vanhemmat, mutta se taitaa itse asiassa edellyttää eroa.

ap

Kuvasit niin hyvin tuota, miten kumpikin tuo toisen huonoimmat puolet esiin jne. Pidän itsestäni ihmisenä yleisesti ottaen, mutta mieheni seurassa vihaan usein itseäni. Ja Luoja tietää että olen yrittänyt ihan hitosti mutta paremmaksi en taida muuttua. Ellei nyt niin kuolinvuoteella voinee sen todeta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi kuusi