Teinköhän oikea ratkaisun? Aloitan ahdistuneisuushäiriöön huomenna aamulla eka kertaa lääkityksen...

Voinkohan tästä ahdistuneisuushäiriöstä päästä eroon, että voi elää ilman lääkeitäkin hyvää elämää? 😰😰😰😰😰

Ap

Kuulostaa siltä ap, että jo oli aikakin.

Tuo on luultavimmin askel parempaan päin...

Joo, kovin kauan olet odottanut. Eihän sun elämänlaatu ainakaan huonommaksi lääkkeistä mene.

Itse kartan lääkkeitä, koska sitten pelottaisi se, ettei voisi elää ilman lääkitystä. Joskus teini-iässä söin SSRI-lääkettä ja olin tosi onnellinen päästessäni siitä nopeasti eroon.

Kuitenkin kärsin itse kuta kuinkin jatkuvasta ahdistuneisuudesta jota hoidan elämällä vähän kyseenalaisesti ja pystymättä rauhoittumaan aloilleni juuri ollenkaan. En koe onnellisuutta normaalissa elämässä paljoakaan. Joskus mietin, että olisi ihana turruttaa kaikki johonkin lääkitykseen ja elää normaalia elämää. Mutta uskon vielä löytäväni tasapainon toisin.

Kokeilemalla se selviää. Onko sulla muka jotain menetettävää

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa! Taas saatiin rekistereihin pysyväismerkintä sekopäästä! Tervetuloa joukkoon! Lääkkeet toimivat ihanasti. Älä vaan ikinä mene terapiaan! Terapia on kusetusta! Muista lisätä lääkeannosta omin päin ja muista pyytää sivuvaikutuksiin toista lääkeetä. Paras combo on syödä kolmea SSRI-lääkettä eri aikoina päivää. Yöksi sitten 2000 mg Seroquelia.[/q

Kuvitteletko kusipää että terapiaan noin vain kävellään? Just kävellään jos sattuu olemaan tonneja ylimääräistä.

Tää palsta ei todellakaan ole täynnä lääkäreitä. Ei tiedä mitä oikeasti on kärsiä tuosta häiriöstä jne. Neuvotaan ties mitä, että ruokavaliolla se hoituu, vaikka olisi koko lapsuus pahoinpidelty tai joutunut raiskatuksi. 

Kokeile lääkettä, saat avun siitä jos saat ja et saa jos et saa :) itse ainakin koin lääkityksen omassa häiriössäni avaintekijäksi ja pysyin sen ansiosta mukana työelämässä (ei olisi tullut kuuloonkaan ilman), mikä taas edisti omaa parantumistani ennestään. Kuuntelet nyt itseäsi ennen kaikkea. 

Vierailija kirjoitti:

Tällaista epätietoa ei kannata lukea http://akukopakkala.fi/piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus/

Olen 27-vuotias nainen ja olen syönyt mielialalääkettä (Citalopram) 18-vuotiaasta asti.

Aloitin syksyllä 2005 opinnot vieraalla paikkakunnalla, eikä minulla ollut uudella paikkakunnalla juurikaan sosiaalista tukea. Lääkäri määräsi masennuslääkityksen. Hän kertoi, että lääke on tehokas myös ahdistuneisuuteen, se on hyvin siedetty, eikä siihen voinut jäädä riippuvaiseksi; sen pystyisi lopettamaan, milloin haluaa. Sivuvaikutuksista minua ei varoitettu.

Alun sivuvaikutukset tulivat yllättäen. Tuskaisuus ja pelot lisääntyivät, en kyennyt nukkumaan, olin motorisesti levoton ja minulle tuli itsemurha-ajatuksia. Onneksi aloitusoireet menivät ohi muutamassa viikossa ja oloni helpottui pahimmasta

Lähes kymmenen vuoden käytön jälkeen päätin nyt lopettaa lääkityksen. Menin uusimaan reseptiä ennestään tuntemattomalle lääkärille, ja hän kysyi, olinko harkinnut lääkityksen lopettamista. Olin voinut useita vuosia varsin hyvin, ja elämäntilanteeni oli vakaa. Olin valmistunut yliopistosta, selvinnyt työelämässä ja suunnittelimme mieheni kanssa naimisiin menoa ja perheen perustamista. Lopetin lääkettä lääkärin ohjetta hitaammin 5mg:n välein alun perin 40 milligrammasta. En kokenut oireita, joten viimeiset pudotukset tein muutaman viikon välein. Minua ei varoitettu vieroitusoireista, enkä osannut odottaa erityisiä ongelmia.

Lääkkeen lopettaminen aiheutti jo samana päivänä annoksen unohtamisista tuttuja oireita; sähköiskutuntemuksia päässä, vatsavaivoja ja rytmihäiriöitä. Viikon päästä aloin kokea yllättäen voimakasta kutinaa ihon alla ja kosketusyliherkkyyttä. Ajoittain iho tuntui jopa palaneelta. Jalkoihini tuli lihasnykinää ja kramppeja. Koin myös univaikeuksia, tuskaisuutta, liikkumispakkoa ja voimakkaita itsemurha-ajatuksia. Olin täysin ymmälläni. Lääkkeen pakkausselosteessa kuvattiin lääkkeen ”lopetusoireita”, joista suuri osa täsmäsi omiini. Sain internetistä tietää, että monilla muilla oli ollut samanlaisia oireita pian lääkkeen lopetuksen jälkeen.

Muutaman viikon päästä oireeni alkoivat pahentua, johtaen lopulta psykiatriseen sairaalahoitoon. Olin niin tuskainen, että pelkäsin todella tekeväni itsemurhan. Minulla oli kiduttava tarve päästä ”ulos nahoistani”, eikä liikkuminen helpottanut oloani. Minulla alkoi olla myös masennuksen oireita.

Olen keskustellut aiheesta nyt viiden psykiatrin ja yhden yleislääkärin kanssa. Yleislääkäri tunnisti fyysiset oireet ”lopetusoireiksi”. Hän oli hoitanut potilaita, jotka olivat käyttäneet lääkettä 1-2 vuotta ja oireet olivat jatkuneet pisimmillään kaksi kuukautta. Oireideni jatkuessa lääkäri kuitenkin hämmentyi, ja kertoi, etteivät ”lopetusoireet” voineet jatkua kuukausia ja että kyseessä oli varmaankin jokin muu sairaus. Psykiatrit päättelivät, että kyseessä on alkuperäisen sairauden uusiminen lääkkeen ”suojaavan” vaikutuksen loputtua. Lähtökohtana oli, että lääkitys pitää nostaa takaisin hoitotasolle. Minun ja läheisteni kuvausta tilanteesta ei haluttu uskoa. Viidestä psykiatrista vain yksi oli halukas edes aidosti kuulemaan näkemyksemme.

Oireeni ovat nyt jatkuneet yli 6 kuukautta aaltomaisesti vaihdellen. Fyysisten oireiden lisäksi kärsin ajoittaisesta ahdistuneisuudesta ja minulla on myös vaikean masennuksen oireita. Olen edelleen työkyvytön. Minulle lääkkeen vaikutuksista on ollut paljon enemmän haittaa kuin oireista, joihin se alun perin määrättiin. Lääkkeen käytöstä seurannut riippuvuus ja vieroitusoireet romahduttivat toimintakykyni ja haaveeni. Uskon kuitenkin toipuvani ajan kanssa.”

No se nyt varmaan ei ole mikään yllätys, että tulee vierotusoireita kun lääkkeen lopettaa? kyllä ne ihan hyvin kestää, kun siitä saa kuitenkin sen tarvitsemansa avun. On super harvinaista että oireet ovat niin voimakkaat että muka ei voi töihin mennä. Itse olen lopettanut eri lääkkeitä useita kertoja (SSRI, lyrica) ja ihan aina olen töihin pystynyt. Pikkuista liioittelun makua tai sitten olet ihan ehdoton poikkeus. 

Ja mitään netin höpösivuja nyt ei ainakaan kannata mennä uskomaan, missä jokainen kotiäiti ja tiina tavallinen esittää mitäkin psykiatrian ammattilaista. 

Mun kokemus SSRI-lääkkeistä on ollut oikein positiivinen. Auttoi sen verran tasapainoiseksi, että kykenin ruveta kohtaamaan ja käsittelemään tunteitani. Muutama kuukausi lääkkeiden aloittamisesta rupesin käymään psykologilla. Pitkällä aikavälillä terapia taitaa olla useimmille tuommoisista vaikeuksista kärsiville pakollista (ainakin jos ongelmat ovat kestäneet jo useamman vuoden), jos haluaa itsensä kuntoon laittaa, mutta lääkkeistä voi olla hurja apu jos lähtötilanne on päässyt tosi pahaksi ja toimimattomat tavat ja ajattelumallit ehtineet juurtua syvästi.

Itselläni ei ollut minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Yhdellä tuttavalla tuli lääkkeestä uniongelmia, jotka eivät väistyneet, ja joutui lopettamaan lääkkeen, mulla se päinvastoin auttoi nukkumaan ehjemmin ja paremmassa vuorokaudenrytmissä kuin aikoihin. Toki täysin mahdollista että sulle tulee joitakin sivuvaikutuksia, mutta ne saattavat viikossa-parissa tai annostusta säätämällä mennä ohi. Ja jos eivät mene, lääkkeen voi lopettaa (yleensä jossain määrin porrastetusti -- keskustele aina ensin lääkärin kanssa, jotta kaikki sujuu mutkattomasti ja mukavasti!).

Niin ja tietty haluat ajatella että et ollut sairas kun sait lääkkeet. Joo toki olisit voinut kitkutella ilmankin, mutta et tiedä kuinka paha sairaus olisi voinut olla ilman lääkitystä

Tätäkään ei kannata uskoa:

Serotoniinin ja masentuneisuuden välille ei ole koskaan löydetty mitään linkkiä. Päinvastoin, on todistettu jo 1970-luvulla, että mitään yhteyttä ei ole. NIMH eli National Institute of Mental Health myönsi julkisesti vasta 1982, että teoria serotoniinvajeesta masentuneilla ei pidä vettä tieteellisesti. Kuitenkin 80-luvun loppupuolelta tähän päivään saakka teollisuus yhdessä psykiatrian alan kanssa ovat käyttäneet teoriaa markkinoinnissaan.

Psykiatriassa eriäviä mielipiteitä ei sallita sen enempää kuin Skientologiassa. Lääkäritoimesta en osaa sanoa paljoa, mutta tuntuu sielläkin vähän noita kulttimaisia piirteitä valitettavasti olevan. Lääkäreiden koulutushan on Suomessakin suurelta osaltaan teollisuuden kustantama, mikä väistämättä vaikuttaa mahdollisuuteen kritisoida tai haastaa opetettua tietoutta tai toimintamalleja.

Lue tämä ketju ensiksi:

http://www.vauva.fi/keskustelu/2759749/seronil-ja-orgasmikyvyttomyys

Finderella kirjoitti:

Itse kartan lääkkeitä, koska sitten pelottaisi se, ettei voisi elää ilman lääkitystä. Joskus teini-iässä söin SSRI-lääkettä ja olin tosi onnellinen päästessäni siitä nopeasti eroon.

Kuitenkin kärsin itse kuta kuinkin jatkuvasta ahdistuneisuudesta jota hoidan elämällä vähän kyseenalaisesti ja pystymättä rauhoittumaan aloilleni juuri ollenkaan. En koe onnellisuutta normaalissa elämässä paljoakaan. Joskus mietin, että olisi ihana turruttaa kaikki johonkin lääkitykseen ja elää normaalia elämää. Mutta uskon vielä löytäväni tasapainon toisin.

Lääkkeillä voi korjata aivojen serotoniinitasoja ja laimentaa ahdistusta, voi auttaa, että pysyy paremmin paikallaan ja jaksaa pohtia terapiassa ne syvmmät syyt ahdistukselle. Ja tuosta tilasta voi oppia pois. T pitkään masennuslääkkeitä syönyt ja terapialla tasapainon ja hyvän elämän löytänyt.

Erittäin yleinen sivuvaikutus ssri-lääkkeissä on seksuaalielämän häiriöt. Joillekin jäänyt jopa pysyväksi. Esim haluttomuus ja orgasmiongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Joo, kovin kauan olet odottanut. Eihän sun elämänlaatu ainakaan huonommaksi lääkkeistä mene.

No kyllä ne lääkkeet itseasiassa voi viedä tilan pahemmaksikin tai laukaista uusia sairauksia.

Ihan hyvä tiedostaa, jos tuntuu ettei lääkkeet auta. Lisäksi tuo ettei ssri-lääkkeisiin jäisi koukkuun on täyttä valetta. Toiset pääsee eroon helpommin kuin toiset, mutta kaikilla tuntemillani ssri-lääkkeiden syöjillä lopetus ollut vaikeaa tai mahdotonta.

Toivotaan kuitenkin että sinulla auttaa ap!

Jos seksi luistaa vielä harkitsisin näitä lääkkeitä.  Parhaan kaverin perheessä tuo lääke tappoi seksin ja seksuaalisuuden henkisesti ja fyysisesti.

Lääkkeiden lopettamisen jälkeen hommat ei korjaantunutkaan. 38v pari ja 6 vuotta ilman. Henkinen taakka on kova ja varsinkin miehellä vienyt itsetunnon..

Heippa ap. Lääkkeet voivat hyvin auttaa sinua. Se on kuitenkin todella henkilökohtaista miten ne toimivat, toiset saavat paljon sivuoireita ja toiset eivät lähes yhtään. Lääkkeitä voidaan joutua koittamaan useampia.

Toivotan paljon voimia tiellesi. On hienoa että olet viimein saanut apua.

Varmasti hyvä päätös. Minä ainakin sain hyvän elämänlaatuni takaisin niiden avulla.

Olen kärsinyt vaikeasta ahdistuneisuushäiriöstä lapsuudesta asti, oireet ovat vaihdelleet ja on ollut hankalampia jaksoja ja parempia aikoja välissä. Lääkkeitä en ole kuitenkaan syönyt koskaan(paitsi ihan pahimpina kausina rauhoittavia tarvittaessa), vaan olen käynyt terapiassa sekä ahdistuneisuushäiriöisille tarkoitetussa tukiryhmässä ja paras apu on löytynyt säännöllisistä elämäntavoista, riittävästä liikunnasta ja unesta, sekä terveellisestä ruokavaliosta. Myös vertaistuki ja se että olen ottanut paljon selvää omasta sairaudestani, on auttanut ymmärtämään itseäni ja lievittänyt ahdistusta ja pelkoja.

Joten oman kokemukseni perusteella en suosittelisi lääkitystä, mutta jos sen kuitenkin aloitat, niin ehdottoman tärkeää olisi myös saada muuta apua, esim terapiaa, ja etsiä ja kokeilla aktiivisesti keinoja miten helpottaa omaa oloa, niin että lääkitystä voisi sitten mahdollisimman pian purkaa pois.

Et kuivaile varsinaisia masennusoireita. Oletko masentunut kuitenkin? Vai vaan väsynyt ja ahdistunut.